tiistai 9. heinäkuuta 2013

No johan se remontti taas laajeni

Lasikuistin, ja koko talon maalaus alkaa olla loppusuoralla. Kolmen vuoden iso urakka tämä on ollut, mutta on se sen arvoista. Talo on nyt ulkonäöltään ihan eri kuin silloin kolme vuotta sitten kun hommaa aloiteltiin.

Tänään mies maalaili lasikuistia loppuun, ja siinä samalla mietittiin miten maalataan talon ulko-ovi. Sen rujous näkyy tässä, vaikkakin vähän hämärästi. Oven panelointi on tehty joskus vuosia sitten heikkolaatuisella panelilla joka kipristeli sieltä sun täältä. Ensin ajattelimme, että maalataan vain päälle koko höskä, mutta mies sai idean.
 Lopputuloksena, oli, että ovien päältä revittiin panelit hellästi pois, ja paljastettiin kauniit peiliovet myös talon ulkopuolelle. Hionnan jälkeen näytti siltä, että muutaman tunnin työ kannatti tehdä. Ihan kuin meillä olisi uudet ovet.
 Lasikuisti näytti tässä vaiheessa kovin avaralta. Ainakin tuuletus toimi kun kaikki ikkunat ja ovet puuttuivat.
 Mutta illalla näytti tältä. Ovet ovat paikoillaan ja maalia vailla. Miten jollain on voinutkin tulla mieleen peittää kauniit peiliovet niin rumien paneleiden taakse, huh. Lasikuisti on kylmää tilaa, edes minkäänlaista pakkassuojaa ovien ei tarvitse tarjota, kunhan pitävät sateen poissa.
 Komea siitä tulee kunhan saadaan ikkunat paikoilleen ja oveen maali. Vielä pohdimme millä värillä ovi pitäisi maalata. Minä olen sitä mieltä, että koko ovet samalla siniharmaalla kuin listatkin, mies taas antaa äänen tyylille jossa peilit on valkoiset ja muut osat ovista siniharmaat. Kokonaan siniharmaita puoltaisi se, että tummassa värissä ei näy lika niin helposti ja ovilla on tapana likaantua meidän tahmatassujen huushollissa.
Lisäksi vielä yhden muutoksen haluaisin tuolle kuistille tehdä. Minusta kuisti kaipaa ovien päälle sitä yhtä valaisinta joka siinä on joskus ollut, ja nuo sivutolppien muovirimpulat voisi heivata kuuseen. Mutta katsotaan nyt, mies ei ole yhtään innostunut sähkötöistä näin lomallaan. Minulle käy kyllä työajallakin tehty valaisimien vaihto!

35 kommenttia:

  1. Oikean aarteen löysitte paneeleitten takaa! Mun täytyy nukkekotiharrastajana sanoa, että erään kollegan nukkekoti on samoin värein maalattu kuin teidän talo, ja hänen nukkiksessaan ulko-ovi on tummemman harmaa, kuin talon muut harmaat osat. Tulee kauniisti ovi esille, mutta ei pomppaa kuitenkaan silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä levotonta vaikutelmaa minä pelkään jos ovista maalaa kaksiväriset. Yksiväriset olisi nyt vaan tyylikkäämmät.

      Poista
  2. Upeat ovet löytyi, yksiväriseksi maalaisin ja ehkä jopa vähän tummemmalla sävyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun yksi ehdotus oli lähes mustat ovet, tai sitten sellaiset puolukan punaiset. Mies tyrmäsi täysin molemmat ajatukset. Pitää vielä pehmitellä :)

      Poista
    2. Puolukanpunainen olisi kieltämättä ollut rohkea, mutta varmasti todella hyvännäköinen valinta :)

      Poista
  3. WAU!! Ihana ovet sieltä paljastui! Mahtavaa!!

    VastaaPoista
  4. No johan oli löytö! Meidän aitan ovessa on myös panelointi, jonka alle tekisi mieli kurkata!

    Tohon oven päälle voisi sopia sellainen rautakatoskin! Mä nimittäin just sellaisen tekijää/valmista vastaavaa etsiskelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodinhoitohuoneen päälle haaveilen sellaisesta rautakatoksesta, ne vaan maksaa ihan hirveästi! Sopisi kyllä lasikuistinkin eteen, sellaisella ihanalla pitsireunalla vielä.

      Poista
  5. Kaunis tulee!

    Minä muuten varastin teidän mansikoiden suojausidean! Ja nyt julkisesti varkauden blogissani tunnustin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on täysin varastettavissa! Se on oikeasti toimiva juttu. En muista oliko meillä alkuperäisessä versiossa käytetty nippusiteitä kiinnityksessä. Nykyään sähköputkissa on ruuvit joiden kantoihin verkot viritellään. Helppo laittaa ja poistaa verkot ehjinä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kova kiire olisi maalaamaan, mutta tälle päivälle luvattiin sadetta. Ei sitä vielä kuulu, pensseliin en uskalla kuitenkaan tarttua.

      Poista
  7. Hienot ovet! Kannatti kurkata paneloinnin alle. Kannatan yksivärisiä ja jotain rohkeaa väriä. Sinapinkeltainen tai puolukanpunainen?

    VastaaPoista
  8. Todella hyvä idea ja hieno lopputulos, talossa ihana maali ja nuo ovet sopivat loistavasti. Laittaisin itse jonkun hiukan erityyppisen värin vaikkapa tumman punaisen tai petroolinsinisen, mutta nehän on ihan makuasioita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen houkuttelisi, on varmana haettava pikkupurkki kokeeksi ja katsotaan miltä näyttäisi.

      Poista
  9. Upeat ovet, jotka sopivat täydellisesti todella kauniiseen kokonaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lasikuistista on kyllä tulossa talon helmi kunhan saadaan kaikki ikkunat kuntoon ja paikoilleen.

      Poista
  10. Vautsi, ihan mielettömät ovet, upeaa, että ne paljastuivat alta. Kyllä minä menisin miehesi linjalla valk+harmaa, mutta ymmärrän puhtaanapito-ongelman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole oikein innokas ovien pyyhkijä edes sisätiloissa :D
      Alkuperäisväriäkään ei saada enää selville, sillä nämä ovet on peräisin jostain 1970-luvulta. Talon alkuperäisetkin peiliovet on tallessa, mutta niistä otettiin ammattikoululla maalit pois, ja en tajunnut sanoa, että katsovat minkä väriset ovet on olleet.

      Poista
  11. Minusta ehdottomasti joku erottuva väri, että kauniit ovet tulevat enemmän esiin. Ja ylipäätänsä pääovi pitää erottua jo kauas. Testaa toki sitä puolukan punaista tai tummemman harmaata, ei tuo vanha ruskeakaan toki hassummalta näytä! Tykkäisin ehkä eniten tuosta pelkästä poistettu maali -lookista, mutta se ei taida olla oikein säänkestävä lakattuna/öljyttynäkään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovet on olleet alunperin lakatut, mutta minusta se kuuluu enemmän nykyaikaan ja tuohon pitää saada maalatut ovet. Pengoin tänään maalivarastojani ja löysin purkin myrsky-sävyistä pellavaöljymaalia. Taidan kokeilla sitä oviin. Myrsky on oikein tumman siniharmaa.

      Poista
  12. Ovet kruunaavat koko talon, voiko kauniimpia enää olla? Minäkin valitsisin yksivärisen sävyn, joka olisi poimittu talosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit ovet ne on, tumman siniharmaat niistä taitaa nyt tulla.

      Poista
  13. Niin upeat ovet! Wau, ilme muuttui kertaheitolla! Meillä oli ulko-ovessa myös kammottava panelointi, ovi muistutti kellertävän puun sävyssään sellaista 70 -luvun saunan ovea. Yöks! Paneleiden poisto peiliovesta oli kyllä kannattava juttu. Mutta nuo pariovet on kyllä miljoona kertaa hienommat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ovetkin talon tyylin mukaiset. Aiempaa tyyliä kyllä kuvaa meilläkin hyvin 70-luvun saunanovi! Sisäovi on vielä tummaksi petsattu ja lakattu paripeiliovi, mutta josko jaksettasiin kunnostaa sekin eteisen rempan yhteydessä. Nyt se oikein loistaa silmään karmeudellaan.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Niin on. Nolottaa myöntää, mutta olen välillä piipahtanut pihalle ihan vaan ovia ihailemaan :D

      Poista
  15. Aivan upeat peiliovet! Hienoa, että saitte ne esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään maalasin ovet ensimmäiseen kertaan ja täytyy sanoa, että nyt ne vasta upeat on. Olisin ottanut jo kuviakin, mutta kamara ilmoitti akun tyhjentyneen. Pitää nappasta heti aamutuimaan kuvat.

      Poista
  16. Upea talo teillä kyllä on!

    Minäkin kaivoin samalla lailla saunan oikean ulko-oven esiin pari vuotta sitten. Ihme villitys on sekin aikanaan ollut, että peiliovet on pitänyt piilotella. Suuri synti. :)

    VastaaPoista
  17. Uuden maalin myötä talosta tuli upea, tykkään ihan mahdottomasti :))

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)