tiistai 16. heinäkuuta 2013

Juhlat on juhlittu

En rasita teitä juhlakuvilla, eipä sellaisia tullut kovin edes otettua. Yhden kuvan kuitenkin muistin mitä yleensä en, sain kasattua koko juhlaväen talon eteen yhteispotrettiin.

Juhlien jälkeen on aina takki tyhjä ja ainakin minulla vaatii pari palautumispäivää tuon puutarhan kimpussa. Eilisen vietin mansikkamaata kitkien, yhden omppupuun istuttaen ja luumulehtoa suunnitellen. Koko lehto onkin pöyristyttävässä kunnossa, sillä en ole tehnyt sille mitään alun jälkeen. Tänään haen lisää katekangasta ja sitten homma jatkuu.

Eli eipä tänne kummempia kuulu. On pesty pyykkiä,
 ihasteltu jonkun siemenpussin onnistuneita tuotoksia,
 huomattu hevoskastanjassa uusi latvus, yksi oksa kasvaa kuin tarkoituksella vanhan paleltuneen latvan suuntaisesti,
 on hoidettu kesäkukkaistuksia, eli ihasteltu ärtsyn pinkkejä pelakuita,
 odotettu kieli pitkällä ensimmäistä pensasmustikkasatoa,
 taivasteltu tulevaa kesäkurpitsasatoa, kuka ne kaikki syö?,
 ja mietitty talon katon maalaamista. Vihreä katto ei tahdo millään sulautua siniharmaaseen taloon.
Mutta nyt katekangasta hakemaan ja maalia tilaamaan jotta saa puutarhapuuhat etenemään.

11 kommenttia:

  1. juhlat on juhlittu,niinpä :D jonkun aikaa on takki tyhjä ja olo-tila semmosessa "juhla-humussa"...
    Meillä jäi perhe-potretti ottamatta,kyllä harmittaa,mutta se vahinko otetaan vuoden päästä takaisin,seuraavissa juhlissa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä humussa aina muista niitä kuvia. Ja mun kuvissa on aina se riski ettei ne onnistu :D

      Poista
  2. Onnea onnistuneiden juhlien johdosta!
    Luumulehtonne on niin upean näköinen projekti, että seuraan sen etenemistä mielenkiinnolla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seuraan minäkin luumulehtoa erityisellä innolla. Se on ensimmäinen projekti tässä puutarhassa jota on suunniteltu vähän enemmän ja jopa hiukan piirretty paperille.

      Poista
  3. Kiva tilkkupeitto :)
    Mitäs väriä kaavailitte kattoon? Meillähän se on punainen, mutta tummanharmaasta haaveilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkkupeitto on 1970-luvulla kangastehtaan näytepaloista tehty pussilakana. Meillä toimii sohvan suojana. Katon väriksi on tulossa tumman harmaa, siitä ollaan yksimielisiä :)

      Poista
    2. Siis tilkkupeitto, pitäisi aina oikolukea tekstinsä :D

      Poista
  4. Hei.
    Löysin blogisi, kun etsin googlesta hakusanalla billnäs työkalut :)

    Hevoskastanjasi latva ei ole paleltunut, vaan kevätaurinko on polttanut sen silmut. Hevoskastanja pitää suojata kevätahavaa vastaan vaikkapa pakkasharsolla, siis sellaisella valkoisella ohuella kankaalla, joita näkee keväisin esim. mansikan tai varhaisperunan viljelyksillä. Jos tätä juttua ei tee, tulee hevoskastanjasta pensas vähänkään pohjoisemmassa Suomessa.

    Terveisin Katariina Toivalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! Nyt osaan suojata ensi keväänä hevoskastanjat joita on pihassa jo kaksi. Pakkasvaurioiksi luulin. Mieluummin noista kasvattaisin puut kuin pensaat.

      Poista

Kiitos kommenteista :)