perjantai 3. elokuuta 2012

Vuosi viime elokuusta

ja samalla siitä kun aloitin elämänmuutoksen. Takana vuosi erilaista syömistä kun vertaan sitä edeltäviin 39 vuoteen. Vuosi jonka aikana vyötärö kapeni 25 senttimetriä. Vuosi, jonka päätteeksi vaatekaapin sisältö on täysin uudistunut. Vuosi jonka aikana olen oppinut syömään montaa ennen inhoamaani ruoka-ainetta. Ennen kaikkea takana on vuosi jonka toteutumisesta olen erittäin onnellinen. Onhan kyseessä vuosi jonka aikana laihduin 21,2kg.

Nuo kaikki sentti- ja kilomäärät olen saanut aikaan, en ylenmääräisellä liikunnalla, vaan hiilihydraattien syömisen rajoittamisella. Periaatteessa ruokavaliostani puuttuu täysin viljat, sokerit, peruna, pasta ja riisi. Täysin ehdoton en ole. Koko kesä on nautittu mansikkatortusta, jäätelöstä ja muustakin herkusta. Olen syönyt ruisleipää ja jopa maitosuklaata. Tärkeintä on, että niiden käyttö pysyy rajoissa ja kohtuudessa.

Olen jakanut projektini mielessäni kolmeen osaan, ensimmäinen osa sisältää laihdutuksen tavoitepainoon, toinen osa uuden elämän opettelun niin, että se tulee tavaksi, kolmas osa on loppuelämä jossa paino pysyy kurissa. Nyt alan toteuttaa osaa kaksi. Opetella elämään niin, että syöminen pysyy vähempien hiilihydraattien myötä kurissa. Tavoitteena on löytää tasapaino. Sen löytymistä helpottaa suuresti se, että nykyään saan ruisleivästä heti vatsan kipeäksi. Muut viljat saa ihon kutisemaan ihan hillittömästi ja sokeri vatsan turpoamaan. On helpompi vältellä kun tietää epämiellyttävät seuraukset.

Enkä palkitse itseäni enää onnistumisista syömisellä. Parempi palkinto on uudet vaatteet joita olen väkisinkin joutunut hankkimaan (siis todella väkisin). Kaikkea kivaa ei kirppareilta löydy, joten on suunnattava askeleet putiikkeihin. Uusin lemppari on vuoden kunniaksi ostettu laitossiistijän sininen mekko. Väri oli vaikean valinnan tulos, valkoinen vai tämä. Valkoinen jäi lopulta rekkiin syystä että siitä näkyi pahasti läpi ja inhoan yli kaiken pitää mekon alla aluspaitaa tai mekkoa. Ja sitä paitsi turkoosi on oikeasti kiva väri, menee talvellakin sillä mekossa on pitkät hihat.
Pellavamekko Benetton, caprileggarit Esprit, kiinantossut Halonen.

---
Ensi viikolla koittaa vihdoin ja viimein koko perheen Viron matka. Perheen miesväki vähän uhkaili, että missään ei sitten shoppailla, mutta saatan olla asiasta eri mieltä.
Yhtenä päivänä saa kutsua Pärnun hiekkarannat, yhtenä Tallinnan eläintarha, mutta kolmas päivä on pyhitetty kaupoissa ravaamiseen. Jos ei muuta, niin ruokakaappi on ihan tyhjä teestä eikä lempiteetäni löydy lähempää kuin Virosta.


23 kommenttia:

  1. Herran jestas miten pieni sinusta on tullut.. Onnittelut tuosta saavutuksesta. Uskon, että olosi on myös varmasti hurjan paljon parempi.

    VastaaPoista
  2. ONNEA...kateellisena tässä mietin mikä itsehillinta sinulla on....:)

    VastaaPoista
  3. Tellihani: Kyllä tässä vielä on mistä ottaa :)) Olo on mielettömän paljon parempi ja kevyempi.

    Irmastiina: Kiitos, itsehillintää en tunnusta omaavani. Tykkään vaan ihan sairaan paljon hyvästä ruuasta, eli voista ja kermasta :D

    VastaaPoista
  4. Oletko esitellyt täällä lempiteesi? Jos et, tee se reissun jälkeen.

    VastaaPoista
  5. *tapu tapu tapu*
    Hieno saavutus, kateellisena olen saurannut muutostasi. Todella upeaa. VHH:n nimeen minäkin vannon ja se ruoka on oikeasti myös hyvää. Sekä minä, joka en koskaan ole pitänyt kypsennetyistä kasviksista, olen oppinut niitä syömään. Valitettavasti pidän hurjasti myös hiilareista, niin en ole saanut itsestäni mitään irti. Pyhästi tosin olen päättänyt, että loman jälkeen otan niskasta itseäni kiinni ja pistän taas ruokavalioni remonttiin :)

    Mites muuten sienien lisääminen osaksi ruokia on sujunut? ;)

    T:Hettura

    VastaaPoista
  6. Hih, minä en todellakaan harjoita vhh-ruokavaliota, mutta taidan sittenkin tietämättäni noudattaa sitä, sillä käytän kohtuudella kaikkea ja sitten vielä kermaa ja voita ruuanlaitossa ja aina oikeaa voita ja rasvaisia juustoja (ruis)leivän päällä.

    Minulla ei tee ikinä mieli vaaleaa leipää, mutta joskus saatan pienen palan vaaleaa patonkia ottaa salaatin kanssa. Lakuista tykkään, niitä kohtuudella :)

    Onkohan sulla keliakia, kun kutiaa tuolleen?

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Kuka pieni se sieltä kurkkii :DDD Niin ylihyvä sinä!!!

    Ja kiitos tästä muutenkin, mun on taas pakko vähän tsempata ennen kuin retkahtaa! Kesä on aina jotenkin paha...

    VastaaPoista
  9. Tuo poistettu viesti on minun. Koitin kovasti kehua hienoa saavutusta ja rupesi netti tökkimään, mikä on täällä jumalan selän talkana ihan normaalia. Anteeksi kuitenkin.

    21,2kg on todella iso pudotus! Olen hieman kateellinen, mutta kenties voin vuoden päästä kirjoittaa samanlaisen postauksen. Alku on ollut lupaava, mutta saas nähdä kuin käy.

    VastaaPoista
  10. Ootsä kyllä mieletön mimmi. Ja näytät ihan pikkutytöltä:)

    Anoppi juuri soitti, pitäisi mennä mökille poimimaan kanttarelleja, niitä on siellä kuulemma poikkeuksellisen paljon.

    VastaaPoista
  11. Sirkku: Lempiteeni on merkiltään Tetley, makuina mieluiten perinteinen english breakfast. Kiireessä ihan pussiteenä, mutta jos on aikaa niin haudutettuna. Ei saa täällä edes Eesti-kaupasta.

    Hettura: Tykkään minäkin hiilareista :D Sienet on nyt menneet pakastimeen talven varalle, muutaman kerran olen syönyt. Ei mitään lempparia, mutta maku ihan ok.

    Jarna: Keliakiaa mulla epäiltiin raskausaikana kun b12-vitamiinit laski todella alhaisiksi. Arvot kuitenkin palautui hyviksi aina raskauden jälkeen ja asia jäi siihen. Luulen että kyse on vilja-allergiasta, ei haittaa kun ilmankin voi olla.

    nanna: Kesä on paha! Jäätelö on se mun heikkous. Ihem kyllä vaikka painoa on vielä, niin olo on todellakin pieni :D

    Reetta: netin tökkiminen on tuttu juttu! Viimeinen vuosi on ollut aika hyvä sen suhteen, liekö tehneet asialle jotain. Tsemppiä sinne, pysy lujana!

    Nina: Kiitos, pikkutyttökommentteja olen saanut irl paljonkin :))
    Kanttarelleja on ihan mielettömästi, äitini on kerännyt niitä Sysmässä ämpäreittäin!

    VastaaPoista
  12. Todella hieno ja tuloksekas elämänmuutos!

    VastaaPoista
  13. Jeee, onnittelut noin hienosta saavutuksesta! Mulla on tavoite saavutettu (10kg), mutta nyt meinaa repsahtaa väärään suuntaan. Tavallaan tiesin, että ruokavalion "tarkkailua" on pakko jatkaa täst edespäin, oikotietä ei ole. Mutta kesän herkut ja lukuisat juhlat ovat pahoja...Nyt kun perusarki alkaa, on jotenkin ryhdikkäämpää :)

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon, olet tosiaankin saavuttanut jotain! Sitä on mukava juhlistaa Eestin reissulla yhdessä perheen kanssa.

    Mutta saisinko esittää yhden käytännöllisen kysymyksen. Minulla on parhaillaan parit tuvan ikkunapokat työn alla. Osaatko neuvoa, mikä olii hyvä ja ennen kaikkea TOIMIVA ikkunaleikkuri? Ostin jonkun halppisversion rautakaupasta. Se hajosi ensimmäisellä yrityksellä, sen sijaan ikkunaan ei tullut naarmuakaan.

    tv Leena

    VastaaPoista
  15. Hieno suoritus, josta vilpittömät onnittelut :)
    Luin juuri lehdestä Rakel Lignellin haastattelun ja hänestäkin ajattelin, että mahtavaa. Rakelhan on myös pudottanut paljon painoaan.

    Olette siis vähän kuin inspiraationa meille muille painonsa kanssa taisteleville. Pakko vaan ottaa itseään niskasta kiinni. Etenkin lauseesi, jossa sanot että olo on mielettömän paljon parempi ja kevyempi. Sitä kohden siis täälläkin.

    Kiitos kivasta blogistasi. Ja nuo Iineksen pennut ovat suloisia :)

    Hyvää Viron matkaa koko perheelle.

    VastaaPoista
  16. Onnittelut hienosta saavutuksesta!!!

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea mahottoman hienosta suorituksesta :) Uskomaton muutos!!

    VastaaPoista
  18. Aaken äiti: Kiitos :)

    Peurankello: Perusarkena on helpompaa, myönnän. Nyt lomalla lipsuu helpommin kun eletään enemmän miten sattuu.

    Rva Kepponen: Kiitos!

    Leena: Kiitos :))
    En osaa neuvoa leikkurin kanssa, on sama ongelma itsellä. Meillä on ikivanha ja erittäin toimiva leikkuri joka on tällä hetkellä hukassa. Harmittaa jos ei löydy yhtä hyvää tilalle. Oiskohan Rakennusapteekissa myytävänä hyvää?

    Anonyymi: Itsekin olen seurannut Rakelia lehdistä, upeasti on hönelläkin paino tippunut, ihan kuin eri nainen. Olosta voisin tehdä ihan oman postauksen, mitkä kaikki vaivat ja viat on jääneet pois kun kilot on karisseet.

    Mari ja Anskuli: Kiitos!

    VastaaPoista
  19. Katja,
    Olet upean näköinen! Toivon antoisaa matkaa teille kaikille!
    ps. Kaapo voi hyvin
    Tarja

    VastaaPoista
  20. Tarja: Kiitos, luulen että Kaapo voi teillä paremmin kuin hyvin :))

    VastaaPoista
  21. Vaikuttava saavutus! Olen iloinen puolestasi!

    Itse jaksoin uutta elämäntapaa pari kuukautta ja sitten repesi. Koko kesä on mätetty sokeria ja pullaa ihan kauheat määrät. Ja kasvatettu itseinhoa tietenkin, siinä vyötärönympäryksen ohella.

    VastaaPoista
  22. Onnea onnea hienosta saavutuksesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)