tiistai 31. heinäkuuta 2012

Hyviä ja huonoja uutisia

Ensin ne huonot uutiset. 
Vattusato on tänä kesänä tätä, toukkaista ja huonoa.
Kelpaa juuri ja juuri mehuun.
 Perään hyvät uutiset.
Hyviä vattuja on yhtä paljon kuin huonoja.
 Keltaista vadelmaa tulee tänä vuonna paljon. Lapset syövät niitä puskista minkä kerkeävät ja silti keräsin tänään neljä litraa vattuja, kaksi litraa huonoja ja kaksi hyviä. Litra hyviä ja toinen mokoma mehuvattuja on jo pakastimen uumenissa.
Näin se menee. Viime vuonna sain näitä keltaisia herkkuja talteen pari desiä, nyt kun niitä on, riittää myös vattumatoja. Viime vuonna sain onneksi kerättyä villivadelmia kymmeniä litroja. Niiden suhteen näyttää tänä vuonna heikolta, vähän ja laadultaan piskuisia ja huonoja.

Mutta jotta ei ihan valitukseksi mene, niin on meillä tulossa omenatarhaan 11 omenaa.
Huippua!

11 kommenttia:

  1. Voi keltaiset vadelmat ovat niiiin hyviä, en ole kylläkään vuosiin saanut. Peset omenasadolla meikäläisen kirsikkasadon kevyesti ;)

    VastaaPoista
  2. pirkko: Keltaiset vadelmat on herkkua, mietin että josko taas laajentaisi viljelmiä keltaisen osalta, helpo kasvattaa ja linnut jättää ne syömättä. Vai vei meidän hurrrrja omenasato voiton :D

    VastaaPoista
  3. Ensireaktio oli, että voi...mitähän sinne kuuluu ? Ja sitten hymy huulille, olikin kyse näin vakavasta haasteesta. Mulla, laiskalla marjanpoimijalla, mutta ahkeralla syöjällä, sattuu olemaan niin mahtava käly ja serkkutytöt, että he ihan kilpaa poimivat mulle nytkin kohtuuhinnalla mustikoita:) Sitä ihanuutta!

    VastaaPoista
  4. Peurankello: Ei onneksi tämän vakavampaa :))
    Mustikoita olen poiminut 40 litraa ja vielä vähän tekisi mieli saada. Sitä on ihan hurjasti lähimetsissä. Hakkuuaukealta hain tänään vadelmaa, mutta olihan työlästä puuhaa. Ihan takuulla ostaisin kohtuuhinnalla jos jostain saisin!

    VastaaPoista
  5. Meillä ei löydy mustikkaa (olen ade Katjalle), mutta villivadelmia olen poiminut nyt muutaman rasian pakkaseen ja yhden piiraaksi.

    VastaaPoista
  6. En oo ikinä kuullukkaa keltaisista vadelmista?!?!? Täytyypä ehdottomasti tutustua!

    Viime vuonna meidän omenasato oli samaa luokkaa ku siellä nyt ..nyt omenapuun oksat jaksaa hätinä kannatella satoa, niin paljon ois syötävää tulossa :D

    VastaaPoista
  7. Meillä kasvaa pihassa itseistutettuja ja varmaan edellisenkin omistajan jäljiltä puutarhavadelmia - ja tänä vuonna on saanut syödä enemmän kuin tarpeekseen! Suurin osa on onneksi ollut madotonta, ja pakkasmarjat hainkin jälleen marjatilalta itsepoimien - siellä suhde on vielä parempi! Tuo keltaisen vadelman ominaisuus, että linnut ei syö, oli minullekin uutta! Pitänee harkita sitäkin pihaan:)

    VastaaPoista
  8. aNNa: keltainen vadelma on vanha hämäläinen puutarhamarja, hivenen jo unholaan jäänyt. Sitä kasvoi pihassa puolivillinä pensaina ja me elvytimme kasvuston. Maku on vähän erilainen kuin punaisella vadelmalla, ehkä miedompi.

    jarna: Viime vuonna en saanut mustiikkaa kuin pari litraa, nyt on ollut ilo kerätä kun marjoja on. Vadelman suhteen onkin sitten se heikompi vuosi, mutta pitää taas lähteä illalla puskiin jos jotain saisi.

    Niinu: ilmeisesti keltainen väri on sellainen että linnut eivät näe marjaa ja jättävät rauhaan. Punaiset vadelmat on meillä kaikki lintujen nokkimia, ensi vuonna täytyy verkottaa nekin jollain konstilla.

    VastaaPoista
  9. Tänään löysin mahtavan billivattupaikan, huomena aion putsata pensaat. Näytti olevan vielä paljon mustikkaakin siinä samoilla nurkilla, jospa nekin kerkiäisi poimimaan.

    Paljon on mullakin jo mustikkaa, vaan kyllä sulla on enempi!!

    Keltainen vattu, enpäs ole koskaan maistanut.

    VastaaPoista
  10. Meidän on tarkoitus istuttaa vattupuskia, pitääpä laittaa korvan taakse keltainen vattukin.

    Minulla on jo useampana vuonna ollut marjapuskien päällä huminalanka ja linnut ovat jättäneet marjat rauhaan. On mielestäni niin paljon helpompi kuin verkotus.

    VastaaPoista
  11. Kikka: Villivatut on kyllä hyviä, tänään piti päästä keräämään mutta illasta tuli vettä vähän väliä. Jos huomenna pääsisi :)

    Tarutikki: Miten sellainen huminalanka viritellään? Voisi olla ainakin vattujen kanssa parempi juttu kuin verkotus. Suosittelen keltaista vattuja, taimia löytyy ainakin suuremmista taimitarhoista. Ja meiltäkin saa jos viitsii noutaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)