sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Taimitapahtumasta

Lauantaina oli Lahdessa Levon kasvihuoneilla taimitapahtuma. Sinne sai kuka tahansa mennä myymään taimia, tai viedä niitä vaihtopisteeseen ja ottaa pisteestä vastavuoroisesti itselleen. Olipa paikalla kolme virolaistakin taimimyyjää puutarhaseuran järjestämänä.

Vettä satoi ja oli ihan järkyttävän kylmä, mutta päätin silti lähteä tapahtumaan. Nappasin jo aiemmin purkkiin lykkäämiäni taimia mukaan ja hurautin Levolle. Omat taimet vaihtopisteeseen ja sitten kiertämään myyjien taimia.

Ja tietysti ostin ihan vaan muutaman taimen. Yhdellä virolaisista myyjistä oli mukana jopa vaaleanpunaisen kielon taimia. En raaskinut ostaa, mutta toiselta myyjältä ostin iiriksen ja kasvin jonka nimeä en tiedä. Punaiset kukat näytti tekevän  myyjän kuvan perusteella. Kaksi taimea kuvan etualalla on juuri tuota kasvia. (edit. nyt muistan, taimet ovat kerrottua tervakukkaa!) Taaimmainen on se iiris ja sivun pikkutaimi on luumutomaatti vaihtopisteestä.
 Yksi liljakin pääsi kyytiin. Varjoliljaa olisin ostanut, mutta oli myyjiltä jo loppu.
 Löysinpä muuten puutarhaan pitkään haaveilemani pensaan, pallohortensian. Taimi maksoi vaivaiset kolme euroa. Toivottavasti saan pidettyä hengissä, puutarhassa kun ei aina mene niin kuin Srömsössä.

Kuvan suippolehtinen kasvi on tähkäkello. Minulle ihan vieras, mutta myyjä sai ylipuhuttua kokeilemaan. Kolmas kasvi on arovuokko kerrotulla kukalla. Maksoin taimesta mielestäni aivan liikaa, 5e, mutta en voinut olla ostamatta. Kukka oli niin kaunis.
 Kaunis on tavallinenkin arovuokko, mutta on tässä kerrotussakin sitä jotain. Nyt toiveissa on, että siementää koko pihan täyteen.
Vielä kun keksisi näille kaikille juuri sen oikean kasvupaikan.

5 kommenttia:

  1. Ooh, jos tuo kerrottu arovuokko lisääntyy teillä, niin saanko tulla hakemaan siemeniä? Kyyläilen teidän blogia toiselta reunalta päijät-hämettä :D Yritän tällä hetkellä saada tavallisia kasvamaan siemenestä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Saat toki :) Se tavallinen arovuokko on levittäytynyt meillä hyvin, kukkii ihan merenä juuri nyt. Siitä olisi taimiakin ylimääräisenä kun tuppaa levittäytymään nurmikolle asti.

    VastaaPoista
  3. Hauska tapahtuma tuollainen vaihtari, tosin nykyään ei juuri uskalla vierailta kotitaimia ottaa, ellei sitten ole takuuta siitä että ovat kotilovapaalta alueelta.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Se oli minullakin mielessä, mutta nyt uskaltauduin. Taimet saavat olla vähän aikaa karanteenissa ennen istutusta. Lisäksi käyn taimet ja multapaakut läpi mahdollisten vieraiden varalta. Kotilothan yrittivät majoittua meille pari vuotta sitten, mutta saatiin alkava kanta tuhottua. Nyt en todellakaan halua niitä takaisin! Siemenestä olisi kaikkein turvallisinta kasvattaa ja istuttaa.

    VastaaPoista
  5. Minun puutarhan rakkain on mummilta peräisin oleva iiris. Mummilla oli aina talon seinustalla iiristä. Onneksi äiti oli sieltä pelastanut muutaman juurakon. Näin muistot jatkaa elämää, vaikka mummi on ollut enkelinä jo vuosikausia.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)