keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tiivistystä

Talosta alkaa loppua kaappitila kesken. Eihän meillä toki liikaa tavaraa ole, ihan kohtuudella. Kaappeja vain on liian vähän. Koska ihan kaiken tavaran hävitys tai uusien kaappien hankinta ei ole ajankohtaista, päätin hoitaa homman tiivistämisellä. Tarvittiin muutama ylimääräinen hyllylevy navetan uumenista ja pussillinen hyllykannattamia.

Kotona kaikki ei kuitenkaan käy aina niin kuin elokuvissa tai Strömsössä. Ensinnäkin hyllylevyt olivat liian suuria. Ei hätää, kävin eilen entisöinnissä ja koulun koneilla oli äkkiä leikattu pari levyä millilleen sopiviksi. Ja tänään sitten asentamaan. Vaan kuinkas kävi, eihän meillä ollut niitä kannattimia. Ihan varma olen että piti olla.

Muutama löytyi kun löytyikin ahkera penkomisen  ja pariin muuhun kaappiin kurkkamisen jälkeen, pääsin edes alkuun. Leikkihuoneen ensimmäinen kaappi sai jo kaksi uutta hyllyä uumeniinsa. Vielä yksi tuohon isoon väliin, ja sitten kaikki kaappiin suunniteltu mahtuu sen oven sisäpuolelle.

 Nyt minulla on niitä kannattamia, kiitos miehen, mutta kappas, hyllylevyt ovat loppu. Tiistaina on taas entisöinti ja siihen asti saan kärvistellä ilman. Fiksumpi nainen olisi vetänyt samantien 10 levyä oikean kokoiseksi. Joten tämän kaaoksen selvitys saa vielä olla.
 Kuten myös tämän. Poikien vaatteet alkaa olla niin suurta kokoa ettei kolme vaatepinoa meinaa mahtua samalle hyllylle. Tarvitaan siis monen monta hyllyä lisää. Nuo lelutkin vois samalla saada parempaan järjestykseen, niissä kun ei kuulemma ole yhtään ylimääräistä.
Ja voihan se olla, että tässä samassa hötäkässä tule sitä kirpparipaikankin täytettä.

4 kommenttia:

  1. meillä on myös tiivistetty.... turhan isoja hyllyvälejä on jätetty...☺

    VastaaPoista
  2. Voi hitsi, en osaa edes kuvitella millaista on perheen säilytystilojen järjestyksenpito, kun en omianikaan hallitse! Varmaan ennenkin jo ollaan tästä täällä tai muualla puhuttu, mutta vanhoissa taloissa ei tosiaan ole sitä kaappitilaa - no ei kai kun tavaraa ei sillä tavalla ollut kuin nykypäivänä.
    En muuten minäkään olisi tajunnut sahata tarpeeksi hyllyjä, sillä jos niitä tarvitaan siinä suuremmassakin koossa niin en olisi raaskinut, jotakin tämän tapaista olisin miettinyt...

    VastaaPoista
  3. Irmastiina: Kaappimyyjät säästää kun mukana tulee vain pari hassua hyllyä.

    Saila: Jotenkin niin minäkin päättelin ettei raaski pätkiä enempää heti. Olisi pitänyt raaskia :)
    Eipä sitä säilytystilaa ennen paljoa tarvittu, siihen verrattuna nykyihmisen tavaramäärä on ihan järkyttävä.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihan meidän tekemiseltä... Ei mene niinku Strömsössä, että kaikki tarveaineet ja työkalut on saatavilla ja kaikki menee niinkui unelmissa/Strömsössä. Pari viikkoa sitten asennettiin miehen kanssa turvaportti uusiin rappusiimme ja siihen meni koko ilta ja hampaita kiristää vieläkin...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)