keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kuin kaksi marjaa

Joskus elämässä on ihan ihmeellistä tuuria.
Olin eilen viikoittaiseen tapaani entisöintikurssilla.
Opettaja oli tuonut sinne pinon antiikkikirjoja selailtavaksi.
Olihan muuten ihana sarja. Jos olisin rikas, niin ostaisin itsellenikin.
Yksi sarjan kirjoista oli tämä, kertaustyylit
 Ja sitten se kaikkein paras! Muutaman sivun jälkeen kirjassa on kauniin ja siron tuolin kuva. Näyttää kovin tutulta. Eikä ihme, sillä...
 ... hupsankeikkaa, kotoa löytyy tämä. Täysin sama tuoli, omastani puuttuu vain kultaukset ja istuinosa on joskus korjattu toisenlaiseksi. Jokaikinen sorvaus, kulma ja kaarre on täysin sama.
 Ja kun kirjan kuvateksti tuolista kuuluu näin, voitte arvata ettei tällä tuolilla enää istuta.
Ei edes allekirjoittanut vaikka täyttääkin tänään 40 vuotta.
Tekisi mieli ottaa selvää vielä tarkemmin tuolin alkuperästä jos se enää on mahdollista.
Tietäisiköhän Porvoon museo jossa tuo kullattu versio kuvatekstin mukaan on.
Tässä vielä linkki postaukseen joka kertoo kuinka tuoli tuli meille syyskuussa
Onneksi olin paikalla eikä tuoli päätynyt roskikseen.
Katkenneen pinnan kun sai helposti korjattua liiman avulla.

22 kommenttia:

  1. Vau, upea juttu:) Ja ONNEA ihan mahdottomasti sinne synttärien johdosta. Juhlitteko jotenkin? Nainenhan on mielestäni parhaimmillaan juuri 40v. Löytänyt jo itsensä ja hehkuu elämää:)

    VastaaPoista
  2. ONNEA! Mahtava asia, että juuri sinun kurssilla juuri sinun silmiisi osui juuri tuo kuva. Voi että... kun kerran käyt entisöintikurssilla, niin mulla alkoi heti mielikuvitus lentää, miten tekisit nuo kultaukset ja muut, mitä tuoliin on kai joskus kuulunut (?) Onpa kiehtovaa! Mikä synttärilahja, sattumalta :-)

    VastaaPoista
  3. Ihan ensin ONNEA SIKANA!

    Ja toisena, mä en todellakaan enää ala mitään. Nää sun löydöt alkaa olemaan niin mielettömiä!!
    Ensi viikolla löydät varmaan lottovoittokupongin :DD Nyt alat vaan kulkemaan nenä maassa, heh

    VastaaPoista
  4. Ensinnäkin LÄMPIMÄT ONNITTELUT syntymäpäivänäsi!
    Toiseksi, meilläkin on yksi samanlainen tuoli kuin sinulla on, ilman kultauksia myös.Se on perintöä mieheni vanhemmilta. Hankittu kuulemma joskus Kruunukalusteen huonekaluliikkeestä,ostovuotta en tiedä. Vanhukset ovat jo kuolleet,joten en voi enää asiaa tiedustella.
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea!!
    Entisenä porvoolaisena tuli pikkasen huokaistua, kun aattelin, että joskus lapsena olen asunut melkein sen museon kupeessa. Nyt taitaa olla jo yli 6 vuotta siitä, kun olen edes koko maassa käynyt..
    Mutta ota yhteyttä museoon, ehkäpä osaavat kertoa hienon tuolisi historiasta lisää.

    Iiris

    VastaaPoista
  6. PALJON ONNEA!

    Upea tuoli, onneksi kerkesit pelastamaan sen...

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea nelikymppiselle!
    Kivoja tuollaiset löydöt:)

    VastaaPoista
  8. Peurankello: Kiitos. Tässä kohtaa emme juhli kummemmin, ensi kesänä pidetään isot juhlat. Molemmat täytimme nyt sen 40 vuotta ja talo täyttää ensi vuonna 120 vuotta. Yhteensä 200 vuotta. Eli pidetään 200v juhlat.

    Wihtori: Kiitos!

    Saila: Kiitos! Niin taitava en ole että alkaisin maalaamaan koukeroisia kultakuvioita, suuret linjat sopii mulle paljon paremmin. Ja ihan parasta että sattui näin synttäreiksi :)

    nanna: Kiitos, ei sitä ihan joka viikko täytetä 40 vuotta! Siskon sanoin olen kuulemma sikavanha! Päävoiton omaava kuponki kyllä kelpaisi! Navetassa odottaa yksi tuoli kiireellistä verhoilua, ja sehän tunnetusti maksaa...

    Lissu: Kiitos!

    -MUR-MUR-: Onko siinä teidän tuolissa tuo kangasverhoilu vai punos? Ensin ajattelimme omaamme uudistuotannoksi, mutta nyt emme ole varmoja. Onhan joku firma voinut ostaa tuolin piirustukset ja tehdä sitä "nyky"aikanakin. Sorvausten ja muiden mittasuhteet on vaan niin täydelliset kirjan tuolin kanssa kuin vaan voi olla. Joka tapauksessa pidän tuolista.

    Iiris: Taidan ottaa yhteyttä, jos jotain selviäisi. Ja kiitos onnitteluista.

    Mari: Kiitos. Tuoli on kyllä nyt entistä upeampi.

    VastaaPoista
  9. Vau sinullahan on aarre ja nyt vasta sait siitä tietää, onnea:)

    VastaaPoista
  10. Onnea upean täysiluvun ansiosta! Minulla on samat pippalot ensi vuonna... Hienoa, että noin mahtava lahja löytyi ihan omasta takaa :-)

    VastaaPoista
  11. Kyllä meidän tuolissa on myös pehmuste. Puuosat ovat tummanruskeat ja istuimen kangas tummanruskeaa sileää samettia. Ja saattaa olla, että meidän tuolissa on selkänojan pinnat ehkä hieman sorvattu paksummiksi kuin kirjan tuolin, mutta kaikki kulmat ja kaarteet ovat samat.
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
  12. Hyvää syntymäpäivää ja onnea viidennelle vuosikymmenelle:)
    Ja ei, et ole vanha.

    Sirkku

    VastaaPoista
  13. Luepa Aamulehden sivuilta, kuinka Tampereella kohdellaan antiikkia. En osaa laittaa suoraa linkkiä, mutta 10.11 Aamulehti-Pirkanmaa-Jäteaseman työntekijä "noudatti sääntöjä" :Iski antiikkikalusteet säpäleiksi!

    Järjen käyttäminen ei ole sallittua, ainakaan jäteaseman miehiltä. Ja saihan näyttää olevansa "tosimies", kun uskalsi uhota.

    VastaaPoista
  14. MaMMeli: Enkä anna aarrettani enää kenellekään :)

    Marsa: Mieluinen lahja, kiitos onnitteluista. Ei tämä ole ollenkaan huono juttu täyttää 40 vuotta.

    -MUR-MUR-: Meillä on sitten varmana samanlaiset tuolit, meillä vain vihertävällä sametilla :)

    Sirkku: Juu mutta tuo viides vuosikymmen kuulostaa kyllä todella pahalta! Mies sillä aina kiusaa minua :))

    Anonyymi: Taitaa olla parasta jättää lukematta, voin pahoin jo ajatuksesta :(

    VastaaPoista
  15. Wau, upea tuolijuttu. Arvaan melkein, miltä on tuntunut!
    Ja Paljon Onnea Sinulle ;)

    VastaaPoista
  16. Upea tuoli ja siistiä jälkeä myös noiden ikkunapokien kanssa. Ja hei: synttärionnittelut sinulle vielä näin myöhäjunassa!

    VastaaPoista
  17. Kaunis tuoli! Onneksi olit paikalla palastamassa kauniin esineen!
    Ja hurjan paljon synttärionnea sinulle!

    VastaaPoista
  18. Maltze: Kiitos :) Työtähän noissa pokissa on, mutta kyllä lopputulos palkitsee kaiken sen vaivan.

    Sumi: Minustakin tuolion oikea kaunotar. Onneksi se päätyi juuri meille! Ja kiitos onnitteluista.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)