sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Tuliaisia

Olipas hauska kaivella nämä esiin vintiltä. 80-luvulla ei silloisessa Neuvostoliitossa ollut kovin kummoisia tuliaisia, ei ainakaan lapsen mittapuun mukaan. Isä kuitenkin aina toi jotain kun tuli kotiin lomille työmailtaan rajan takaa. Sitä ihan himpskatin pahaa suklaata jota edes minä en saanut kunnolla alas, ja sitten näitä posliinifiguureja. Kaikki ovat Lomonosovin tehtaan valmistamia. Lapsena näitä oli kiva kerätä, mutta mitäpä näillä nyt sitten tekisi? Pois en raaski myydä tunnearvon takia joten ajattelin jos pari olisi välillä esillä jossain.
 Kokoelmassa on yksi poikkeus. Tämän ovat vanhempani ostaneet Espanjasta lentokentältä matkalla Kuubaan. Tyttö on jostain 90-luvun alusta, valmistaja on posliinitehdas Nao. Tämä saa jäädä esille saman tien, en muistanutkaan miten herkän kaunis tyttö koirineen on. Pieni majava-figuuri siellä kyljessä on ihan pienenä lapsena saatu muisto naapurilta. Mukava että sekin oli tallessa.
No ei nämä ole vielä mitään. Keräily taitaa kulkea verissä sillä mummoni ehti kerätä ennen muistin menetystään yli 700 erilaista munakuppia. Siinäpä tavoitetta!

10 kommenttia:

  1. Jopas oli munakuppikokoelma :-D
    Minulla on äidin lapsuudesta pieni posliininen kissa, jolla on kukka selässä. Se on suloinen ja tärkeä siksikin, kun äidin perheen tavaroista jäi paljon Viipuriin, mistä piti äkkiä lähteä evakkoon sodan jaloista: sinne jäi kaikki paitsi yksi nukke (äitini oli silloin 6-vuotias) ja jotkut vaatteenparret.

    VastaaPoista
  2. On siinä mummolla ollut kokoelma!!

    Mullakin on kaikenlaista tarpeetonta (ja kaameaakin) tavaraa jota ei vaan raaski pois heittää. Ihan niistä tunnesyistä. On sitä aikuinen ihminen hassu :)

    Tuo pingviinihän on varsin valloittava!

    VastaaPoista
  3. No on Mummu ollut ahkerana! Kaunis tosiaan tuo tyttöfiguuri.
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  4. mulla on tapana säästää vain se, mikä aidosti on mulle rakasta, siis ns ei käyttöesineistä. Meillä onkin aika vähän 'tilpehööriä' lähinnä kaikilla lapsilla omat (PIENET) muistolaatikot. Voisihan noista säästää ne aidosti mieluisat, ei niiden määrän väheneminen niiden muistoarvoa varmasti vähennä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaappivinkinstä! Nuo Lomonosovin tehtaan posliinihahmot on hauskoja. Joistakin tehtaan tuotteista maksetaan nykyään todella koviakin hintoja :)

    VastaaPoista
  6. Mulla on ollu samanlainen kirahvi!! :)

    VastaaPoista
  7. Saila: On se melkoinen läjä munakuppeja :D Joskus mummo vielä muisti jokaisen kupin ja mistä se oli hänelle tullut. Posliininen kissa sopiikin sulle hyvin!

    Kikka: No niinpä! Ja mitä kaikke vintti vielä kätkee sisäänsä. Ihan ihmeellistä tavaraa joka vaan tuli heitettyä sinne muutossa. Nyt käyn niitä pikkuhiljaa läpi ja hävitän kyllä kaiken jolle ei ole käyttöä!

    Mari: Kiitos :) Tyttö on kyllä nätti, ja sillä taitaa olla jopa rahallisestikin arvoa. Mutta en silti luovu :)

    Äiti esiliinan takana: Mä olen vähän hamsterin sukua. Materiaa löytyy ympäriltä vaikka sitä on jo huomattavasti karsittu. Noita figuureja on vintillä vielä sellaisen 100 kpl laatikko, ne on ns. merkittömiä ja ne aion viedä kirpparille. Lomonosovit kyllä säästän kaikki vaikka perikunnan kiusaksi :D

    Varpasen asema: Joistain taidetaan joo maksaa aika paljon, omista en kyllä raaski luopua, mutta onhan se kiva tietää että ne voi joskus vaihtaa rahaksi :)

    Janita: :))

    VastaaPoista
  8. Mies haikailee meillä oman kokoelmansa perään. Se on majoitettu vanhempiensa autotallin vintille enkä ihan äkkiä näe sitä tässä huushollissa... kyse on nimittäin mittavasta oluttölkkikokoelmasta ;)

    Meillä on makkarin ikkunalla kaksi noita pingviinejä. En muista, mistä kaupungista ne olen Venäjällä ostanut, joskus 90-luvun puolivälin paikkeilla kumminkin. Piti ihan käydä tarkistamassa - niissäkin on pohjassa Lomonosovin leima.

    VastaaPoista
  9. Minun lapsuuden kodissa oli noita posliinieläimiä kymmenittäin hyllyt notkuen ja meillä on vielä kai tallessa ihan samoja kuin sinulla..virtahepo, koira, ilves, karitsa...

    Muistoja tulee näistä sun postauksista...

    VastaaPoista
  10. Samaa tulin sanomaan kuin aiemmatkin, pidä hyvää huolta noista lomosoveista, ovat todellista arvotavaraa! Niistä maksetaan ihan todella kovia hintoja ja tietysti arvo vielä nousee kun aikaa kuluu. Eli lukolliseen vitriiniin turvalliseen paikkaan!:D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)