maanantai 18. huhtikuuta 2011

Aarteita vintiltä, osa Vaalit.

Metkoja aarteita sitä on taas vintiltä löytynyt. Päivän polttavimpaan puheenaiheeseen, vaaleihin sopien tupsahti eteen Nimiregisteri Nastolan pitäjän seitsemännelle äänestysalueelle. Siinä on aakkosittain lueteltu alueen äänestyskelpoiset henkilöt. Luettelossa ei ole vuosilukua, se on kirjoitettu uskomattoman upealla käsiälalla perinteisellä mustekynällä. Vaimot ovat lueteltuina miehensä alla, jopa äidit poikiensa alla. Luettelo on kuitenkin todennäkoisesti ajalta jolloin naiset ovat saaneet jo äänestää koska heidät on kuitenkin luettelossa mainittu ja siihen kirjattu. Löytyypä sieltä oman Arvilamme väkikin. Osa äänestyskelpoisista on vielä ilman "sukunimeä", lueteltuna vain esim. Juho Aukustinpoikana.
 Tässä vielä malli luettelon hienosta tekstistä. Kuka osaisi kirjoittaa näin nykyaikana?
 Samaiseen löytöön sisältyy kirjanen vuodelta 1919. Maalaiskuntain kunnallislaki, kolmas korjattu painos. Ihan villi veikkaus, mutta olisiko luettelo ja kirjanen samoilta ajoilta? Niihin aikoihin osuu yksiin myös Anselmin kausi kunnanvaltuustossa. Se olisi myös oiva syy siihen miksi nämä löytyivät juuri meidän vintiltä.
 Tässä ote äänestyskelpoisuudesta. Jos osaan tulkita tekstiä oikein, on äänestysikä ollut 21 vuotta. Äänestyskelpoisuus on ollut vielä kuitenkin hiukan erilaista kuin nykyään. Esim. kunnallisten maksujen laiminlyönti ilman virallista kunnanhallituksen todistusta varattomuudesta on evännyt äänestysoikeuden. Miettikääpäs jos se olisi mahdollista vielä nykyäänkin? Jätät terveyskeskusmaksun maksamatta ja et saa äänestää.
Joskus tuntuu ihan mukavalta että eletään vuotta 2011 eikä 1919.

Onnittelut kaikille eduskuntaan päässeille, oma ehdokas meni läpi!

9 kommenttia:

  1. Voi kun näissä kirjoituksissasi olisi Tykkää-painike. Klikkailisin sitä joka kerta, vaikka kommentoin aniharvoin :)

    VastaaPoista
  2. Oij, että. :) Onpas teijän vintillä ihania löytöjä :)

    VastaaPoista
  3. No just tällä hetkellä toivoisin, että tuollainen vanhakantainen laki olisi voimassa... ;)

    Teillä on kyllä uskomaton aarreaitta siellä vintillä, ihania löytöjä! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  4. Jasupo: Kiitos :)

    5ara: Onhan siellä kaikenlaista, kiun vain oliisi aikaa penkoa enemmän :)

    Päivi: Ihan ihmeellisiä juttuja siellä onkin, onneksi joku on ollut laiska joskus ja heitelyt vaan roinat vintille. Nyt ne samaiset roinat on meille aarteita.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita tekstauksia tosiaan! Laita kehyksiin jotain. Mutta sitä ennen skannaa, niin voit käyttää skannattuja askarteluihin/käsitöihin!

    Sulla on kohta talo täynnä tauluja, jos kehystät kaiken, mitä mä vinkkaan.....:P

    VastaaPoista
  6. Leena: Kiitos taas vinkistä!! En olekaan ajatellut että noistahan voi ottaa kopioita tai skannata! Pää on välillä vähän tyhjä :DD

    VastaaPoista
  7. Eikös Suomessa oo naiset saanu äänestää ihan yhtä kauan kuin miehetkin? Äänioikeus 1906 ja ekat vaalit 1907? Vai oonko ihan väärässä... :)

    Mutta aivan ihania löytöjä. Ja käsiala! Voiskohan sitä tulevana opettajana "salaa" opettaa omalle luokalleen vanhat kirjaimet... Shh...

    VastaaPoista
  8. Annie Mee: En osaa sanoa tuliko äänioikeus yhtä aikaa kaikille miehille ja naisille. Ensinhän äänestää sai vain säätyläiset ja sitä korkeammat ja heistäkin vain miehet. Voin kyllä olla siitäkin väärässä :)

    VastaaPoista
  9. Annie Mee: Lain mukaan voit opettaa käsittääkseni oppilaille mitkä vaan kaunokirjaimet, kunhan ops:n tavoitteet omasta käsialasta toteutuu.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)