lauantai 12. kesäkuuta 2010

Navetalta

Tässä taannoin minulta kysyttiin täällä blogissa, missä käytössä navettamme on nykyään. Vastaus on ihan yksinkertainen, ei oikein missään. Osa ihan tyhjää ja osassa säilytetään sekalaista tavaraa.
Navetan hirsiosa on rakennettu ilmeisesti 1923. Tämän tiiliosan iästä ei ole tietoa, mutta arvelemme sen olevan samaa aikaa. Lehmien puoli on todennäköisesti joskus tehty betonipohjaltaan uusiksi. Navettaan on mahtunut 24 lehmää, kolmeen riviin. Lisäksi on ollut talli, kanala ja ainakin sikala. Sikalan puoli haisee vieläkin voimakkaasti, vaikka siellä ei asukkeja ole ollut ainakaan 30 vuoteen.
Vaikka navetta onkin tyhjää täynnä, löytyy monta kuvaamisen arvoista juttua. Kuten kauniisti harmaantunutta ovea ja vanha vääntynyt haka.
Navetan takana on upeaa kalliota, kuten koko navetan alalla. Tämän verran olen kaivanut sitä esiin nokkosien alta.
Päivä paistaa sisään vähän sieltä sun täältä. Tuuletus toimii kun tuuli puhaltaa pellolta.
Eikä navetassa aina ole sähköjä ollut. Sitä pärjättiin oikein hyvin öljylampullakin.

Valon takia kai tämäkin on tehty, sisäikkuna. Tai sitten navettaa on myöhemmin jatkettu.
Ikkunalasit vääristää kaiken takanaan näkyvän. Jokainen ehjä lasi on otettu talteen ja osa jo uusiokäytetty mm. tulevan vitriinin oviin.
Hevosenkengät esillä peltisellä ikkunalaudalla.

Harmittaahan se, että talon väliovet on osin uusiokäytetty navetan oviksi. Toisaalta eipä ole sentään poltettu, kuten niin paljon muuta nyt arvokasta.


Kaksi päivää olen siivoillut navettaa, onkin hyvää sadepäivän puuhaa. Kaikki rikkinäiset lasten kesälelut roskiin (vain 2 jätesäkillistä), vanhat heinät pois ja tavarat paikoilleen. Vielä on yhden huoneen putsaus jäljellä, sinne saankin sitten kaikki puutarhan romppeet säilytykseen.







3 kommenttia:

Kiitos kommenteista :)