torstai 29. huhtikuuta 2010

Sadepäivän iloksi: Kinuskiset viipalepiparit.

Ulkona sataa vettä, räntää..... ja vettä. Onneksi ehdin eilen haravoida pihaa ja perata parit kukkapenkit. Tänään oli sitten vuorossa talon lämmitystä ja kaupassa käyntiä. Kinuskisten pipareiden ohje tuli eilen Yhteishyvän mukana. Sopivan simppeli ohje tälle jauhopeukalottomalle kokille. Tänään sitten tein niitä ja jopa onnistuin. Muksut fanittivat. ( pipareita, ei äitiä)Mukaeltu ohje ompi tässä jos Yhteishyvä ei postiluukkuun kolahda:

200g leivontamargariinia
1,5 dl sokeria
2tl vanilliinisokeria
2dl valmista kinuskikastiketta (löytyi Prismasta ketsuppeja vastapäätä)
6dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää vaniljasokeri ja kinuskikastike, sekoita. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seokseen. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta leivinpaperin päällä kaksi pötkylää. Jätä pötkylöiden väliin reilu leviämisvara ja painele ne litteämmiksi. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Leikkaa tangot hieman jäähtyneinä n. 3cm viipaleiksi. Jätä viipaleet pellille kunnes ovat jäähtyneet.

Toinen kuva ei liity pipareihin sitten pätkääkään. Kunhan ostin vapuksi kokeiltavaksi uutuussuklaata. Raportoin sitten myöhemmin miltä maistui. Me olemme vapun tässä ihan kotosalla. Kokko ehkä saadaan aikaiseksi jos ei sada liikaa. Muuten ulkoilua, lepoa ja ihan vaan oleilua.
Mukavaa vappua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Voi mikä suklaalevy täällä näkyi! Olen suklaalakossa toukokuun loppuun, voi, voi ja vielä kerran voi....

    VastaaPoista
  2. Oi miten herkullisia viipalepipareita! Eikä tossa suklaassakaan mitään vikaa oo...;) Herkullista wappua!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen kuuloisia pikkuleipiä ja nyt mun alkoi tehdä niitä ja tuota suklaata mieli, koska olen hulluna polkkakarkkeihin... lähtisköhän toi mies hakemaan mulle kaupasta suklaata...

    VastaaPoista
  4. Mä tässä yritän säästellä levyä, jos söisi sen vasta lauantaina :D
    Viipalepiparit on tosi hyviä. Seuraavaksi täytyy kokeilla miltä ne maistuisi suklaakastikkeeseen tehtynä.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa vappua sinnekin! ja pikkuleivät saivat veden kielelle. Kuoharin pokasauttelua odottaen =)

    VastaaPoista
  6. Haa, uutta suklaata pitää kokeilla. Ja kakutkin näyttää hyviltä!

    VastaaPoista
  7. No,nam!

    Jospa sitä edes leipoisi Vapun kunniaksi. Pitänee kaivella Yhteishyvä jostain :)

    Tuota suklaata joutunee myös vielä kaupoista lähteä etsimään.

    Mukavaa Vappua Päivänpesään!

    -Siiri Winttikammarista

    VastaaPoista
  8. Huomasinkin että Maraboulla oli uutta suklaata joten mielenkiinnolla jään odottamaan makukommenttia.
    Hauskaa vappua koko poppoolle.

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköisiä kuvia :)
    Hauskaa vappua myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kuulostavat herkullisilta!

    Iloista vappuiltaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)