sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Lokakuun viimeinen puutarhapäivä

Lokakuun viimeinen puutarhapäivä ja samalla lomaviikon ensimmäinen. Olen tehnyt lomalla kaikkea muuta, mutta puutarhaan en ole ehtinyt. Sadesäillä on ollut oma osuutensa asiaan, tänään oli sopivan kuivaa vaikka tuuli navakasti. Viimeöinen myrsky oli sopivasti kuivattanut puutarhaa työskentelykelpoiseksi. 

Tosin paljoa en tehnyt varsinaisesti märässä mullassa möyrien. Riikasta tuodut valkosipulit istutin ja lisäsin verkon niiden laatikon päälle. Kaivoin yhteen kasvatuslaatikkoon ruukut joissa on taimia joiden haluan säilyvän hengissä ensi kesään. Kannoin polttopuita liiteriin ja tein retken omaan metsään.

Pieneltä metsäpalstamme on tämä näkymä puutarhaan pellon yli. Zoomasin kuvaa joten se ei kerro että oikeasti ole pellon toisella laidalla. Kuvassa näkyy arboretum ja sen edessä oleva tervaleppäaidamme. Oikean laidan havupuurykelmän alla on alppiruusumetsikkö.
Lähdin hakemaan omasta metsästä sopivaa karahkaa talviasetelmaani varten. Metsään on jätetty paljon lahopuuta, kantoja ja kaatuneita puunrunkoja. Kerran olemme ottaneet metsästä puuta polttopuuksi ja kerran sieltä on tuotu iso kaatunut kuusi pois. Muut rungot ovat saaneet jäädä rikastuttamaan metsän eliökantaa. Yhden sopivan karahkan löysin,  mutta en tiedä vielä käytänkö sitä vai onko se liian laho. Liiteristä löytyi koivuinen varakarahka.
Tässä kuvaa arboretumista metsikköön päin. Pelto on syyskylvön jäljiltä mukavan vihreä. Tänä vuonna siinä ei ole ollut muuttavien joutsenten ja hanhien laumoja, niitä on kuitenkin saatu ihastella toisella viereisellä pellolla.
Tarkastin kaikki arboretumin verkot. Hyvin olivat paikoillaan. Pyökki on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Se pitää sinnikkäästi kiinni lehdistään vaikka jopa tammet ovat jo täysin lehdettömiä. Edes viimeöinen myrsky ei saanut pyökin lehtiä irti. Taustalla näkyy taloa puiden lomasta pilkottaen.
Puutarhan kaikki työt ovat tehtyinä. Kitkeä voisi ja katkoa perennojen varsia jos huvittaa. Jos ei huvita niin ehtii sitä keväälläkin. Haravoinnitkin ovat valmiita, loput lehdet saavat jäädä niille sijoilleen.
Vadelmilla on taas uudet narut. Alan jo tottua ajatukseen, että narut vaativat uusimisen 2-3 vuoden välein. Vaikka mitä on kokeiltu niin sen kestävämpää narua en ole löytänyt. Nyt on jotain siskolta saatua paalinarua joka ei sopinut heidän käyttöönsä. Sain vadelmat leikattua, parina viime vuonna se on jäänyt kevääseen. Haravoin vadelmien juurelle lehtiä, sinne maatuvat hyvin ja toimivat katteena.
Iines oli pihatöissä mukana, mutta metsään ei tullut kaveriksi. Iineksellä ja Almalla on taas ollut kähinää keskenään. Ilmiö tulee joka vuosi syksyisin kun kissojen elämä siirtyy enemmän sisälle. Ei meinaa talon neliöt riittää kahdelle tyttökissalle. Jalo ei kahinoihin osallistu vaikka sekin on jo siirtynyt nukkumaan yönsä talossa sisällä.

Ensi viikolla alkaa marraskuu, ei niin paha koska se on syntymäkuukauteni.


tiistai 25. lokakuuta 2022

Pienet tuliaiset reissusta

Vietin pitkän viikonlopun äitini ja siskoni kanssa Riikassa. Kävelimme jalat rakkuloille, söimme hyvää ruokaa, nauroimme paljon ja vain nautimme lomasta, ei mitään kiirettä, ei mitään pakollista.

Riikan suuri keskustori oli yksi kohteemme, hotellikin sattui sijaitsemaan melkein vieressä. Mielessäni kummitteli edellisen Riikan matkan ostokset, siemenet ja valkosipulit. Josko nytkin niitä löytyisi matkalaukussa kotiin tuotavaksi.

Ja tokihan kaikkea löytyi. Ihan vähän vain, ihan vähän vain.  Vaan jos tihrustatte kuvista siemenvalikoiman hintoja niin varmana ymmärrätte miksi vähän on tässä kohtaa hyvinkin liukuva käsite.
Pulassa olen näiden kanssa ensi vuonna, esikasvatuksille ei ole yhtään sen enempää tilaa kuin aiempina vuosina.
Keltaiset porkkanat 0,60€ pussi. Taisin ostaa tänä vuonna Suomesta hintaan 4,99€ pussi ja pussissa oli paljon vähemmän kuin näissä. Otin viisi pussia niin riittää ainakin pariksi vuodeksi. 'Balcony Yellow' tomaattia etsin keväällä mutta en löytänyt myymälöistä enkä viitsinyt tilata mistään yhden pussin takia. Nyt sitä löytyi ensi kesän kasvatukseen. Ja pari muutakin pussia tomaattia uudeksi kokeiluksi.
Valkosipulia niiltä ihanilta mummoilta ja papoilta jotka myivät oman puutarhan aarteita. Lajikkeista ei tietoa. Viime aikoina on instassa liikkunut tietoa valkosipulin taudeista ja punkeista. Otin riskin sillä koen itse, että samat voi saada näistä tai sitten kaupassa myytävistä valkosipuleista. 
Kun sopivasti sattuu kohdalle, on hienoa löytää tuliaisiksi jotain paikallista. Tämä kissa on paikallista käsityötä. Juuri sopiva pieni koriste kukka- ja kissanaisen käsilaukkuun. Muistuttaa meidän Alma-kissaa ainakin muotonsa perusteella.
Keskustorilla näin ihan livenä kissan. Paistetteli päivää auringossa kylmän aamun jälkeen. Vaikutti oikein hyvin hoidetulta lemmikiltä eikä kujien kulkukatilta. Mulkoili meitä turisteja siihen malliin ettemme häirinneet tärkeää aurinkohetkeä yhtään enempää. 

Koko tämä viikko on lomaa, valkosipulit pitääkin laittaa heti maahan. Niitä tuli matkalaukussa hitusen enemmän kuin suunnittelin, joten joudun ottamaan varalaatikon käyttöön. Jos sen maa on liian jäässä niin sitten isken kynnet kasvihuoneen multaan, se ainakin on sulaa vielä. Keväällä ne voi siirtää lopulliseen kasvupaikkaansa tai jatkaa kasvatusta kasvihuoneessa.
 

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Kun halvalla sai

 Olipas taas kerran oikea sulovilen-olo. Eksyin katselemaan alennuksesta kukkasipuleita ja katse saattoi harhailla vähän toisaallekin.

Plantsusta sai kukkasipuleita kymmenen pussia viiden hinnalla. Ostin pelkkiä lumikelloja. Olin tarkkana ja syynäsin jokaisen pussin läpi, vaikuttivat vielä kasvukelpoisilta. Kotona istuttaessa vain muutama sipuli sadasta osoittautui kuivahtaneeksi. Tai keväällähän sen sitten lopullisesti näkee miten kävi, oliko onnistunut ostos vai ei. Istutin kaikki sipulit hortensiapuutarhaan.
Yksinäinen köynnöshortensia maksoi vain euron. Olihan sille annettava uusi koti männyn juurelta. Kuvan ottamisen jälkeen laitoin vielä oksasilppua hortensian juurelle ja lankakorin verkon virkaa tekemään. Köynnöshortensia on paikallisten jänisten herkkua. Vahvan oloinen taimi jossa oli monta haaraa eikä sitä olisi kiva menettää ristihuulen ateriaksi.
Ja vähän siemeniä tulevaan puutarhakauteen. Vain 0,50€ pussi. Ei vaan voinut vastustaa vaikka oikeaa tarvetta ei ollut. 
Kolmas kerta toden sanoo. Jo kaksi katsuraa olen saanut kuolleiksi tässä puutarhassa. Yritän vielä kerran, hyvän kokoinen taimi maksoi 9€. Nyt ei pitäisi olla liian kuiva paikka vaikka onkin auringossa. Paikka on uuden kasvihuoneen edessä, jättikiven puolella. Mustat, korkealle kurottavat kukinnot kuuluvat jättiverbenalle. Jätän sen tuohon ja saa siementää itsestään, pari vuotta olen onnistuneesti toiminut niin ja jättiverbena on talvehtinut siemenenä maassa.
Ja viimeiseksi tietenkin pakollinen verkko ympärille. Miehen vinkistä uskalsin käydä navetassa lojuneen verkkorullan kimppuun, sen sai kuulemma ottaa käyttöön. Siis säästin vielä lisää enkä joutunut ostamaan uutta verkkorullaa. Katsuran latva tulee verkon yli mutta latvan mahdollinen menetys ei haittaa.
lJa koska löytyi vielä kaksi erittäin edullista 'Pink Annabelle' pallohortensiaa niin olihan nekin otettava. Paikka voi vielä muuttua, mutta olkoot talven tuossa. Taustalla olevat pienet vihreät piipot kuuluvat 'Ping Pong' laukalle. Se lähtee kasvuun heti istuttamisen jälkeen. Piipot talvehtivat hyvin, tai sanon näin suurella kahden talven kokemuksella.

Olisikohan siinä olleet kauden viimeiset hankinnat. Syksy ei oikein innosta maan kaiveluun, näpit jäätyy ja pimeä tulee järkyttävän aikaisin. On aika vetäytyä talvipuuhiin ja kaivaa kirjoja ja palapelejä esiin.