Keväiset työviikot ovat aivan mahdottomia, tälläkin viikolla ensimmäinen vapaailta oli perjantaina. Itseään voi syyttää kun lähtee mukaan kaikeen eikä osaa sanoa ei. Pieniä hetkiä olen onnistunut olemaan puutarhassa, eilen koko illan. Heräävän luonnon ja puutarhan kauneus ei saa mennä ohi ja se on päästävä näkemään ja kokemaan päivittäin. Jokapäiväinen annos puutarhaa pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan näiden kiireviikkojen yli.
Jouluruusu joka on kukkinut vuosittain yhdellä tai kahdella kukalla päätti kukkia tänä vuonna runsaasti. Tätä hempeää näkyä pitää ihailla lähelta ja kaukaa, aamulla ja illalla.
Siteen taas ne toiset, vanhemmat, uskolliset kukkijat vuodesta toiseen päättivät laittaa jarrun päälle ja kukkivat nihkeämmin. Sentään kukkivat ja ovat elossa, pitää olla iloinen jo siitäkin. Eihän sitä joka vuosi voi olla täydellinen.
Ensimmäiset tulppaanit kukassa. Taitaa olla ennätys, että jo huhtikuussa kukkivat. Näitä on vaikea kuvata, kääntävät kukat visusti aurinkoon päin.
Hortensiapuutarhaan on ilmestynyt näin komea vuokkopehko. En muista mikä vuokko tässä on, mutta veikkaan keltavuokkoa tai kerrottua keltavuokkoa. Hortensian nimikyltin voisi ottaa pois maisemaa rumentamasta, muistan ilman kylttiä mikä hortensia on kyseessä.
Lumikit eivät tänä keväänä avaa nuppujaan lainkaan. Liian kylmä taitaa olla. Ja kuvasta huomaan, että juurakko on tullut esiin, pitää mennä heittämään multaa päälle. Etualalla on pieniä kirkkaan vihreitä siementaimia. Mitä lie ovat, en tunnista niitä. Parempi antaa niiden kasvaa hetki jotta näen ovatko toivottuja vai ei toivottuja tulokkaita.
Esikot eivät kylmästä piittaa. Liila on levinnyt niin, että sitä voisi jakaa. Tähän istutetut ovat alunperinkin jakotaimia toisaalta puutarhasta. En tiedä tämän esikon nimeä, minulla on sitä liilana ja pinkkinä ja molemmat ovat kestäviä ja hyvin leviäviä.
Tänään on kuulemma viikon kylmin päivä. Se sopii tälle päivälle aiottuun puuhaan. Pitäisi saada aloitettua kasvimaan toisen puolen kitkentä ja muokkaus. Ylälohkon sain eilen valmiiksi. Kylmä on eduksi sillä yleensä hommassa tulee liiankin kuuma kun käännän koko kasvimaan käsivoimin lapiolla.
Voi harmi, että sinulla on kovat työkiireet juuri, kun puutarha herää kevääseen. Jospa ensi vuonna olisi paremmin.
VastaaPoistaTäällä ei ole lumikki noussut vielä ollenkaan. En ole varma, nouseeko se edes, kun ei vielä näy. Olen sen aiemminkin hankkinut, eikä se kauaa elänyt, joten suuria en odota. Pieni elonmerkki on joskus suuren riemun aihe.
Mukava kuulla, ettei tästä enää viilene. Alussa ulos meinasi jäätyä, mutta kummasti puuhaillessa tuleekin juuri sopiva. Voin uskoa, että maan kääntämiselle oikein otollinen sää.
Työjutut ovat jokakeväinen juttu, on siihen jo tottunut mutta joskus harmittaa kun haluaisi olla puutarhassa enemmänkin. Pieni elonmerkki on joskus suuri asia. Minun kerrotun lumikin kanssa on juuri niin. Se pitäisi siirtää kun ei oikein viihdy nykyisessä paikassaan, on seltään elossa sillä yksi pieni alku on noussut esiin. Pääsin tänäänkin vasta illasta puutarhaan, kävin ensin saattamassa tätini viimeiselle matkalleen. Oli kylmä, muuten saa puettua riittävästi päälle mutta sormet tuppaavat palelemaan. Puolet kasvimaan alalohkosta on valmiina.
PoistaJouluruususi ovat tosi kauniita! Meillä nuo tulppaanit ovat vasta nupussa, mutta aukeavat varmasti piakkoin. Kurjaa, että työ haittaa harrastuksia. Toivottavasti kiireet hellitäisivät pian.
VastaaPoistaKiitos. Ensi viikolla voi tulla kukkien avautumisen rypäs jos sää tästä lämpenee. Uskomattoman hyvin kevätkukat kestävät kylmää, ei mitään vaurioita vaikka viime yönä oli taas pakkasta. Työn kiireet ja niihin liittyvät iltamenot ovat nykyisin jokakeväinen juttu, kyllä se viimeistään kesälomaksi helpottaa.
PoistaTosi kauniisti kukkivat jouluruusut ja ihanat liilat esikot.
VastaaPoistaKiitos. Liila esikko on kaunis.
PoistaIhania jouluruusuja, tosi kauniita värisävyjä. Ja tuo esikko, mikä väri silläkin, vau!
VastaaPoistaEsikko on hienon värinen, luonnossa se on kuin tummaa liilaa samettia. Jouluruusuejn värit ovat osuneet nappiinsa, toisaalta en tiedä yhtään ei niin kivan väristä jouluruusua.
PoistaMinun lumikkini ovat vasta muutamana multaan upotettuna siemenenä pihalla saamassa kylmäkäsittelyä. Pidän lumikin tavasta kietaista lehdet vartensa ympäri. Hyvin kaunis perenna, mutta niin on jouluruususikin!
VastaaPoistaOi, toivottavasti saat lumikit kasvamaan siemenestä. Kerro ehdottomasti miten onnistuu, olen joskus miettinyt saisiko niistä siemeniä talteen.
PoistaVaikea selvittää ikuisuusongelmaa, jossa työt ja velvollisuudet haittaavat mieluisaa harrastusta. Yleensä harmi unohtuu ja muuttuu iloksi, kun työkiireet vihdoin hellittävät. Toivon näin käyvän sinullekin.
VastaaPoistaIhanat jouluruusut, esikot ja kaikki muut. Sieltä ne nousevat voimalla iloksemme.
Leppoisaa sunnuntaita sinulle!
Näin se on, velvollisuudet ensi ja puutarha sitten. Onneksi on tulossa kesä ja enemmän aikaa. Kaikki puutarhan nousijat ilahduttavat. Joskus myös rikatkin sillä pitäähän puutarhassa tekemistä olla. Leppoisaa sunnuntaita sinnekin.
PoistaIhanat jouluruusut ja viälä nuan punaasia. Eileen hoksasin, omat pari senttiset lumikit. Kylymää o, talavihaalari päällä sai pihalla häärätä. Toivottavasti kerkiät eres pikkuusen kiärtää puutarhas joka päivä, ettei mitää mee ohitte.
VastaaPoistaTykkään enemmän punaisista jouluruusuista kuin valkoisista, ovat helpompia. Talvivaatteet on vielä tarpeen, pipo päähän ja villakalsari talle niin tarkenee. Kierroksen ehdin tehdä päivittäin, sekin riittää.
PoistaKauniita nämä sinun jouluruusut, ihanan väriset <3
VastaaPoistaOnko tuo oikean alanurkan juurakko lumikin? Ollaan oltu reilu viikko poissa kotoa, vain yksi yö vietetty välillä kotona ja sitten taas matkaan. Tänään ennätin vilkaista vain takapihalla ruohosipulin varsien työntyneen suojana alaspäin olleen ruukun reikien läpi ja hostan alkujen pilkottavan soran keskeltä. Huomenna pitää mennä tutkimaan tarkemmin, mitä kaikkea muuta löytyykään. Toivottavasti pilkahdusta lumikista :) Iltapäivällä pitäisi olla jo yli 10 astetta lämmintä ja tuulta alle 5 m/s. Jospa tarkenisi muutaman tunnin olla takapihalla ennen sateen alkamista.
Mukavaa viikkoa!