En ole postannut viime aikoina kovin ahkerasti sillä koneeni on taas kerran kieltäytynyt siirtämästä kuvia puhelimestani kuvat-ohjelmaan. Nyt ongelma on selätetty taas kerran ja saan kuvat ladattua.
Tämän viikon lämpimät ja tuuliset päivät saivat innostumaan kasvihuoneen pesusta. Se on niitä puutarhatöitä josta en niin pidä mutta jotka on vaan pakko tehdä. Pesin uuden kasvihuoneen, vanhan olen pessyt perinteisesti vappuna.
Ensin kaikki tavarat pihalle. Sen jälkeen letkujen viritys, sisältä lastaa, harjaa, pyyhkeitä, saippuavettä ja ties mitä tykötarvetta. Sen jälkeen kasvihuoneen letkutus vedellä seinä kerrallaan. Ensin pesu ulkoa ja sitten sisältä. Lopuksi raitojen poistoa sillä niitä tulee aina.
Työvaiheista ei ole kuvia. Pesin ensi kertaa kasvihuoneen vesiletkua apua käyttäen, helpotti ja kevensi työtä huomattavasti. Letkutin myös kaikki pihalle siirretyt tavarat ja pesin ne. Kuivuivat nopeasti auringon ja tuulen yhteisvaikutuksesta. Lattialle lisäsin äitini vanhan parvekematon, en edes pessyt sitä sillä likaantuu tuossa kumminkin.
Sohva on täynnä esikasvatuksia. Olen pitänyt jo muutaman päivän daaliat kasvihuoneessa, tosin harson alla. Samalla sohvalla ovat myös tuoksuherneet ja kelloköynnökset. Kaikki saa yllensä harson yöksi, päivällä voin pitää ilman koska laitoin pesun jälkeen varjostusverhot ikkunoihin.
Toiselta puolelta löytyy siemenkylvöjä joista osa on itänyt ja osa ei. Nurkan viiniköynnös on hengissä, se talvehti paksun peitteen alla. Kastelin köynnöksen lämpimällä vedellä varmuuden vuoksi vaikka uskonkn sen jo saavan veden maasta. Muu sisustus odottelee vielä tovin tomaatteja ja kurkkuja. Jostain syystä tomaattini ovat kasvaneet erittäin huonosti. Vaihdoin niille mullan ja katsotaan autaako se, ei koskaan pitäisi muuttaa totuttua tapaa ja multaa.
No nyt on siistiä. Itse en myöskään pesusta pidä vaikka kennolevyhuone aika helppo pestä mäntysuovalla ja pehmeällä harjalla. Ja raitoja ei näy. 😀
VastaaPoistaItse sain pestyä kevään ensimmäisten lämpimien aikaan ja suljin ovet huolella. Toivon että olisi ollut huoneessa sen jälkeen niin kuumaa että mahdolliset ötökät kuolivat.
Hyvää kevään jatkoa!
Tässä uudessa huoneessa on kiusana vihannespunkki. Ei ole auttanut saippuapesut, kuumat vedet tai huoneen kuumennus 40 asteeseen. Mistä lie tulee kurkkuihin. Mutta nyt on ainakin puhdas. Hyvää kevään jatkoa myös sinne.
PoistaNiin ihana tuo uusi kasvihuone. Hyvä juttu, nyt siivousurakka on tehty. Hienoa jälkeä!
VastaaPoistaTämä on ihana, voi kasvattaa syötävää ja ihan vain fiilistellä. Odotan, että saan sohvan omaan käyttööni ja voin käydä syömässä kasvihuoneessa.
PoistaMinäkään en tykkää kasvihuoneen pesusta, mutta onhan se pakollinen työ ja työn jälkeen on aikamoisen mukava olo. Kasvihuoneesi on niin viehättävä ja kiva kuulla, että viiniköynnös on hengissä.
VastaaPoistaSohva on varsin kätevä taimikasvatuspaikka. Tsemppiä tomaateille mullan vaihdon jälkeen!
Pakollinen paha tuo pesu mutta ei siitä mihinkään pääse. Viiniköynnöksen selviäminen hengissä on juhlan paikka. Tomaatit ovat selkeästi virkistyneet, nyt niiden vain pitäisi ottaa kunnon kasvuspurtti, että saadaan satoa ennen marraskuuta.
PoistaMinulla vielä tämä kevätpuuha tekemättä, ehkä ensi viikolla kun on loma.
VastaaPoistaKasvihuoneen pesu on hyvää lomapuuhaa.
PoistaSun kasvarin pesu ei ihan kärenkääntees käykkää, mutta hyväku o ny tehty. Pesin jo syksyllä omani, ku tyhyjäsin kaikki pois. Eikös se riitäkki EIKÖS?!!! vaikka kurkkuuhin tuliki jotaki ötykkää.
VastaaPoistaSyksyn pesu riittää. Itse olen syksyisin niin väsynyt kasvihuoneen kanssa etten jaksa pestä niitä. Keväällä riittää virtaa ihan eri lailla.
PoistaMinä pesin kasvihuoneen syksyllä, mutta kevätsiivousta on vielä tiedossa.
VastaaPoistaAika moni taitaa pestä jo syksyllä. Ehkä pitäisi kokeilla sitäkin joskus vaikka syksyllä olen jo täysin kyllästynyt kasvihuoneisiin.
PoistaKasvihuoneen pesu on aina operaatio ja omani pesin jo syksyllä! Sinulla pesu onkin hieman vaativampaa, todella kaunis kasvihuone sinulla, kuin olohuone! Toivottavasti tomaattisi lähtevät kasvuun mullanvaihdon jälkeen! Usein on niin, että totutuista tavoista ei kannattaisi vaihtaa pois, olen saman huomannut. Mukavaa Pääsiäisen aikaa sinne teille!
VastaaPoistaSisäkatto on hankala pestä, siitä lintsasin vähän tänä vuonna, muuten tuo helppo pestä pitkävartisen harjan kanssa. Tästälähtien vain samaa multaa kuin aiemminkin.
PoistaNo nyt on siistiä ja puhdasta. Se on aina puoli voittoa, kun saa kasvihuoneen pestyä, toinen puoli tulee sitten sadon myötä. Ihana tila oleskella keväällä ja syksyllä.
VastaaPoistaPesu on puoli voittoa ja voi että miten hyvä mieli siitä tulee.
PoistaKasvihuoneesi on niin hieno. Puusohva on kätevä taimien säilytyspaikka.
VastaaPoistaMinäkin pesin oman kasvarini syksyllä. Yhtä inhottava puuha se on syksyllä ja keväällä, mutta lopputuloksen katseleminen kyllä palkitsee.
Hyvää pääsiäisen jatkoa!
Näinhän se taitaa olla, oli kevät tai syksy, niin kasvihuoneen pesu on niitä pakollisia ei niin kivoja puutarhatöitä. Mutta on se pesty huone kiva ottaa käyttöön kauden alussa.
PoistaTodella ihana paikka taimille tuo sohva😍Ikävä puuha suoritettu ja nyt voi nauttia tuloksesta! Leppoisaa pääsiäistä!
VastaaPoistaSohva on hyvä taimialusta, siihen saa harson hyvin taimien suojaksi kun käyttää selkänojaa apuna.
Poista