sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Ennätyspitkä syksy

Tänä syksynä on saatu nauttia lämmöstä ja auringosta. Täällä Lahden seudulla ei ole ollut vielä yhtään hallayötä eikä pakkasta. Lämmön takia en ole raaskinut tyhjentää kasvihuonetta täysin tyhjäksi, perunat ja porkkanat saivat olla maassa todella pitkään. Viimeiset viinirypäleet tuli poimittua vasta lokakuun puolella.

Viimeiset tomaatit keräsin kasvihuoneesta 10.10.2020. Tähän vuoteen asti viimeiset on kerätty syyskuun puolella. Keräämisen jälkeen tyhjensin kasvihuoneen ja nyt se on valmis kevättä varten. Olen yleensä laskenut viiniköynnöksen maahan mutta nyt pohdin jätänkö sen kattoon, ehkä jätän ja katson kärsiikö siitä mitenkään.
Kiinalaisen portin humalat ovat kasvaneet melko runsaiksi. En tiedä näiden lajiketta mutta ovat joka vuosi pakkasiin saakka vihreät ja tekevät pähkylöitä todella myöhään eli vasta nyt.
Samettiruusu 'Strawberry Blonde' kukkii vielä kasvihuoneessa. Keräsin näistä siemeniä talteen, kaikki tämän vuodenkin taimet ovat omaa siementuotantoa. Tosin omat siemenet itivät todella huonosti. Mietin voiko syy olla siinä, että kasvavat kasvihuoneessa ja sinne ei ehkä eksy niin paljon sopivia pölyttäjiä kuin avomaalle.
Siirsin tämän kirjavalehtisen 'Frosty Morning' maksaruohon kesällä arboretumista uuteen yläpihan penkkiin. Säilyi hengissä ja ehti kukkia pitkän syksyn ansiosta. Pikkasen jännittää talvehtiiko tässä, kohopenkissä kyllä kasvaa mutta ilman varsinaista suojaa.
Saako olla ihan vähän ylpeä? Ostin 2019 kesällä Latviasta palloesikon siemeniä. Siemenpussissa oli ihana värisekoitus jossa jopa keltaisia ja oransseja palloesikoita. Sain muutaman siemenen itämään ja taimet näin suuriksi. Toivon niiden kukkivan jo ensi vuonna ja olevan jotain sellaista väriä jota minulla ei vielä ole, eli ei valkoista tai liilaa.
Toinen ylpeydenaihe on tässä, itse siemenestä kasvatettu tarhakylmänkukka. Siemenet ostin Saksasta. Värin pitäisi olla punainen. Taimia on kasvamassa kaksi tai kolme, en enää muista montako selvisi maahan asti. Mutta ihmeitä kaikki kuten palloesikotkin, en ole mikään taitava perennojen kasvattaja kun puhutaan itse siemenestä asti kasvattamisesta.
Marjaomenapuu on tiputtanut lehtensä. Katselin puuta sillä silmässä, että keväällä saan taas leikata sitä, haluan pitää tämän ilmavana ja tietyn muotoisena. Puun takana on kasveja jotka viihtyvät varjossa mutta liika on liikaa.
Vaikka sää kylmeneekin niin toivottavasti saamme vielä nauttia syksyn kauneudesta.
 

27 kommenttia:

  1. Tämä syksy on ollut kyllä ennätyslämmin, meilläkään ei ole vielä ollut pakkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon varrelle sattui pari pakkasyötä mutta lämmin syksy on silti ollut.

      Poista
  2. Kyllä nyt näytti ensi viikon lopulla ehkä painuvan jo vähän nollan alapuolelle. Ehkäpä tulee ekat hallat nyt sitten?! Sitten menee daaliat mutta eipä voi mitään, on ne jo pitkään kukkineetkin.
    Varmasti kukkii jo tuo palloesikko ensi keväänä kun on jo noin komean kokoinen ruusuke. Enpä ole koskaan nähnyt keltaisia tai oransseja palloesikoita😮 Yleensä aina joko valkoisia tai jonkin sortin punaisia. Oranssi olisi tosi upea🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään nähnyt keltaisia tai oransseja palloesikoita, siksi olisikin huikea saada kuuri sen värinen. Olisi pitänyt tuoda useampi pussi kun näin hyvin onnistui siemenkasvatus.

      Poista
  3. Ny on vähä märkää, mutta muuten on ollu hiano, pitkä syksy. Onnittelut onnistunehista kylyvööstä. Niimpä, oranssi palloesikko oliski ennen näkemätön. Ei olisi joka puutarhas, olisko koko maas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno pitkä syksy eikä enää kuin puoli vuotta oikeaan kevääseen. Oranssi olisi huikea sävy, luulen että saan kuitenkin tuiki tavallista liilaa :)

      Poista
  4. Tämä ennätyspitkä lämmin ja aurinkoinen syksy on ollut oikein mieleinen ja helpottaa ehkä vähän pimeän syksyn pituutta lyhentävästi. Minäkin tyhjensin jo kasvihuoneen, vaikka tomaatteja kypsyi kaiken aikaa - tyhjennysurakka oli mukavampi tehdä nyt kuin odottaa räntäkelejä.
    Humala kiinalaisessa portissa on oikein kaunis, onko se kasvanut siinä jo pitkään?
    Hieno tuo ’Frosty Morning’, toivotaan sen menestyvän.
    Onnittelut sekä palloesikon että tarhakylmänkukan ansiokkaasta siemenkasvatuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humala on kasvanut vuosi, en tarkaan muista montako vuotta, noin viisi vuotta, sanoisin. On ihanaa kun saa myös näitä onnistumisen kokemuksia, kannustaa yrittämään lisää.

      Poista
  5. Onnittelut siemenkasvatuksen tuloksista! Ovat iloisia kohtaamisia kumpikin.
    Harvoin näin hienosta syksystä saa nauttia. Nyt näyttää siltä, että mennään normaalilukemiin eli kylmiä öitä on selvästi tulossa. Moni tavallisesti tässä vaiheessa tehty syyshomma on edelleen listalla. Ihan ensi töiksi pitänee ryhtyä laittamaan jänisverkkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänisverkot ovat ajankohtaiset, muutama minulla vielä puuttuu.

      Poista
  6. Mahtava tuo humalaportti! Se kutsuu kurkistamaan, mitä toisella puolella on.
    Ja tosiaan syksy on ollut mahtava. Ei hallaa ja aurinkokin on näyttäytynyt säännöllisin väliajoin. Tänään meillä oli kylmin aamu koko syksynä. Vain vähän yli 3 astetta plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humalaportti on tänä vuonan hieno, joinain kesinä humalat eivät kasva kunnolla, nyt on hyvä kun tuolta pääsee alta kävelemään.

      Poista
  7. Syksy on ollut upea ja kasvien kukinnastakin on saanut nauttia ennätysmäisen pitkään. Kaunis ja tuuhea humalaportti. ❤️🌿🍁🍂🌾

    VastaaPoista
  8. Todellakin syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin. Jotkut kukat ovat aloittaneet toisen kukkimieskierroksen. Meillä niin ovat tehneet esim. malvat.

    Tämä vuonna ostin samettiruusun siemenet puodista. Laitoin siemenet sisälle esikasvatukseen aivan toukokuun alussa. Kukintaa jouduin odottamaan elokuun lopulle asti. Onneksi syksy on ollut lämmin, ja nyt kukkapata loistaa oranssina.

    Ostin viime syksynä punakukkaista maksaruohoa, osin blogisi innoittamana. Nekin rupesivat kukkimaan vasta syyskuussa. Kukinnasta ei ollut kuitenkaan pitkään iloa, koska metsäkauriit kävivät napsimassa kukinnot. Emo ja kolme poikasta kävi niillä herkuttelemassa. Ensi syksynä on edessä verkkojen virittäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh noiden kauriiden kanssa, niille maistuu lähes kaikki.

      Poista
  9. Mahtavia siemenkasvatusonnistumisia! En ole ikinä onnistunut saamaan esikon siementä edes itämän, ja aika montaa laatua olen kokeillut. Tuon kokoisista lehtiruusukkeista sopii tosiaan toivoa kukkia ensi vuodelle, toivottavasti tulee jännän värisiä.
    Ihanan lauhaa on ollut ja tavattoman lämpimiä öitä. Nyt, kun parina yönä on ollut vain 8 astetta, on se tuntunut hirmu kylmältä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minäkin miellän ja koen esikon vaikeaksi, nyt en tiedä mikä sai onnistumaan kun kylmäkäsittely jäi vähän tyngäksi, ehkä se kun kohtelin ihan hällä väliä mentaliteetilla kylvöksiäni.

      Poista
  10. Kaunis 'Frosty Morning'! Toivotaan, että se talvehtii hyvin. Onnittelut onnistuneista siemenkasvatuksista! Jännittävää odotella, minkä väriset kukat noihin tulee. Kivaa vaihtelua tällainen syksy, että ei ole tarvinnut kiikuttaa kasveja välillä sisälle yöksi tai käydä virittelemässä harsoja suojaksi. Vähemmän sadetta olisi ollut tarpeen, mutta jospa maa ei vielä olisi liian märkää. Saa nähdä, jäävätkö lämpötilat jo lopullisesti nollan tietämille vai vieläkö tulee lämmin jakso ennen talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva on odotella mitä tuleman pitää, tarhakylmänkukan pitäisi olla kaunis tummanpunainen. Joku pitkän ajan ennuste oli, että tammikuulle asti olisi ennätys lämmintä. Saa nähdä pitääkö paikkaansa.

      Poista
  11. Onnea siemenkasvatuksista, niistä voi olla aidosti ylpeä! minäkin tyhjensin lauantaina tomaatit pois kasvarista, vielä sinne jäi joitakin rypäleterttuja. Samaa mietimme mekin, että jättääkö viiniköynnös ylös vai mten sen parhaiten peittäisi. Pakkaspeite on ollut aiemmin suojana, mutta nyt köynnös on jo niin kookas, että ainakin osa oksista on pakko jättää taivuttamatta. Syksy on ollut ihanan lämmin, mutta pimeys haittaa arki-iltojen pihapuuhia.

    VastaaPoista
  12. Onnittelut siemenkasvatusonnistumisista! Hirmu palkitsevaa. Komea humalaportti!

    VastaaPoista
  13. Hyvinpä sulla on siemenkasvattelut onnistunu. 👍🏻 Meillä oli taas viime yönä pakkasta pari astetta, terassilaudat uima-altaalla oli ihan jäässä, nurin meinasin mennä.
    Mun blogista löytyis sulle haaste, käyhän kurkkaamassa. 😊

    VastaaPoista
  14. Vielä on siellä kaunista ja vehreää, ihana syksy on ollut. Suloiset sammarit. Nyt se talvi sitten alkaa, koitetaan kestää ja haaveillaan tulevasta keväästä. Mukavaa lokakuuta toivotellen!

    VastaaPoista
  15. Nyt tosiaan oli pitkä satoaika kasvarissa. Tosin tomaatit siivosin pois aikaa sitten, mutta chilien satokausi jatkui tähän viikkoon asti ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)