lauantai 19. syyskuuta 2020

Syyskuista puutarhaa ja tunnistamaton kasvi

Syyskuinen puutarha on vielä hyvin kaunis, hortensiat ja maksaruohot pitävät siitä huolen.

Syyshortensia 'Grandiflora'.
Valkoinen ruusunätkelmä kasvaa rusokirsikan juurella ja on ennättänyt ennätyskorkeaksi, kolmeen metriin joka on liki rusokirsikan latvaan. Puu näyttää siltä kuin kukkisi.
Ensimmäinen amiraaliperhonen pitkään pitkään aikaan. Se tuntui viihtyvän ikuisuuden jättiverbenan kukinnoissa.
Talvella hankittu esikko aloitti uuden kukintakierroksen.
Happomarja 'Orange Rocket' jaksaa ihastuttaa oli vuodenaika mikä vaan. Tällä hetkellä se suorastaan leiskuu tuolta 'Lime Rickey' hortensian kainalosta.
Punalehtiruusussa on hyvä kiulukkavuosi. Vähän kuin toinen kukinta.
Ja tässä se mysteerikukka jonka lehtiä ihmettelin jo aikaisemmin kesällä. Tunnistatko mikä tämä on?
Tässä vielä kuva kukan lehdistä joka on valtava pehko. Lehdet muistuttavat hyvin paljon päivänliljan lehtiä. Piti kurkata onko kukka vain rikkaruoho puskan keskellä mutta ei ole vaan selkeästi tämän puskan kukinto. Nyt hiukan emmin säästääkö vai hävittääkö, näin kirkkaan keltainen ei ihan ole lemppareitani.
 

25 kommenttia:

  1. Ei sitte mitää hajua, mikä liä. Kivasti löytyy viälä färiä, vaikka mennähänki jo näinki pitkällä syyskesää. Vau, mikä nätkelmä! Mulla sama, vuasi sitte istutettu. Tuskin metrine, mutta kukkii ny hianosti ja nuppujaki vaikka kuinka palio. Vahinko vaa, että alootti kukkimisen näi myähän, syyskuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on toinenkin valkoinen nätkelmä mutta ei se kasva koskaan näin suureksi kuin tämä rusokirsikan kyljessä oleva, ilmeisen selvästi viihtyy kasvupaikallaan.

      Poista
  2. Minä nautin tästä syksyajasta myös (kuten kaikista vuodenajoista). Moni kukka sinullakin vielä loistossaan. Mysteerikukkaan en osaa antaa apuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniin päivinä nauttii mutta ei sadesäillä. Hortensiat on ihan ehdoton juttu puutarhassa, suunnitelmissa on istuttaa lisää jotta syksyinen kukinta olisi vielä parempi.

      Poista
  3. En tunnista keltaista kukkaa. Onko tuo ainut kukka noin isosta pehkosta?
    Ruusunätkelmällä on hyvät olosuhteet ja suhde rusokirsikkaan. Kiva yhdistelmä. Orange Rocket on kyllä huikean hienon värinen. Näyttäisi upealta isompanakin ryhmänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ainut kukka. Orange rocketia haluaisin lisää mutta on aika hankala löytää, ehkä voin ensi vuonna kokeilla lisätä versoista.

      Poista
  4. Happomarja on pukeutunut jo niin upeasti syksyyn! Punalehtiruusu on meilläkin täynnään kiulukoita, ruusu on näyttävämpi näin syksyllä kuin kukkiessaan. Mysteerikukkaan en valitettavasti osaa antaa apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin punalehtiruusu on näyttävämpi kiulukoiden kuin kukkien kanssa.

      Poista
  5. Mysteerikukkasi on piennarpukinparta.
    Lataa puhelimeesi esim. PlantNet-sovellus, niin sen avulla selvitä kaikenmaailman mysteerikasvit.

    Aurinkoista syksyä sinulle.

    Saas nähdä, montako viestiä tulee, kun jotain häikkää.
    No, kertaus on opintojen äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löytyi heti nimi kasville. Minulla on valitettavasti niin vanha puhelin ettei siihen saa enää ladattua mitään sovelluksia. Mutta laitetaan tuo sovellus mieleen, puhelin menee kuitenkin jossain kohtaa uusiksi. Samoin, aurinkoista syksyä.

      Poista
  6. 1Kivasti kukkii teilläkin vielä. Syötävän suloinen esikko! Meilläkin jo useampi esikoista työntää kukkia. Toivottavasti jaksavat myös keväällä kukkia. Hieno on tuo happomarjakin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot monesti kukkivat syksyllä pienesti uudestaan. Happomarjat on mun lemppareita.

      Poista
  7. Ihanan kaunista! Pukinpartaa olisin minäkin veikannut, täällkin vanhassa kylässä se vaeltelee, on ilmeisesti yksi- tai kaksivuotinen, kun ei näy samalla paikalla enää kukinnan jälkeen. Mutta melkoinen lehtiruusuke sillä on! Täällä sillä on aina vain muutama lehti per kasvi, mutta sinulla on varmaan jotain hyvää multaa tai kompostia tuossa istutusalueella. Minulla tuppaa mullat olemaan laihoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti googlettaa ja on kaksivuotinen. Saa nyt kasvaa ja katsotaan mitä teen kun on kukkinut. Pensas on ihan uskomattoman tuuhea, tuossa on kyllä hyvä ja muheva maa, on entistä perunapeltoa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Olen kovasti yrittänyt kasvattaa siitä rungollista, yksi oksa pitäis poistaa joka häiritsee yksirunkoisuutta.

      Poista
  9. Kukkaloisto se vaan teillä jatkuu. Olet kyllä niin hienosti osannut ajoittaa nämä kaikki kukat, että aina on monta eri lajiketta kukassa. Ehkä tämä keltainen on etsiytynyt jonkun muun taimen joukossa teille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain kohtaa panostin syyskukkijoihin ja se kannatti. Keltainen on eksynyt toisen kasvin mukana, se toinen kyllä kuoli :D.

      Poista
  10. Paljon vielä kukkii. Nyt tuo jättiverbena näyttää ehkä voimansa.

    VastaaPoista
  11. Oi oi mikä esikko. Ne joskus ilahduttaa uudella kukinnalla. Happomarjassasi on huikea syysväri ja punalehtiruusun kiulukat on todella kauniit.
    Oletkin saanut jo kasvillesi tunnistuksen ja aika jännä tuo sovellus jos kaiken maailman kasvit selvittää.
    Minä en olisi tunnistanut koko kasvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kaunis esikko, toivottavasti tekee paljon pikkuesikoita.

      Poista
  12. Hitsi miten komea punalehtiruusu! Olen yrittänyt muutaman kerran kasvattaa sitä pistokkaasta, mutta vielä en ole onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvaa kaksi punalehtiruusua, tuo kuva on parempi, se kasvaa täydessä auringossa ja tuntuu viihtyvän. Voin lähettää siemeniä jos haluat, Sailalla iti niistä taimia.

      Poista

Kiitos kommenteista :)