maanantai 3. helmikuuta 2020

Aikasyöpön uhrin päivitys

Viime viikko opiskelemassa Helsingissä, sieltä pikavauhtia siskolle viikonlopuksi. Maanantaina töihin ja taas arkea kehiin. Edellisellä viikolla erehdyin menemään kirjastoon ja siinä se taas oli. Iski aikasyöppö eli lukuinto ja hautauduin täydellisesti kirjojen sivuilla viilettäviin tarinoihin.

Nyt yritetään palata normiarkeen, vain kohtuudella kirjoja kirjastosta ja seuraava opiskelujen lähijakso on vasta maalis-huhtikuussa. Siis hyvä aika palauttaa mieleen mennyttä ja tulevaa puutarhakautta.
Kävin kaikki siemenvarastoni läpi. Jättiverbenat olisi syytä kylvää mahdollisimman pian. Siis heti kun muistan hakea multasäkin sisälle sulamaan. Lisäksi tekisi hyvää lajitella siemenet kylvöjen mukaan. Esikasvatettavat ja suoraan pihalle kylvettävät. Sormustinkukka kuuluu jälkimmäisiin.

 Sormustinkukka on lempikukkiani. Kukkii varmasti joka vuosi edes vähän. On kestävä kunhan saa itse valita paikkansa. Ja siinäpä se onkin, tuo paikka nimittäin. Haluaisin sormustinkukkaa tiettyihin kohtiin puutarhassa. Enkä onnistu siinä. Periksi en ihan hevillä anna, onneksi sormustinkukan siemenet ovat ehtymätön luonnonvara. Niitä kertyy omasta puutarhasta rajattomasti ja joitain lajikkeita olen ostanut.

Yllä olevassa kuvassa on sormustinkukkaa navetan kivimuurilla. Itsestään tullut paikkaan jossa minäkin tykkään sen viihtymisestä. Sopii kauniisti ruusujen ja rantatädykkeiden lomaan.

Ensi kesänä on pohdittava saako talon kivijalan viereen levinneet sormustinkukat kasvaa vai nyhdänkö ne pois. Toisaalta tykkään niistä enkä usko, että ovat kaksivuotisina vaaraksi talolle. Juuret ovat kevyet eivätkä kietoudu perustusten sekaan. Onneksi ei tarvitse ihan vielä päättää.

17 kommenttia:

  1. Tsemppiä opiskeluihin ja arkeen!
    Nuo sun sormustinkukat ovat niin ihania. Ja ne ovat tosiaan ehtymätön luonnonvara, kun ne saa kerran viihtymään jossain. Meilläkin niitä tupsahtelee milloin mistäkin. Yleensä ei sieltä, missä niiden toivoisi tupsahtelevan. Mutta silti ne ovat niin ihania.

    VastaaPoista
  2. Sormustinkukan vaellushalu on hauska ilmiö. Kauniita ovat! Puhtia opiskeluun!

    VastaaPoista
  3. Harmi, että aika on niin kovin rajallista. Olisi tosi kiva, jos kaikkien arkisten velvollisuuksien lisäksi voisi uppoutua lukemiseen, käsitöihin ja puutarhaan.

    Sormustinkukat ovat akileijojen tapaan puutarhan keijukaisia, jotka päättävät ihan itse asuinpaikkansa. Aikanaan kuvittelin saavani sormustinkukat kasvamaan tietyssä paikassa. Ei onnistunut, joten olen luovuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen osin luovuttanut, jossain ne viihtyy ja jossain ei ja tuntuu ettei viihtymisessä ole mitään logiikkaa.

      Poista
  4. Minäkin yritin aikoinaan saada mökillä sormustinkukat kasvamaan yhdessä tietyssä paikassa. Siirsin siihen usein siementaimia ja kerran miltei kaikki kuoli. Annan niiden nykyään valita paikkansa, polulle kasvavat sentään nypin pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikukas ja sitkeä kasvi ja silti niin ihana. Joskus niitä on pakko rajoittaa, viihtyessään valtaavat tilan heikommilta.

      Poista
  5. Minulla ei ole sormustinkukkaa enään ollenkaan juuri tämän vaeltelun ansiosta. Mutta kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpä tiennyt että voi hävitä kokonaan. Siemenet ovat onneksi edullisia jos tekee mieli yrittää vielä kerran.

      Poista
  6. Täällä vaeltelijat ovat melko vapaata joukkoa, en viitsi kinastella niiden kanssa. Joskus aivan väärässä paikassa olevan saatan siirtää tai nyhtää, mutta ainharvoin.
    Kauniita ovat minustakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä asenne, sormustinkukan kanssa ei kannata kinata, toiseksi jää.

      Poista
  7. Kauniita! Kirjat ovatkin muuten ihan pahimmanlaatuinen aikasyöppö. Ajan kulumista ei yhtään huomaa kun uppoutuu tarinaan. Mukavaa viikkoa ja enemmän tunteja vuorokauteen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo, kun uppoudun kirjaan niin ajalla ei ole mitään merkitystä.

      Poista
  8. Minulla sormustinkukat leviävät kulovalkean lailla ja siksi luovuinkin niistä lähes tyystin. Ovat kyllä muutoin todella kauniita.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  9. Kauniita ovat sormustinkukat. Minulla kesti yllättävän pitkään saada sormustinkukkia asettumaan puutarhaan, eikä niitä vieläkään liikaa ole. Minullakin on ollut nenä kirjassa tai äänikirja päällä koko alkuvuoden.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)