tiistai 2. tammikuuta 2018

Löhöilijät

Kissa jos mikä osaa ottaa rennosti. Silloin kun on levon aika, levätään suuresti. Kun on loma, levätään vieläkin leveämmin.
 Jalo on kyllä tehnyt muutakin kuin levännyt. Kuusen alaoksien koristeiden kanssa on ollut kiva leikkiä. Kuusen alta on ollut myös hyvä vaania ja hyökkäillä leikkimään kamujen kanssa. Tosin kissakamut eivät ole aina samaa mieltä leikkiin lähtemisestä.
Aatusta huomaa että ikä painaa. Aatun tarkkaa ikää ei tiedä kukaan, ei edes vuosien tarkkuudella. +15 se joka tapauksessa on. Liikkeet ovat hidastuneet ja unen määrä kasvanut entisestään. Nyt on kuukauden sisään tullut parit pissat sisälle kun ei ole heti päässyt ulos, sisähiekkalaatikolla Aatu ei käy milloinkaan. Tosin yhdet pissat taisivat tulla rakettien takia, ne vähän jännitti.
 Alma on erittäin suuresti oman tien kulkija. Tänä talvena on ulkoiluhalut olleet lähes nollassa, sisällä ja mahdollisimman lämpimässä, se on Alman motto. Lempipaikka on nykyisin leivinuunin päällä. Joko tuolla korkeimmalla kohdalla kahvipannujen lomassa tai sitten varsinaisen uunin päällä missä on paras lämpö. Pari kertaa on ollut kaikilla sydänkohtaus lähellä kun kahvipannu on vierähtänyt alas Alman kääntäessä kylkeä.
Iines haukottelee, miten tylsää. Siis tämä talvi, ei kunnon myyränmetsästystä, ulkona aina huonoa säätä. Pikkulinnutkaan ei lennä lintulaudalta suoraan suuhun, ei vaikka näin auki levittäisi vahvat leukansa.

Oma loma on ohi mutta kissat taitavat jatkaa lomaansa kevääseen saakka, siihen kunnes lumet ovat pääosin sulaneet ja myyrät liikkuvat enemmän ojissa.

16 kommenttia:

  1. Ihana kvartetti. Alma pankolla on niin klassikko kissa-asetelma. Katit osaavat levon ja rentoutumisen taidon, miten niillä unta riittääkään, taitavat olla semitalviunilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panko ei kiinnosta muita kuin Almaa vaikka sehän täydellinen paikka, näkee kaiken mitä tapahtuu ja on lämmin. Kissat ihan selvästi ottavat jonkun sortin talviunen.

      Poista
  2. Voi apua miten hieno haukottelukuva! Kissat osaa keskittyä olennaiseen... ;)

    VastaaPoista
  3. Hui, Iines on pelottava peto! Ja niinhän nuo kissat ovatkin, vaikka tähän aikaan vuodesta näyttävät leppoisilta levätessään mitä mukavammissa paikoissa :). Onpa kissalla ikää, toivottavasti Aatukin pääsee vielä keväisiin saalistuspuuhiinsa vetreytymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihan pienten jyrsijöiden keskuudessa Iines on peto, joskus tuo päivässä useita myyriä pihaan ja viime kesänä kantoi niitä ihan selvästi Jalolle että oppisi metsästämään. Jalo on toistaiseksi osoittautunut siinä lajissa vähän laiskaksi.

      Poista
  4. Kuusi patalaiskaa kissaa täälläkin lautautuvat tulevaa aktiivikautta varten. Onpa Iineksellä hurja kita tosiaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä kerätä voimia kesää varten, silloin sitten ollaankin ulkona vuorokaudet ympäriinsä. Iineksen kita on pelottava ainakin jyrsijöille.

      Poista
  5. Onpa siinä herkullinen kissakatras! Yhdestä seniorikatista ei enää paljon seuraa ole, mutta teillä vielä riittää monenlaista toimintaa.

    Olen aina ihaillut kissojen rentoa elämäntyyliä ja toisaalta kadehtinut niiden sulavaa notkeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen katras välillä että oksat pois. Mutta on ne ihania riehuvinakin. Aktiviteetteja riittää kun vastapainoksi nukkuu paljon.

      Oi se notkeus, sellaisen kun saisi.

      Poista
  6. Miten onnistuit saamaan kuvan kun kisu haukottelee. Vai haukotteleeko se aina. Hyvä kuva kumminkin ja hyvää alkavaa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan, yleensä olen kissojen kuvaamisessa myöhässä kameran kanssa eli hyvä hetki ehtii mennä ohi. Nyt Iines taisi tehdä poseeraushaukotuksen.

      Poista
  7. Ihanat löhöilijät, että kerrassaan kukin omalaisensa persoona. Ei meilläkään paljoa ulkotarhassa käydä, Maija vain kurkistelee terassin ovella ja Pena ehkä käy marjakuusen alla.
    Hyvää alkanutta vuotta teille ja kissoille mukavia löhöhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löhöilijät kiittävät, kissat ovat melkoisia persoonia. Ei ole tylsää päivää niiden kanssa.

      Poista
  8. Teillä on upea kissanelikko. Meillä on myös talvista horrosta menossa ainakin Sulevilla. Vihtori taas olisi heti valmis pihalle, jos saisi seuraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen talvihorros taitaa olla ihan yleinen ilmiö. Kesällä sitten virtaa riittää tuplana.

      Poista

Kiitos kommenteista :)