perjantai 20. marraskuuta 2015

Jokaiseen makuun

Piparkakut on nyt koristeltu ja pakattu. Kolme pahvilaatikollista niitä tuli, kymmeniä kappaleita. Toivottavasti myös menevät kaupaksi.
 Hepat on pienten tyttöjen mieleen, sen tähden niitä tulee tehtyä joka vuosi.
 Muutakin pitää olla kuin pinkkiä. Tänä vuonna vastapainoksi sinistä. Vihreää sain ujutettua kuusiin.
 Pienet puput on minun suosikkeja.
Kettujakin tein. Alareunasta ei ole haukattu vaan olivat alustat uunissa liian lähellä toisiaan. Tomusokeria olisi voinut ripotella päälle mutta sen tajusin vasta kun kaikki asetelmat olivat pakattu. Saavat kelvata ihan näin, ilman lunta kun ei sitä ole ulkonakaan.

Kaikki mitä leivoin menevät myyjäisiin. Toinen suuri leipomisrupama on kun teen meille isommat asetelmat korvaamaan piparkakkutaloa. Täksi jouluksi ei ole vielä ideaa. Viime vuoden asetelman näet tästä *klik*, sitä edellisen tästä *klik*.

18 kommenttia:

  1. Meillä on ensi viikolla myyjäisurakka edessä. Annappa vinkki oman kokemuksesi pohjalta: käytitkö pikeeriä vai millä pursottelit valkoiset? Kuinka nopeasti käyttämäsi pursotus kuivui? Millä pidit kissat loitolla piparityömaalta? Pakkasitko sellofaaniin?
    Minä hommasin pussituskoneen, mutta jos innostumme esim. pikkumökkien tekoon, voi sellofaaniin pakkaaminen olla ainoa vaihtoehto mökeille.
    Piparkakkujutut ovat kyllä takuuvarma myyntituote. Pipareihin kyllästyy vasta uudenvuodenpäivän tietämillä.
    Nyt minulla on meneillään oman piparkakkutaikinan reseptin muokkaaminen. Teen testitaikinan, johon lisään hunajaa ja hitusen mustapippuria muiden mausteiden lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin tahnaa jonka tein kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista, muita ainesosia ei ollut. Värillisiin laitoin nestemäistä elintarvikeväriä. Kuivuivat sitä mukaa kun koristelin, teen aina aika tiukan tahnan. Kissat pysyi hyvin loitolla, ainut mikä kiinnostaa on lahjanaru :) Pienimmät on pakattu sellofaanipusseihin, isommat ovat sellaisissa pakastuspusseissa jotka ovat kirkasta muovia. Sellofaani oli loppu enkä enää lähtenyt sitä ostamaan. Isompiin laitoin vielä alle foliolla siistityn pahvikiekon.
      Piparkakut on myyjäisissä takuuvarma juttu, ne kuuluu aina tähän vuodenaikaan.

      Poista
  2. Huikean hienoja pipareita. Varmasti menevät kaupaksi, kuin kuumille kiville.

    VastaaPoista
  3. Oih, miten hienoja. Varmaan menee kuin kuumille kiville, namskis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos noin on niin arvaa harmittaako etten jaksanut tehdä enempää :)

      Poista
  4. Kaupaksi menee ihan varmasti! Kettu ja heppa voisivat päätyä minun ostoskoriin jos noihin myyjäisiin sattuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettu on kiva, yhden ketun kanssa laitoin pupujussikan, lupasivat olla sovussa näin joulun alla.

      Poista
  5. Onpas mahtavia, ihan varmaan menevät kaupaksi! Eikä kyllä raaskisi haukata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raaskii niitä, sitten saa hyvän syyn leipoa lisää :)

      Poista
  6. Ihania! Ajatella, että se joulu oikeasti tulee taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kohta, kuukauden päästä! Aina ehtii yllättää :)

      Poista
  7. Upeat piparit! Raaskiiko noita syödäkään..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä ne raaskii syödä, sitten leivotaan taas lisää...

      Poista

Kiitos kommenteista :)