keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Narsissilehtinen laukka Türistä ja muita luumulehdon kukkivia

Viime kesänä Türin kukkamarkkinoilta tuotu laukka on kasvanut komeaksi pehkoksi molemmin puolin luumulehtoa. Tänä vuonna laukka on saanut kukatkin, mutta eipä olleet kummoiset. Tai en minä tiedä mitä odotin, ihan hauskat nämä ovat. Nuo liilat pienet pallukat eivät ilmeisesti tuosta aukea.
 Siinä se, mysteerilaukan kukinto. Ei aavistustakaan mikä on lajikkeensa, mutta minun puutarhaan tämä sopii ihan värinkin puolesta, onpa laukkaa jo jaettukin muiden iloksi.
 Monen pallukan joukkona vielä kivemman näköinen. Kaiken lisäksi ilmeisesti sietää paremmin kosteaa maata kuin muut laukat, on luumulehdon kosteimmassa nurkassa missä keväällä tuppasi vesi seisomaan.
 Kaikki kasvit mitä kylvää olisi hyvä laittaa ylös. Joku yksivuotinen tämä luumulehtoon kylvetty kukka on, mikä lie? Kukka on aika samanvärinen tausta verikurjenpolven kukkien kanssa, mätsää ihan täydellisesti, mutta sehän oli tarkotuksenakin, heh heh. Verikurjenpolvi muuten kukkii edelleen ja tekee vielä nuppuja. Kuinkahan mones viikko jo menossa.
 Ystävältä saatu ukonkello on kivasti kukassa. Tämä saisi suosiolla levitä ja täyttää aukkopaikkoja.
 Keväällä ajattelin että ukonkello on jo levinnyt mutta eipä nämä näytä ukonkellon lehdiltä. Mutta ei ole aavistustakaan olenko heitellyt tähän muita siemeniä. Kenties jotakin malvaa? Arvatkaa mikä pettymys jos nyt tunnistattekin tämän rikkaruohoksi. Saan kitkeä kaiken pois.
 Loistojasmike Philadelphus lewisii "Tähtisilmä" teki yllätyskukan, nuppuja en huomannut.
Jasmike joutui viime talvena jänöjen hampaiden kouriin ja sai vaurioita. Keväällä se kuitenkin teki tuollaisen pehkon uusia versoja ja seillä kaikkien niiden keskellä on ylemmän kuvan kukat, kolme kappaletta. Kovan onnen aletaimi (oli rääkätty veden puutteella myymälässä), mutta sieltä se vain ponnistaa. Ensi talveksi pitää muistaa suojata.

Aletaimia on tarkoitus löytää tänäkin loppukesänä/syksynä, etenkin näitä pensaita mahtuu kivimuurien läheisyyteen vaikka kuinka paljon. Ja tietysti puitakin mutta niissä pitäydyn tällä puolen puutarhaa perinteisissä koivuissa, kuusissa ja männyissä. Tai ainakin yritän. Muuten pitää neuvotella miehen kanssa nurmikot uusiksi. Tällä hetkellä hänen toive on ruohonleikkurin kuskina, että uusille nurmikoille ei yhtäkkiä ilmesty yhtään läikkää pensaan tahi muun kasvin muodossa. Kummallinen toive sanon minä.

edit. vuohenkello korjattu ukonkelloksi

14 kommenttia:

  1. Tuo laukka on kyllä ihmeellisen nopekasvuinen. Oman tupsun jaoin kahdeksi ja ne ovat jo nyt levinneet isommiksi. Tykkään siitä kovasti.

    Minusta nuo pikkuiset alut näyttävät kyllä ukonkellon siementaimilta. Pitäisi varmaan nähdä livenä, että varmistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä miten laukka leviää vielä siemenestä jos sellaisia tulee. Kunhan ei ongelmaksi heittäydy.
      Mielestäni en levittänyt kuin ukonkellon siemeniä, mutta muisti on niin kovin lyhyt, voi ne olla muutakin. Alkujen lehti on pyöreämpi kuin ukonkellossa, voikohan pikkutaimen lehti olla erilainen kuin suurella kasvilla? Itse asiassa alun lehti muistuttaa kovasti salkoruusun lehteä mutta sitä ei kyllä ole tuohon kylvetty. Vai onkohan...

      Poista
    2. Pikku-ukonkellon lehdet ovat pyöreämpiä ja ihan eri näköisiä kuin ison kasvin. Ja se kyllä leviää hyvin runsaasti, jos antaa vain siementää.

      Poista
    3. No sitten se on ukonkello! Hyvä juttu, minun puolesta saa levitä :)

      Poista
  2. Kummallisia toivomuksia ruohonleikkajalla tosiaan ;) Minäkin aina päätän laittaa kylvökset muistiin, mutta unohdan asian sisälle tultuani. Jännä laukka. Luulisi kyllä, että kukka aukaisi nuppunsa pölyttäjiä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kummalinen toive, minusta niitä puskia on niin helppo väistellä. Toki tiedän parhaiten kun en koskaan leikkaa nurmikkoa :D
      Laukka on ollut jo pitkään tuossa vaiheessa, siksi epäilin että josko ei pienet pallukat aukea lainkaan. Tosin tänä kesänä kaikki tapahtuu niin hitaasti että saattaahan se aukeneminen vielä tapahtua.

      Poista
  3. Tosi hieno laukka! Joo, puskia on leikkurilla ikävä väistellä, siksi meillä on nurmikko minimissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nurmikkoala kasvanut vuosi vuodelta, toisaalle tulee lisää mutta sitten toisista paikoista lähtee istutusten tieltä. Kunhan istutusalueet esim. arboretumissa kasvaa helpottuu ruohonleikkuu huomattavasti.

      Poista
  4. Ihanat laukat! Luulisin kyllä, että kukat tuosta nupuilta vielä aukeavat, kun ovat niin kiinni.
    Mysteerikukkasi on aurankukka, se on ihana. Minulla oli sitä yhtenä vuonna ja toivoin, että se älyäisi tehdä siementaimia tulevina vuosina, kun en osaa muistaa yksivuotisten kylvöjä keväällä, mutta ei niitä koskaan sen jälkeen tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan, odotellaan, ehkä ne siitä aukenavat, toinen laukka mikä vaan juroo on pallerolaukka, tuntuu ettei se aukea ikinä.
      Aurankukka siis! Nyt taidan tietää alkuperän. Ostin viime vuonna Lidlistä jonkun yksivuotisten kukkien sekoituspussia ja keräsin siitä viime vuonna vain yhden kukan siemenet talteen. Se oli ilmeisesti tämä aurankukka. Pitää lähettää sulle siemeniä syksymmällä :)

      Poista
  5. Ihana tuo lila kukkanen, Aurankukka siis ilmeisesti. Ukonkellot kyllä leviävät, mutta sillä lailla mukavasti ja sopivasti, ei tarvitse pelätä. Mutta noita pieniä epäilen vuohenkelloiksi, minulla on noita piha täynnä. Vasta tosiaan kolmantena vuonna tekee siihen kukkavanan. Luumulehto kuulostaa aivan ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurankukka on. Ei kasvanut viime kesänä näin komeasti mutta onneksi otin silti siemenet talteen, pitää ottaa tänäkin vuonna.
      Vuohenkellon taimet eivät ole, sitä minulla kasvaa tyystin eri paikassa enkä kerää siitä siemeniä talteen, mutta ukonkelloa nyt todennäköisesti ovat :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)