tiistai 18. kesäkuuta 2013

Varjon väriä

Sain viime kesänä ystävältä varjoliljan sipulin. Itse kukan väristä ei ollut enää siinä vaiheessa tietoa sillä kukinta oli ohi, ja ystävän pihassa kasvaa kaiken värisiä varjoliljoja. Tänään huomasin, että ensimmäinen kukka pitkästä varresta oli avannut nuppunsa.

 Vaaleanpunainen oli juuri tähän penkkiin toivottu sävy, siis hyvin kävi sokkokukan kanssa.
 Kasvimaan vieressä kasvaville eri punaisen sävyisille rohtosormustinkukille on käynyt talven aikana jotain mystistä. Osa on kuollut tyystin, ja viime kesän siemenistä on vain pienenpieniä alkuja siellä täällä. Toivottavasti ei häviä kokonaan, sillä tietenkään en säästänyt itselleni yhtään siemeniä. Etupihan kukkapenkin vaaleankeltaiset sormustinkukat taas voivat hyvin. Hauskinta on, että ovat tulleet pihaan ties mistä, eivätkä ole minun istuttamiani. Kasvakoot rauhassa vaikka en niin keltaisesta välitä.
 Melkoinen sekamelska tämä etupihan kukkapenkki on, mutta kaipa se siitä selkiytyy. Oranssit liljat ainakin lähtee luumulehtoon minne tulee sekalaista sakkia hedelmäpuiden katveeseen. Aitta piti olla vain talvinen koriste, vaan tykkään siitä näin kesälläkin.
Illalla pääsin vihdoin ja viimein luumulehdon kimppuun ja sain kolmannen käytävän valmiiksi ja aloitettua keskusympyrän kasvi-istutukset. Hitaasti eteenpäin!

6 kommenttia:

  1. Ihanat kukat sinulla! Eikös sormustinkukka ole kaksivuotinen? Niin, että ekana vuonna se on ihan matala ja toisena sitten tulee kukat. Meillä on sormustinkukkaa myös vanhastaan tuolla kukkapenkissä ja kovin tarkasti seuraamatta voi sanoa, että joka vuosi kukkii joku taimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kaksivuotinen, ja juuri ne "lehdykkeet" mitkä olisi pitänyt kukkia tänä vuonna ovat hävinneet talven aikana. Mädäntyneet vai syöty? Ei ole yhtään kukkavanaa nousemassa vaikak olen laittanut siement niin, että kukintaa olisi joka vuosi. Onneksi edes tuo keltainen kukkii.

      Poista
  2. Varjolilja on ihan mielettömän ihana, minä vaan pelkään niitä liljakukkoja ja niitä tulee ihan välittömästi jos liljoja laitan...oikein hyvää juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut yhtenä kesänä 2 liljakukkoa ja molemmat sain nitistettyä. Mutta silti kierrän joka päivä liljat läpi ja tarkistan tilanteen. Toivottavasti eivät tule!

      Poista

Kiitos kommenteista :)