torstai 20. kesäkuuta 2013

Golfkenttä vai kiitorata?

Vai luumulehto? Kuopuksen mielestä ehdottomasti golfkenttä, eikä suostu käyttämään muuta nimitystä. Keskimmäinen poika on sitä mieltä, että ihan selvä kiitorata. Ja minä taas olen sitä mieltä, että ihan selvästi tuleva luumulehto.

Kuvassa lehto vaiheessa, 1080kg kivituhkaa maahan lapioituna. Peräkärryssä odottaa 960kg lisää kivituhkaa työpäivän loppumista. Eipä tarvitse miettiä mitä tekee juhannuksena grillaamisen lisäksi.
 Viikonlopun urakkana on mullan kärräämistä  tähän tiiliympyrän laajempaan kaareen. Mullan päälle lykätään lavakaulukset kaaren muotoon ja ensi kesänä saavat istutukset. Täksi vuodeksi ei enää ehdi. Kaaren reunamille tulee 2 luumupuuta ja 2-3 kirsikkapuuta. Tai toisinpäin nuo määrät. Keskiympyrään olen suunnitellut keskelle Mustilasta hankitun ruusuomenan ja sen ympärille pionit. Pionit kaipaa jotain väleihinsä, ehkä akileija olisi hyvä.
 Toistaiseksi luumulehto on tullut edulliseksi. Tiilet 0e, kangas kivituhkan alle 34e, kivituhka 20e. Suurin kustannus tuleekin olemaan kasvit joita en saa kaikkia omasta puutarhasta. Hedelmäpuiden kanssa taidan odotella aleaikoja. Ainakin ompuissa alehintaiset puut ovat toimineet hyvin, eli kelvanneet jäniksille ja myyrille ihan normihintaisten veroisesti.
 Mutta ei koko juhannus ole pelkkää työtä (minulle puutarhatyöt on lepoa), luulen että saamme nautiskella jussina ensimmäiset tämän kesän oman maan mansikat. Tänään saatiin kasvihuoneesta ensimmäinen itse kasvatettu kurkku. Vielä herkumpaa kurkusta tekee se, että ekaa kertaa kasvatin kurkut itse siemenestä asti. Eikä mennyt ihan pieleen tulevasta sadosta päätellen.
Rentoa juhannusta!

10 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, tuosta tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Nyt pitäsii saada kiireesti lisää multaa jotta pääsen istutuspuuhiin.

      Poista
  2. Siitä tulee upea!!! Aurinoista juhannusta ja mukavia juhannuspuuhasteluja;)

    VastaaPoista
  3. Tosi upea lehto tulossa sinulle. Meillä on myös luumulehto, mutta periaatteella että sinne lykätään juurivesoja puskevat lajit ja saavat muodostaa luumupuumetsän. Juurella kasvaa villisti leviäviä perennoja kuten piiskua ja tarha-alpia.
    Meillä on Kuntalan punaluumu, joka tekee juurivesoja. Niistä joutaa kaivaa ihan ilmatteeksi, jos sellaisen haluat.

    Oikein hemaisevaa juhannusta!
    t. rouva Mieskolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumumetsä kuulostaa huipulta paikalta! Tummaa luumua sain jo yhden taimen, katsotaan tarvitsenko toisen. Paras olisi sellainen joka ei leviä juurivesoista.

      Poista
  4. Ohhoh, onpa projekti. Upea tulee!

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näytttää! Taatusti siitä tulee upea<3 Mukavaa jussin jatkoa;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)