torstai 13. kesäkuuta 2013

Aitan parvekkeelta

Aitta se on nököttänyt pihassa periaatteessa aina, mutta vasta nyt hoksasin, että sen parvekkeelta voisi olla kiva kuvata puutarhaa. Parvekkeen lattia on kyllä osin jo niin laho, että kävely siellä vaatii hullua uhkarohkeutta ja pientä tarkkuutta siitä mihin kohtaan jalkansa asettaa. Eilen otin tippumisen riskin, ja nappasin korkeuksista muutaman kuvan kasvimaasta. Ja kylläpä se näyttää kivalta lintuperspektiivistä.
 Ja toinen mikä on kiva, niin näin kaukaa katsottuna kasvimaan rikkaruohot ei osu silmään eikä kitkijän käteen edes vahingossa. Kitkentää kasvimaa tarvitsisi, mutta nyt on liian märkää haraukseen.
 Eilen oli auringosta huolimatta niin kylmä päivä, että kasvihuoneesta oli vain yksi päätyluukku auki. Ja kun tässä oli päiviä, ellei viikkoja kun piti olla kaikki luukut ja ovi auki, ja silti kasvihuoneessa oli yli 30 astetta lämmintä.
 Kompostien sijainti ja maastoutuminen on paljon parempi tuolla koivujen välissä. Entisestä paikasta on jäljellä vain kasa multaa joka pitää vielä siivilöidä. Mutta kävin sitä jo tutkailemassa, niin on se ihan ehtaa itse aikaan saatua multaa. Kompostissa asunut sammakko ei vain ollut ihan samaa mieltä kotinsa siirrosta ja menetyksestä, mutta lohduttelin sitä, että uusi paikka on entistä parempi. Sammakoiden kohdalla minulla on ollut yleissivistyksessä iso aukko, sillä en ole tiennyt niiden olevan rauhoitettuja. Aina ne ovat saaneet elää rauhassa tontillamme, mutta nyt niitä kannattaa vähän suojellakin.
 Ja siellä siintää luumulehto joka ei ole edistynyt alkuvaiheen jälkeen mihinkään.

 Aitan portaista kurkottelin vielä poistuessani ja nappasin kuvan saunalle päin. Maassa olevat kaksi tyhjää koloa odottavat marjapensaita, mutta en saa päätettyä mitä niihin laittaisin. Meillä on jo punaista, valkoista ja mustaa viinimarjaa ja punaista karviaista. Olisko vihreä karviainen hyvä vaihtoehto? Tykkään kyllä punaisen mausta enemmän.
Se ois enää 13 työpäivää ja sitten alkaa viiden ja puolen viikon kesäloma! Lomasääksi olen tilannut hellettä.

12 kommenttia:

  1. Voi mitkä ihanat suomalaismaalaismaisemat teillä siellä! Täällä lomakammassa valitettavasti vielä paljon enemmän piikkejä... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaismaisemaa riittää :)) Tuosta aitalta taitaisi nähdä järvelle asti jos ei olisi metsää pellon takana edessä. Tai saattaa oll liiankin pitkä matka. Mutta hauska katsella puutarhaa vähän eri suunnasta kuin yleensä.

      Poista
  2. voi miten kaunista teidän pihamaalla on, ihana avaruus ja tila..sitä kaipaisin niin meidänkin vanhan talon ympärille..silloin ostovaiheessa en osannut sellaisesta haaveilla..nyt kylläkin :)
    meillä sataa ja tuulee ihan valtavasti kuin syysmyrsky olis iskenyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa tässä on :) Meillä oli yhtenä vaatimuksena talon suhteen, että tonttia on oltava riittävästi, mieluiten hehtaareissa. Tässä oli nippanappa se mitä haluttiin.

      Poista
  3. Ihana piha!! Kaamea maallemuuttokuume iskee näitä kuvia katsellessa.

    Yks työpäivä ja sitteen LOMA!! 8 pitkää, helteistä viikkoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin asuntosivuja selailemaan! Sulla on mahtavan pitkä loma!!

      Poista
  4. Kyllä on klassisen kaunis maalaismaisema teillä. Älä ole liian hullunrohkea, ettet ole kohta pois pelistä kaikesta kuokkimisesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aio rehkiä liikaa, nämä on kaikki vuosien projekteja joita tehdään sen mukaan miten huvittaa, vapaatakin pidetään :)

      Poista
  5. Kaunista, todella kaunista, huokailen täällä ihastuksesta.

    tv Leena

    VastaaPoista
  6. Kauniit on näkymät, silmä lepää !

    Mukavaa vkl. sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuolla se viikonloppu menee puutarhassa jos vain ei sada.

      Poista

Kiitos kommenteista :)