torstai 4. lokakuuta 2012

Pentutehtailuako?

Sain tuolla aiemmin kiperän kommentin vastineeksi sille, että toivoin Iineksen tekevän vielä uudestaan pennut. Suorastaan syytettiin pentutehtailusta ja vastuuttomuudesta.

Tästä syystä kerron teille näin pentutehtailijana ensikertalaisen kokemukset siitä pentujen saamisesta ja vastuuttomuudesta. Tai miten asian haluaa nähdä.

Iines kun tuli meille niin tiesin jo heti että sillä teetetään ainakin yhden pennut. Ihan puhtaasti itsekkäistä syistä, se oli asia jonka vain halusin kokea. Sulhanen löytyi helposti, tallusteli meidän pihaan. Häät vietettiin ja tasan kahden kuukauden päästä syntyi neljä palleroa.

Enpä olisi osannut arvata ennalta, että niissä pennuissa ja niiden kasvattamisessa olisi niinkin iso työ. Ensin huolehdit emosta tiineysaikana. Pidät huolen että pysyy terveenä, madotat ja ruokit oikein. Sitten huolehdit että meneekö synnytys hyvin. Valvot ja paapot vaikka emo tekee kaiken työ. Ensimmäisinä öinä pentutehtaalla ei tee mieli nukkua kun miettii, että onhan kaikki pennut hengissä.

Ja se kasvatusvastuu. Miten saada tempperamentiltaan erilaiset pennut kasvamaan tarvitsevien kotien tarpeisiin, ihmisystävällisiksi. Millaiseen kotiin uskallan luvata vilkkaan pennun ja kuka ottaa sen aran. Koko ajan huolehdit pentujen ravinnosta, madotuksista ja ihmisystävälliseksi kasvattamisesta. Touhuat niiden kanssa useamman kerran päivittäin, pidät sylissä, leikit, silität ja harjaat. Totutat lapsiin, koiriin ja imuriin.

Varsinainen vastuun kurimus alkaa kun olet saanut pennulle kodit mutta et luovuttanut vielä niitä pois. Entä jos pentu sairastuu? Joutuu onnettomuuteen ja kuolee? Ei syö hyvin? Oppii repimään tapetteja? Huolen aiheita oli loputon määrä ja minä vastuullisena pentujen kasvattajana todellakin mietin sen sata ja yksi asiaa päässäni että teenkö oikein ja riittävästi.

Ja ymmärsin myös sen, että näille näin kasvatetuille ja saaduille pennuille on tarjolla koteja ja ihan hyviä koteja. Lapsiperheitä, nuoria pareja, yksinäisiä, kerrostalossa asuvia ja maalaisia. Mitään erityisiä kriteerejä meillä ei ollut uusien kotien suhteen, muuta kuin se, että pennusta pitää hiukan maksaa, ja mieluiten ennakkoon jotta sitoutuminen olisi varmempaa.

Tästä päästäänkin aiheeseen raha. Hyvin kasvatettu pentu ei kasva ilman rahaa. Pentu pitää madottaa kolme kertaa ennen luovutusta, mahdollisesti rokottaa ja tarkistuttaa eläinlääkärillä ja ruokkia oikein. Mikään näistä ei ole ilmaista eikä se summa minkä pennuista otin riittänyt kattamaan kuluja. Joten ei tästä bisnestä saa jos sellaisesta haaveilee.

Ja sitten se luopumisen hetki. Kun annat pois pennun joka on tuntunut kuin omalta lapselta ja jota olet hoivannut kolme kuukautta täydellä sielulla. Tiedät ettet näe pentua enää koskaan. Jos itki Iines pentujaan niin itkin minäkin. Tiesin kyllä että se luopumisen hetki voi olla tuskaa, mutta että se niin koville otti, sitä en osannut aavistaa. Onneksi kaikki uudet kodit ovat laittaneet viestiä ensihetkistä niissä. Helpottaa vähän ikävää. Mielessä kävi jo sekin, että ei enää koskaan samaa kokemusta Iinekselle tai minulle.

Mutta kyllä se kokemus saa tulla toistekin, annetaan luonnon hoitaa asia omaan tahtiinsa. Mietitään sitten miltä tuntuu jatketaanko tätä vastuutonta tehtailua vai ei. Ja en usko että näistä pennuista yksikään vei kotia kodittomalta eläinhuostassa olevalta eläimeltä. Oman osamme olemme tehneet senkin suhteen, meille on 20 vuoden aikana tullut neljä kissaa eläinsuojeluyhdistykseltä.

Ja lopuksi kuva jota en voi katsoa ilman että silmäkulmani kostuu.

Äiti ja poikansa,
 Iines ja Riivatsalo, se joka olisi jäänyt meille jos joku olisi jätetty.
Tällä kertaa kaikki lähtivät uusiin koteihin, ja mielestäni juuri näille pennuille sopiviin.

Hyvää eläintenpäivää!

19 kommenttia:

  1. Hyvää eläintenpäivän iltaa :)

    vai että pentutehtailija, kaikkea sitä. Olikohan se kommentti joltain, joka on katkera siitä, ettei jostain syystä itse voi pitää lemmikkiä. No, mene ja tiedä, mutta ikävää tuollainen kommentointi.

    Niin suloisia nuo Iineksen pennut olivat, että eronhetki on ollut varmasti raskas. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ero aika kokemus vaikka koko ajan tiesi että se on edessä. Mutta ei niihin pennunpalleroihin vaan voinut olla kiintymättä!

      Poista
  2. No just, pentutehtailija.. Kyllä mulla on vähän erilainen käsitys pentutehtailijoista :D

    Jokainen teille syntyvä kissanpentu on kyllä niin onnellisessa asemassa ja hyvien tähtien alla syntynyt. Olisipa kaikki kissat yhtä onnellisia.

    Arvaas mitä Manu on keksinyt.. Öisin meillä kiipeillään puihin! Nimittäin nää hirret, jotka jätettiin yläkertaan esiin, muistuttaa luonnollisesti puita. Katti kynsii niitä ja sen päätteeksi kiipeää hirsiä pitkin katonrajaan keikkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa mieltä olen vaikka nyt omista pennuista puhunkin, kyllä ne onnellisina syntyi ja sai meillä olla, ja kyllä se niin vaan on, että ei kaikki halua antaa kotia hylätylle ja kaltoin kohdellulle kissalle.

      Voi Manua! Lahjakkaasti tehty jos hirsiä kiipeilee. Meillä ei sitä harrasteta, mutta yhdessä kohtaa revitään huokolevyä suurella innolla. Tiedä teinkö huonosti kun en ole puuttunut kun se seinä on muutenkin menossa remonttiin.

      Poista
  3. Voi tavatonta, jännä miten ihmiset ajattelevat(?) asioista...ja netissä tietysti on vielä niin kovin helppo esittää mielipiteensä kärkevästi tuntemattomuuden verhosta.

    Vaikka itse tiedät (ja useimmat muutkin tietävät) toimineesi oikein ja rakkaudella, niin varmasti aiheuttaa pahaa mieltä ja ikävän tunteen tuonkaltaiset syytökset.

    Meilläkin on aikanaan kissanpentuja ollut ja kyllä pitää kuvailemasi huoli ja vastuun määrä kutinsa.
    Kasvavathan ne pennut toki itsekseen, mutta puuhaa niiden kanssa on paljon ja väkisin niille palleroille menettää sydämestään osan.

    Nykyisin meidän kissat on leikattuja molemmat, katson että omalla kohdallani se on hyvä niin - vaikka joskus kissanpoikia onkin ihan valtava ikävä.

    Ehkä sitten joskus kun nykyisistä kissoista aika jättää, tulee pikkuinen vielä meillekin...jos joku "pentutehtailee" meille sellaisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, olisihan ne pennut kasvaneet siinä sivussa, tai vaikka tuolla navetassa, mutta ei minusta olisi sellaiseen.

      Meillä kollit on leikattuja ja kyllä Iineskin sitten joskus.

      Poista
  4. Joistakin on vaan niin mukava provosoida. Typeriä kommentteja. Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, anonyymin pointti oli kai se, että nämä pennut veivät nyt sitten kodin joltain kodittomalta kissalta. En usko että veivät, sellainen koditon kissa vaatii vielä enemmän kuin tavallinen kotikissa tai sellaisen pentu.

      Poista
  5. Voi hyvänen aika, jos joku on sua pentutehtailijaksi syyttänyt niin se raukka ei taida tehtailusta tietää yhtään mitään. Uskon että tuommoinen harmittaa, kun hoivaa ja huolehtii oman eläimensä, oli se sitten kissa tai koira, jälkeläisistä ja sitten kun niistä pitää luopua niin itkemättä sitä ei voi tehdä.
    Naurettavaa tommoinen kommentointi ja vielä anonyyminä.Oliskohan hänellä mennyt nyt puurot ja vellit vähän sekaisin, jos/kun on niin eläinaktivistia....voisi mennä tuonne ulkomaille saarnaamaan.
    Tsemppiä ja mukavaa syksyn jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :))
      Kriittisin palautehan tulee aina anonyymina :D

      Poista
  6. Aattelin vaan tulla kertomaan kun tossa hehkutit et kävijä piikki on huipussaan. En mä sun juttujas lue mut sul o hyvä blogilista tos sivus. Niitä mä käyn lukemas.

    Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että sinäkin tykkäät listasta! Tykkään itsekin :D

      Poista
  7. Meilläkin tehtailtiin pentuja, jotka sitten syntyivät 10.6. Oikein kolli haettiin kaukaa avuksi tehtailuun. Me tarjosimme sijoituskodin pennuille (emo on sijoituskissa), mutta samalla lailla pentuja hoidin ja niihin kiinnyin kuin omiini. Kovaa oli minullekin luopuminen. Nämä olivat rekisteröityjä eurooppalaiskissan pentuja, mutta ei niidenkään myynnillä kukaan todellakaan rikastu.
    Sinä olet myynyt pennut kustannuksiin nähden aivan alihintaan.
    Ihan järkytyin kun luin tuon syyttelevän kommentin, jonka olit saanut.
    Uusille kodeille koituu onneksi ja iloksi, että heidän ottamansa pentu on valmiiksi tottunut ihmisiin ja hoidettu hyvin. Lemmikin ottaminen on eri asia kuin kodittomien eläinten pelastaminen.

    VastaaPoista
  8. Vai pentutehtailija? :) He hee... Mutta pennut on kyllä suloisia, ymmärrän hyvin surusi, kun luovutus on ollut käsillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne oli suloisia. Ja koen kyllä olevani erityisasemassa kun pääsin seuraamaan niiden kasvua syntymästä saakka. Ja sitä, miten jokainen oli ihan omanlainen persoonansa heti.

      Poista
  9. Kaikkea ne viitsii kommentoidakin! Huoh..

    Minä olen joka kerta pidätellyt kyyneleitä kun olen pennun itselleni hakenut! Tekee pahaa "viedä" pentu emoltaan niin hassulta kuin se ehkä tuntuukin:) Eli voin vain kuvitella, miltä tuntuu hoitamistaan pennuista luopua, tsemiä! Mutta pääsee emokin huohahtamaan kun pennut vihdoin lentää pesästä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just, nähdä edes vaiva.

      Minustakin tuntui että pentujen hakijat miettivät miltä emosta tuntuu. Pidettiin Iines sisällä kun pennut lähtivät jos se vähän helpottaisi eron tuskaa.

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus! Se kommentti oli kyllä asiaton ja asiaa tuntemattoman ihmisen kirjoittama, joka ei edes jättänyt mitään nimeä tai nimimerkkiä, sen voisi jättää aivan omaan arvottomaan arvoonsa.

    Niin ihanat kuvat, voi että. En tiedä enkä osaa kuvitella millaista pennuista luopuminen on ollut. Tai sen verran voin kuvitella, että luulisin samassa tilanteessa pitäväni kaikki tai ainakin vähintään yhden tai kaksi... tai kolme.
    Kissanomistaja kuten minä ei voi ottaa kissaa eläinsuojeluyhdistykseltä tai löytötalosta, niin hyvä asia kuin se olisikin, mutta kun annan kissojeni kulkea vapaina pienellä saarella, jossa asumme. Sellaisissa olosuhteissa en vain voi pitää niitä vangittuna sisälle tai tarhaan, kun ne voivat elää varsinaista kissanelämää. Eläinsuojeluyhdistykset eivät luovuta kissoja vapaana kulkeviksi, piste. Joten olen onnellinen, kun olen saanut molemmat kissani sellaisista hyvistä kodeista kuin tiedän koti.

    Heh, meillä Musti pisti pentuna yhden huoneiston remonttiin repimällä kaikista huoneista tapetteja niin innokkaasti, mutta ei tullut koskaan mieleenkään syyttää tästä sen ensimmäistä kotia :-D Kaikki ei todellakaan ole kasvatuskodin vastuulla!!! Riiviöily kuuluu pentujen elämään.

    Ja huom. Tuo ylläoleva Saila on ihan eri Saila kuin minä, minä luen innolla KAIKKI juttusi, ne on hyviä, ja jos on jäänyt joku jakso blogistasi seuraamatta niin luen kaikki väliin jääneet jututkin! Ettet vaan luullut että se olin minä!

    VastaaPoista
  11. En epäillyt hetkeäkään sinuksi :D

    Yhdistyksillä on juuri tuo sääntö, että kissat ei pääse ulos. Ja minusta juuri kuten siellä saarella, on meilläkin kissalle sellaiset olosuhteet joissa onnellista kissanelämää on ulkoilu ja saalistaminen. Ja toisaalta yhdistyksillä on aika harvoin pentuja ja aikuisen kissan sopeutuminen uusiin oloihin ei olekaan mikään naps vaan-juttu. Meidän oranssi Aatu on tullut aikuisena kissana meille ja kyllä tässä on mennyt monta vuotta sopeutumisessa. Ei tullut miltään yhdistykseltä, mutta oli vähän kehnoista oloista ja arka kuin mikä.

    Ja eihän niistä tapeteista tietenkään voi syntymäkotia syyttää :D Mutta kun on sellainen luonne että huolehtii siitäkin...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)