keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hupsien vastapainoksi

Uusien vaatteiden (hups) vastineeksi tulee joskus tehtyä kirppareilta myös vaatelöytöjä. Nykyisin kyllä ehdin työn takia kiertää niillä ihan liian vähän. Mitä enemmän kävisi, sitä enemmän tekisi löytöjä myös vaatteiden osalta, ja rahaa säästyisi.

Painon pudotuksen myötä olen löytänyt taas hameet. Ja niitä olen löytynyt kirppareilta vuoden mittaan ihan kivasti. Yhden kesähameen ja kolme talvihametta. Tai ainakin itse miellän vakosametin enemmän talvimateriaaliksi.

Taaimmainen Onlyn ruskea hame on ihan ensimmäinen ostos uudelle vyötärölle. Hamosen kokolapussa lukee 36, mutta se ei taida pitää ihan paikkaansa sillä tällä hetkellä hame on minulle liian suuri, vyötärö meinaa olla enemmän lantio. Pidän silti kun en ole löytänyt muutakaan tilalle ja tykkään hameen mallista. Hame maksoi 4e.
 Kaksi keskimmäistä on molemmat H&M:n hameita. Musta on musta vaikka kuvassa harmaa ja sammaleen vihreä on sellainen oikea sammaleen vihreä eikä noin vaalea. Kummatkin hameet on kokoa 40 ja ehkä aavistuksen väljät vyötäröltä. Olen koko syksyn etsinyt vakosamettihametta joka olisi hiukan pitempi kuin vesirajan peittävä. Mistään en ole löytänyt, mutta nämä löysin sitten lopulta kirpparilta niin pakko oli ottaa. Molemmat kuin uudet ja hintaa 2e per hame. Mustassa on enemmän mieleen väri, ja vihreässä malli.
 Neljäs ja viimeinen hame on Edc:n 4e maksanut petrolinsininen ihanuus. Helma on kirjailtu bling bling-tyyliin ehkä hiukan liikaakin. Siksi mietin kirpparilla tämän ostamista pitkään, mutta onneksi ostin. Hame oli kesällä lemppari. Ja koko just sopiva vaikka on muka kokoa 36. Ja sitä paitsi vaatekauppojen valikoimista päätellen, on kulta tullut taas värinä muotiin. Saattaisi löytyä tälle hameelle kiva pusero kaveriksi.
Kirpparilla kuten vaatekaupassakaan ei kannata aina tuijottaa vaatteen kokomerkintää. Ihan käsittämättömän paljon koot vaihtelevat jopa saman merkin sisällä. Ja sitten  kun on tällainen lyhyt ja pyöreä, ei ikinä voi tietää sovittamatta miten vaatteen leikkaus ja malli asettuu päälle. Siinä oikeistaan suurin syy miksi en tilaa vaatteita netistä. En luota yhtään että löytyisi kerralla sopivaa.

 Onneksi on edelleen ne vaatekaupat ja kirpparit joissa käydä.



3 kommenttia:

  1. Oi, sulla on tuo onlyn hame joita olen pari kirpparilla nähnyt,ovat vaan olleet niin isoja (kokoa 40) että sinne ovat jääneet. On kyllä aivan ihana! ehkä miekin vielä löydän omani :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vielä vastaan tulee. Joskus kirpparilla hauskasti törmää samaan vaatteeseen useamamn kerran, ja joitain näkee vain sen yhden kappaleen.
    Ja uskon että koko 40 on iso jos tuo mun 36 on iso!

    VastaaPoista
  3. Todellakin, onneksi on kirpparit. Mä harvoin enää muualta vaatteita ittelleni ja muksuillekkaan ostan. Hyviä löytöjä oot teheny!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)