keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sika

Tai kuin kaksi marjaa, osa 2.
Ensin mummolan laatikoista löytynyt sievä saparohäntä,
liekö ihan emakko.
 Toinen kuopuksen tekemä suloinen pieni porsas.
 Hyvin hoidettuja, kauniita eläimiä molemmat.
Lehtiuutisten mukaan samaa ei voi sanoa suomalaisten sikatilojen asukeista.
Järkyttäviä kuvia, järkyttävää kohtelua.
Taas.

Äänestääkö sillä sikojen puolesta ettei enää syö niitä,
vai syödäkö entistä enemmän.
Vai jättäytyisikö peräti luomukinkun varaan.

Mikä sitten on oikea tapa, niin jokainen noudattaa omaatuntoaan.
Minun ei anna syödä sikaa.


4 kommenttia:

  1. Minun teki pahaa ne kuvat myös senkin takia, että asiallisesti possunsa hoitavien maine on myös vaarassa.

    VastaaPoista
  2. Sirkku: Taitaa olla jo kaikkien kasvattajien maine mennyttä, vaikka osa hoitaa eläimet niin kuin pitää. Harmillista kaikille.

    VastaaPoista
  3. Minäkin mietin heitä, jotka kasvattavat eläimensä vastuullisesti. Ihan kuin ne espanjalaiset kurkunkasvattajat silloin kun oli se itujen aiheuttama tauti viime talvena. Siinä menee maine eikä se sitten enää palaakaan, vaikka todistettaisiin syyttömäksi.
    Mutta luomulihaa on hyvä hankkia silloin kun sitä löytää tai siihen on varaa. Niillä eläimillä on kuitenkin mahdollisuudet ulkoiluun ym.
    Ihanat possut! Lego&mutterisika on mun suosikki :-)

    VastaaPoista
  4. Saila: Niinpä, viattomat kärsii aivan syyttään. Legosika oli minunkin suosikki. Onneksi ehdin kuvata, nyt se on jo purettu.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)