tiistai 29. marraskuuta 2011

Peilipiparkakut

Täähän on jo perinne!
Eikö olekin, kun kerran peilissä roikkui piparikoristeet jo viime vuonna.
Ja taas ne killuu siellä.
Piparit on kyllä uudet, vanhat taitaa olla jo maan multaa.
Nauhatkin on uudet, en löytänyt viime vuoden ruudullisia mistään ja muutenkin tykkäsin, että nyt ei väreillä juhlita. Tupaan sitten punaruudullista nauhaa salinkin edestä.
 Piparit on tehty ensin pyöreällä muotilla joka on oikeasti tarkoitettu pannulle pyöreän kananmunan paistoa varten. Minä tosiaan käytän sitä piparimuottina. Keskustan tähti on oikeasti Prismasta juuri ostettu uusi muotti, malliltaan lumihiutale. Harmi kun niitä oli vain ihan pieniä, isompi olisi ollut parempi mutta saahan niitä netistä.
 Nauhat on liimattu kuumaliimalla suoraan pipareihin, näitä kun ei syödä ollenkaan. Sen verta meillä tulee pölyä ja muuta, että koristeet menee suosiolla roskiin joulun jälkeen. Tänään tein 3kg lisää taikinaa, joten eiköhän niitä piparkakkuja syömiseenkin riitä.
Tähän saan varmaan kertoa, että hoikemman olon yksi välitavoite on saavutettu.
Kihla- ja vihkisormukset mahtuvat taas sormeen,
mahtuminen tapahtui -14 kilon kohdalla.
Tässä kohtaa lienee saa taas olla luvallisesti vähän ylpeä itsestään, ja toivoa ettei vanha allergia estä sormusten käyttöä nyt kun niitä on taas koon puolesta mahdollista pitää.
Ja ehkä haukkaan kaiken kunniaksi palan tai kaksi piparitaikinaa.
Se taikina kun on mun heikkous, ei ne leivotut lopputuotteet.

8 kommenttia:

  1. Nam, piparitaikina on niin hyvää, että se pitäisi oikeastaan kokonaan jättää paistamatta ;-) Paistaessa se vain huononee! Mutta noita koristeita siitä kyllä voisi paistaa, nuo ovat todella kivan näköisiä!
    Minäkin ihmettelen, mistä sitä pölyä oikein tulee...
    Suuri onnittelu tavoitteen saavuttamisen johdosta!

    VastaaPoista
  2. Totta turiset, piparit on taikinana parempaa kuin paistettuina. Paitsi juustokakussa paras pohja kyllä tulee pipareista.

    Ja hei, ihan mahtava saavutus tuo painonpudotus!!!!

    VastaaPoista
  3. Kultaiset nauhat istuvat erinomaisesti peiliin ja huoneen tunnelmaan. Oiva koriste!

    Kyllä on tosiaan syytä olla iloinen saavutuksesta, kun olet saanut kevennysprojektin etenemään noin hienosti. Upeaa!

    ps. minä tykkäisin niistä ihan valmiista pipareista :)

    VastaaPoista
  4. ihana koriste :)
    Ja onnea hienosta saavutuksesta, kyllä tuosta saa olla ylpeä!!:)

    VastaaPoista
  5. Piparitaikina pitäisi tosiaan tehdä, jos sitä vaikka viikonloppuna innostuisi leipomaan! Joo tosiaan taikina on parempaa kuin itse lopputuotteet :)
    Onnea huikesta saavutuksesta!

    VastaaPoista
  6. Mä luen koko ajan tosta otsikosta "pilipalipiparkakut" :)) Joku lukihäiriö kai.
    Ja siis pakko oli myös tarkastaa ihan pariin kertaan, että olitko kirjoittanut -14 kiloa!! Ja olit!! Ihan mahtavaa :DD

    VastaaPoista
  7. Saila: Just niin, mistä sitä pölyä tulee kun mähän siivoan jatkuvasti :D

    Kikka: Ah, pala kunnon juustokakkua! Se kyllä maistuisi piparipohjasta huolimatta.

    Anne: Kyllä mä muutaman piparinkin syön, pitäähän sitä maistaa :)

    Anskuli: Kiitos, alkaa olla jo aika määrä tiputettuja kiloja.

    Mari: Mä luulen että huomenna ei jakseta leipoa koko taikinaa, onenksi sitä voi pakastaa. (ja sitten napsia vaikka suoraan pakastimesta suuhun...)

    nanna: No eikös ne ole vähän pilipalipiparkakut kun eivät joudu edes syödyksi :D
    Ihan oikein luit, itseasiassa tarkka lukema on -14,3kg, mutta pyöristän aina luvut. Huomenna kun vaaka voi näyttää ihan muuta. Enpä olisi ikinä etukäteen uskonut että tähän pystyisin.

    VastaaPoista
  8. Loistavaa tuo miinusluku! Ja piparit on tosi kauniita tuossa peilin päällä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)