keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tunnistatko lasitavaran?

Isäni siivoili tässä taannoin kesämökkiä ja laittoi sieltä kirpparille muutaman kipon ja lasin. Nyt olen viemässä niitä kirpparille, mutta onpas vaikea hinnoitella ne kun ei tunnista niitä.

Kysynkin teiltä lukijat, tunnistatko ovatko kuvien lasitavara jotain "merkkiä", vai vain ihan tavallista markettilasia? Kaikki ovat myytävänä, joten jos kiinnostuit ja suostut maksamaan postikulut, niin osta pois. Juomalaseja on 5 kappaletta, noita pieniä lasikippoja vain kaksi. Yhteyden saa helpoiten laittamalla sähköpostia sivupalkissa näkyvään osoitteeseen. Hinnat voidaan sopia sitä kautta.

Maanantaina vein ekan erän tavaraa myyntiin, ja siinä taas näki heti mikä menee kaupaksi. Poikien hyväkuntoiset vaatteet. Esim. Popin vaatteet vietiin jo lähes käsistä vaikka osa oli jo aika pestyjä ja käytettyjä. Hinta oli kyllä sitten edullinen. Itsestäni tuntuu ihan mahdottomalta löytää siistikuntoista ja kohtuuhintaista käytettyä vaatetta omille pojille. Kateellisen vain luen kun jossain blogeissa tehdään löytöjä nimenomaan tuommoisille yli 5v. pojille. Taitavat täällä päin hävitä jo kavereille tai sitten ne ostetaan jo kirpparien parkkipaikoilla kun ei minun kohdalle koskaan satu. Tänään kun menen siivoamaan pöytää, toivon tietysti että kaikki muukin tavara on jo myyty, lisää on, ja jos sisältä loppuu, niin joku voisi siivota seuraavaksi navetan yliset ja myydä tarpeettomat pois. Pihakirppiksen järjestämistäkin olen suunnitellut. Ehkä kuitenkin vasta ensi kesänä!

5 kommenttia:

  1. Hei,

    luulisin, että tuopit ovat Humppilan Henrik Koivulan suunnittelemia Fantasia sarjaa, joita valmistettu 70 luvulla ja pienet maljat Iittalan, suunnittelija luultavasti Tapio Wirkkala. Hintaa on vaikea sanoa, ehkä kirppiksella vitosen luokkaa kappale.

    Terv. Ritva

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Pitää googlailla heti!

    VastaaPoista
  3. Noista pienistä sinertävistä meillä aina kotona silloin ennen särvittiin kiisseleitä.

    VastaaPoista
  4. Mulla on tuollaiset ruskeat jälkiruokamaljat. En kyllä muista mitä sarjaa se on.

    VastaaPoista
  5. Upeat tuopit!! Mä kyllä veikkaisin, että nuo alemmat ovat itse Franckia, mutta en ole varma.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)