tiistai 9. elokuuta 2011

Sama viltti, kaksi eri puolta.

Isännänhuoneen "uusi" sohvakalusto on aina jonkun suojapeitteen alla. Ihan siitä syystä, että en tahtoisi verhoiluttaa niitä ihan heti uudestaan, on se kuitenkin sen verta hinnakasta lystiä. Sohvalla oli neiti Iineksen tuloon asti valkoinen kirpparilta ostettu viltti joka nukkasi ihan älyttömän paljon. Enpä ihmettele miksi oli myyntiin tuotu ja joku pöhkö sen vielä osti kun halvalla sai. Iines sitten lirautti viltille ja heitin viltin tapauksen jälkeen hyvällä omallatunnolla pois. Kirppareilta ei viime kuukausina ole pahemmin kohtuuhintaisia vilttejä vastaan kävellyt, joten piti mennä omalle kaapille penkomaan. Ehkä ihan hyvä.

Löytyi nimittäin kaapin kätköistä aika aarre. Oikeasti tämä on pussilakana. Silloin 70-luvulla oltiin köyhiä ja säästettiin kaikki. Tai ainakin mummo teki niin ja sehän on monta kertaa tullut todettua onnenkantamoiseksi.
Ei nämä PMK:n näytepalat enää muuten olisi tallessa.

 Ja koska peite on pussilakana, on siinä kaksi eri puolta. Tässä toinen puoli salamalla kuvattuna jossa näkyy tilkkujen oikea kirkkaus. Peitto ei lähes lainkaan haalistunut. Pari pientä reikää siitä löytyy, mutta ne saavat ollakin. Mielessä kävi jo pussilakanan avaamien ja ompelu yhdeksi suureksi peitoksi. Maltoin mieleni ja enemmän peitolle on tarvetta näin, sohvaa suojaamassa.
 Onhan se nätti, liki satavuotias tyylisohva ja siinä päällä kaikki 60-70-luvun kirjavat värit räikeine kuoseineen. Omaan silmään sopii yhteen yllättävän hyvin. Huone oikein hehkuu peitteen asiosta.
Arvontaa joudutte odottelemaan vielä hetken, palkinto ei ole ihan valmis eikä taida olla ainakaan tämän viikon aikana. Mutta hyväähän kannattaa aina odottaa!

7 kommenttia:

  1. Aarre tosiaan, voi mahdoton noita kuoseja! Ihana väriläiskä.

    VastaaPoista
  2. Koti ja sen aarteet yllättää! :D
    Ihania värejä!!

    VastaaPoista
  3. Saila: Herkullisia, ennenkaikkea herkullisia kuoseja :)

    Ruusa: Joskus tosiana kannattaa kurkata ensin omin kaappeihin :D

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava! Ihanan värikäs :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä ihanan reippaat värit peitteessä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)