perjantai 19. elokuuta 2011

Sään mukaan

Taloa on saatu maalatuksi vaikka todella hitaasti. Nyt taktiikka menee niin, että mies raappaa ensin ja maalaa samantien rapatun alueen. Tämän kesän loppukiri on maalata loput koristeet ja laajennusosan pääty valmiiksi. Loput talosta, eli aika tarkalleen puolet jää suosiolla ensi kesään. Silloin tavoite on vieläkin korkeammalla. Ajattelimme että pinnistämme, ja maalaamme talon lisäksi myös katon. Ja jos vielä jää energiaa, niin samaan syssyyn korjataan lasikuisti. Ja ihan syystä että:
nyt lasikuisti näyttää entistä rujommalta kun ympärillä olevat seinät on kunnossa.
Lasikuistin kuvassa näkyvää puolta on alettu jo kiilaamaan oikeaan asentoon, kuisti kun on ihan vino repsahtaneiden perustuskivien takia.
Ikkunoita ajattelin ottaa urakaksi taas kohta alkavalle entisöintikurssille. Inhoan niiden kunnostamista, mutta ei minulla ole varaa maksaa siitä työstä kenellekään. Tavoite on kaksi ikkunaa vuodessa, eli viiden vuoden päästä on valmista. Järkeä vai ei?
 Olen hykerrellyt tyytyväisyydestä kun syreenipuskien poiston myötä perustusta tuli 15-20cm lisää näkyviin. Kun meillä yksi talon ostokriteeri oli luonnonkivisokkeli rossipohjalla. Nyt se unelma on täytetty.
 Vähän heikosti näkyy kuvassa, mutta nyt on makuuhuoneemme ikkunan aluset korjattu ja seinään on lyöty uusi paneeli. Sen kanssa kävi tuuri. Teetimme kolme vuotta sitten paneelia vanhan paneelin mukaiseksi laajennusosaa varten. Mies oli fiksu, ja tilasi paneelia reilusti yli silloisen tarpeen. Nyt sitä riitti tuon seinän paikkaukseen ja jäi vähän ylikin eteläpäätyä varten. Jos hyvin käy niin riittää täysin siihenkin. Jotain höyläämöä joudumme kuitenkin kiusaamaan tuon alakierron takia. Laajennusosaan mies teki ne itse, mutta koko varsinaiseen taloon ajattelimme teettää ne valmiina. Oli niissä turhan kova urakka ja kone tekee ne yhdessä hetkessä.
Kuvien myötä, viikonlopuksi toiveissa maalaussäätä!
Mies keskittykööt siihen, ja minä aion myllätä salin jotta saan vihreän puusohvan paikoilleen.

7 kommenttia:

  1. ai miten ihanalta näyttää :)
    poutaista ja energistä viikonloppu sinne!!

    VastaaPoista
  2. Ihana talo ja miten hieno vanha kivijalka siinä onkaan...☺

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä tosi hyvältä ja siistiltä!
    Me roijattiin myös puskat talon ympäriltä hiiteen ja on kyllä ilo tulla pihaan nykyään.

    VastaaPoista
  4. Hienolta jo näyttää:) Kivijalasta tulee ikiaikainen olo!

    VastaaPoista
  5. Ai jee, että näyttää hyvälle! Meillä on ihan järkysti kivijalka pinnotettu sementillä :/

    VastaaPoista
  6. Huh, kyllä helpotti tietää, että muillakin jää maalaushommaa vielä seuraavaan kesään! :D

    VastaaPoista
  7. On tuo talo kyllä varsin komea kivijalkoineen!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)