lauantai 27. elokuuta 2011

Loviisa vai lasikuisti?

Mieheni kyllä tuntee vaimonsa. Kysyi minulta aamulla, lähdetäänkö katsomaan Loviisan taloja, vai laitetaanko lasikuisti lähes atomeiksi? En edes miettinyt kun vastasin, että lasikuistin kimppuun vain! Loviisassa ollaan yleensä käyty joka toinen vuosi ja nyt olisi taas ollut se vuosi. Tiesin että miestä ajatus sinne lähdöstä ei kovin houkuttanut, mutta suunnitelmissa se oli silti. Tähän aamuun asti.

Huitaistiin nopeasti aamupalat naamaan ja sitten kuistin kimppuun. Alku menikin nopeasti. Paneelin irrotus on nopeaa kuin mikä, ja sitten näytti tältä:
 Ainoastaan alaosan paneelit oli heikossa hapessa ja uusittavassa kunnossa. Yläosalle riittää raappaus ja uutta maalia pintaan. Nyt on jo opittu, että mitään ylimääräistä ei pureta ja monen osan voi kunnostaa pienellä vaivalla kotitarpein, eikä aina rautakaupan kautta.

Lasikuisti on jo tässä kuvassa pönkätty oikeaan korkeuteensa ja suoruuteensa, mutta yksi ihme tässä on. Tuon keskiosan aukon yläpuolella näkyy lasikuistin lattialankut. Ne on alunperinkin ilmeisesti tehty ulko-oveen päin viettäviksi ja noin vinoon. Minkä ihmeen takia?? Vastaus ei meille vielä selvinnyt.
 Kaljulta se vielä näyttää. Alaosaan tulee uusi helmiponttipaneeli, mutta sitä ei ehditty vielä alkaa laittamaan paikoilleen. Miehellä meni koko päivä kammetessa lasikuistin perustusta paikoilleen. Hieno siitä tulikin! En vain ehtinyt ottaa ennen kuvia joten täytyy kaivella löytyykö koneelta, ja jos löytyy laitan teillekin. Uskomaton juttu miten tuollainen iso perustuskivi liikkuu parin rautakangen ja lihasten avulla. Kivien siirrossa ei käytetty yhtään konevoimaa.
 Sitten tässä kuvassa toinen ihmetystä aiheuttanut ratkaisu. Punaisella ympäröidyssä kohdassa on kuistin lattialankkujen päät. Se ihmetyttää, miksi ne on tehty tuonne rakenteiden väliin? Onko ne jäykistyttämässä koko kuistia vai jostain muusta syystä? Yksi tuollainen lankku pitäisi nimittäin vaihtaa toisesta reunasta lahon takia uuteen, mutta onhan homma kun se on kolmelta sivulta rakenteissa kiinni. Toinen vaihtoehto on jättää se paikoilleen ja vain kuoria laho alapinnasta pois, koko kuistia ei pureta yhden lankun takia. Sama ratkaisu löytyy muuten aitasta ja sen lattialankuista.
Eipä ole huomiseksi tekemisen puutetta kun homma jatkuu ainakin ikkunoiden parissa.

11 kommenttia:

  1. voi näitä meidän ihania vanhoja taloja ja meitä niiden kimpussa puurtajia..jonkin sortin hessuja taidamme olla :) ainakin sellaisten uusien kivi/kannustalojen omistajien mielestä ;)
    meidänkin piti sinne suunnata ekaa kertaa, mutta suuret purjelaivat lipuivat turkuun joten ei myöskään ollut vaikea tehdä päätöstä..lähes 300km tai 15min :)
    hyviä remppa kelejä jatkossakin, meillä rakennetaan terassia taas vaihteeksi!

    VastaaPoista
  2. Kelejä sinnekin! Terassi olisi kiva, mutta meill esellaista ei oikein saa järkevästi. Meiltä taas olisi purjelaivoille se 300km :D

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä remppahommiin! Meillä se homma on onnellisesti takanapäin. No, sisällä jatkuu :) Eikä kyllä kovin vähällä lopu! Mutta lopputulos kyllä aina palkitsee...

    VastaaPoista
  4. Kuistista tulee ihana, kunhan valmituu.

    Ja mitä ihanaa näkyykään ekassa kuvassa...kunnon tallinvinttille vievät ovet...☺

    VastaaPoista
  5. Kyllä olette olleet ahkeria:) Me oltiin vaan lenkillä ja syömässä kaksin;) Sekin oli kyllä kivaa, niiiiin harvinaista!

    VastaaPoista
  6. Jos se lattian vinous johtuu siitä, että vesi heitettiin ennen ovesta sisään ja annettiin lirutella ulos? Yksi kaveri kertoili näin, niilläkin oli tarkoituksella tehty tuolla tavalla vanha talonsa.

    Mekin taidetaan antaa remontin voittaa Loviisa-taas.. :)

    Iloista päivää!

    VastaaPoista
  7. Me olimme eilen Loviisassa, tosin meille siellä ei ollut paljoakaan uutta nähtävää, kun ollaan melkein joka vuosi oltu siellä. (1 vuosi on tainnut jäädä väliin)Myynnissä oli vaikka mitä kivaa, tosin hinnat olivat nostettu tämän tapahtuman myötä aika korkeaksi, niin ei tullut muuta ostettua kuin pari valokuvakehystä...
    Nuo teidän lasikuistin ikkunat ovat vaan niin ihanat <3

    VastaaPoista
  8. Mari: Lasikuistin piti jäädä ensi vuoteen, mutta repäistään se nyt vielä päätteeksi tähän. Ja kun ei siinä enempää tarvitse tehdä. Maalauksen voi tehdä vaikka sitten tulevana kesänä. Iso urakka oli teilläkin!

    Irmastiina: Oikein näit :) Navetan ylisille vie perinteinen silta.

    Peurankello: Meillä oli vanhin pojista kotona, käytiin me tänään nakkarilla kahdestaan :DD

    Ruusa: Vettä mekin mietimme, mutta kun siitä vedestä ei ole merkkiäkään rakenteissa. Sinne se olisi vapaasti valuessaan mennyt.

    Lissu: Ihanat ne on, mutta ihan järkyttävät kunnostaa. Taidan sittenkin vielä tiedustella mitä maksaa niiden kunnostuttaminen jollain muulla.

    VastaaPoista
  9. On kyllä hieno kuisti, etenkin nuo ikkunat ovat uskomattoman kauniit!

    VastaaPoista
  10. Oih, mitä puuhia! Hieno tulee kuistista. Olisikohan ollut alunperin avokuisti? Sopisivat nuo lattian kaato ja lankkujen päät rakenteeseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)