keskiviikko 10. elokuuta 2011

Korjaa kori

Olen vähän semmoinen kori-ihminen. Eli suomeksi heikkoina kaikenlaisiin koreihin. Eikä riitä, että aina haalii uusia, vaan vanhojakaan en raaski heittää tai oikeammin polttaa pois. Gerbiilien tavaroilta jäi ylimääräiseksi muuten hyvä kori, mutta sanka oli mennyt ajan kanssa rikki. Päätin korjata korin ja samalla hiukan kaunistaa sitä.

Tarvikkeet: Risa kori, ilmastointiteippiä, suikale kangasta ja ompelukone.
 Kankaasta ommellaan reilun pituinen juuri sankaa leveämpi putkilo joka pujotetaan ompelun ja hikisen kääntöurakan jälkeen risaan sankaan.
 Sen jälkeen otetaan reilusti kiinni ihmeteipistä ja kieputetaan sitä sankojen ympärille samalla yhdistäen sangat. Ihan reunoille ei kannata teippiä viedä ettei vilku kankaan alta.
 Sitten vain vedetään putkilo koko sangan yli ja korjaus on valmis. Ja kukaanhan ei arvaa että kankaan alla on roudarinteipillä korjattu sanka.
 Valmiille korille löytyi heti käyttöä. Ompelin leikkihuoneeseen lapsille lattiatyynyt. Tämän hoitopaikan tämän vuoden teema on kirjat, sadut ja lukeminen. Pieniä lukuhetkiä varten tarvittiin pienet tyynyt pienten takamusten alle. Ikeasta löytyi sopivat pienet tyynyt naurettavan edullisesti (0,75e/kpl) ja omasta kaapista sopivaa kangasta. Tietenkin sinistä kun kerran ollaan talon sinisessä huoneessa.
 Kuopus halusi heti testata tyynyt samalla kun nakerteli porkkanaansa. Kuulemma hyvät tuli. Kuopus on kunnostautunut porkkanan syömisessä. Tai on tuo aina tykännyt raaoista porkkanoista, mutta tänä vuonna porkkanasadon ollessa erinomainen, on poika vilahtanut tuon tuostakin hakemaan tuoretta tavaraa kasvimaalta. Ja mikäpä niitä on syödessä kun ovat maultaan luokkaa AAA+.
Täytyy vielä mainita näin julkisestikin erityiskiitokset Lissulle jonka kauniista kodista hain tänään syöttötuolin. Ne nukkekotisi ovat aivan uskomattomat, kiitos että sain ne nähdä!!

9 kommenttia:

  1. Täällä toinen kori-ihminen :) Hienosti korjasit korin, tuota ideaa voisi hyödyntää muissakin koreissa.

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihanaa että syöttötuoli löytyi, ja vieläpä kodista, jossa sai ihastella nukkekoteja :-) Sepäs sattui!
    Pokkanat OVAT hyviä, omasta maasta vastanostetut porkkanat ihan parasta herkkua ikinä! Minunkin lempiruokaa sekä lapsena että nyt isona, on jopa ystäviä, jotka tietävät valmistaa porkkanaruokia kun tulen kylään.
    Ovela korinkorjaus :-D Ja täydestä menee!

    VastaaPoista
  3. Kori-ihmisiä löytyy täältäkin päin;) Olen erityisesti päre - ja tuohikkorien ystävä. Mutta aina tuppaa pärekoreista toinen sanka irtoamaan/rikkoutumaan. Mulla on kuitenkin ne käytössä. Jospa veisi torille korikauppiaalle korjattavaksi:)

    VastaaPoista
  4. Oo, ihan rupes tekemään mieli katkaista jostakin korista sanka... ;)

    VastaaPoista
  5. Koristahan tuli parempi, mitä on uutenakaan ollut!

    VastaaPoista
  6. Täällä kans yks korihullu! Ja toisena tulee vanhat peltipurkit...

    VastaaPoista
  7. Ilo oli minun puolellani, oli kiva tavata bloggaaja face to face :)

    VastaaPoista
  8. Sä se kyllä jaksat:) Tulee itselle todella kädetön olo, kun lukee näitä, itsellä ei riittäisi piuhat noin monivaiheeseen korin kunnostamiseen. Ei edes jeesusteipillä. Kelpaisi porkkanat tännekin:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)