perjantai 12. marraskuuta 2010

Postia on aina mukava saada!

Oli sitten ikää 3,9 vuotta tai 39 vuotta. Melkein kiljahtelin kuin pieni lapsi käydessäni postilaatikon sisällön kimppuun.
Hervottoman kokoinen valkoinen pussi jossa sisällä kaksi pilkullista pakettia.
Tässähän tuli joulu etukäteen :D
Kiitos paketista ja sen sisällöstä kuuluu Aamunkukalle blogiin Prinssit ja Viikarit.
Arpaonni ei minua usein suosi, mutta täytyy sanoa, että aina kun suosii, ovat paketit olleet mieluisia kuten nytkin. Iskä saattaa saada sunnuntaina muffinseja uusista vuuista. Ainakin saa uuden tiskirätin kouraansa.
Suklaan syön kyllä minä.
37 tuntia vuorokaudessa blogin Leena haastoi minut tähän Lapsuusmuistoja-haasteeseen. Tässä niitä nyt sitten tulee. Kuva lapsuudesta olisi ollut mukava, mutta minä ja kone emme päässeet yhteisymmärrykseen sellaisen skannaamisesta, ja minä en viitsinyt riidellä asiasta kovin pitkään.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen mikä sinusta tulee isona?
lääkärinhoitaja,
ja juuri tuolla kirjoutusasulla. Hoitaja olen ammatiltani, mutta eri etuliitteellä.

2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Asterix ja Aku ankka

3.Lempileikkejäsi?
Ulkona silloin 70-luvulla leikittiin kirkonrottaa ja muita vastaavia. Sisällä suosikkeja oli legot, nuket ja barbit. Niillä olen leikkinyt nykymittapuun mukaan aika vanhaksi.

4.Parhaat synttärisi ja miksi?
Yhdetkään eivät ole jääneet mieleen ylitse muiden. Ilmeisesti silloin ei pidetty elämyssynttäreitä. Muistelisin että pullonpyöritys oli hurjinta mitä saattoi olla.

5.Mistä urheilusta pidit/harrastit?
No en mistään. Koululiikunta sai aikaan paljon pahaa. Teininä kävin kyllä ahkeraan laskettelemassa.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi.
Yö ja Dingo
Enemmän häpeän välttämiseksi, ei enempää tästä aiheesta.

7. Paras joululahjasi/ lahja jonka olet saanut?
Yksi on jäänyt mieleen. Pääsin mummon kanssa Sokoksen leleuosastolle jossa mummo sanoi, että saan valita ihan minkä lelun haluan. No sellaiselle alle kymmenen vanhalle sehän oli aivan ihmeellistä siihen aikaan. Minä päädyin valitsemaan ison pehmokoiran. Mummo epäili ihan turhan oliko se hyvä lahja, oli se.

8. Mitä olisit halunnut tehdä elämässäsi, jota et ole vielä tehnyt.
Vaikea vastata. Nuorena olisi voinut matkustella enemmän, muuten koen tehneeni kaiken mitä olen halunnut.

Tästä saa napata haasteen ken haluaa.

Uusille lukijoille haluan sanoa tässä vaiheessa lämpimästi tervetuloa!

Ja kun kerran olen jutun juureen päässyt, niin lisää pukkaa :D

Kävin aamulla kampaajalla. Siellä peilin edessä tajusin miksi en siinä edessä viihdy. 
Kamala mitkä rypyt pärstässä.
Kamala mitkä silmäpussit väsyneiden silmien alla.
Kamala missä kunnossa on iho.
Kamala mikä kaksoisleuka.
Kamala miten harmaat hiukset.
Kamala miten näytän vanhalta!!
(ja tähän kohtaan ei todellakaan kuvaa)

Täällä pirtin hämärässä on aina niin nuori ja kaunis. Onneksi ei ole kampaamon valoja ja peilejä.
Leikatut hiukset paransi yleiskuvaa edes hiukan, mutta muuten jotain tarttis tehdä.
Ekana tuli mieleen lisätä hamärää ja poistaa huushollin peilit.
Tokana nukkua enemmän ja syödä vähemmän.
Kolmantena antaa olla, en ole enää kaksvitonen enkä sellaiseksi muutu.

Joten jatketaan samaan malliin ja nautitaan tulevasta viikonlopusta.
Huomenna on tiedossa mm. kastejuhlaa.

12 kommenttia:

  1. Ensin onnittelut voitosta ja erityisesti synttäreiden johdosta!

    Tiedätkö minusta on ollut kamalaa, että nykyään huvilalla on peili ja vielä tehokkailla valoilla varustettu :-)

    VastaaPoista
  2. Vekarus: Helpottavaa etten ole ainut joka kokee peilit tehovaloineen pahasta :D
    Kiitos onnitteluista.

    VastaaPoista
  3. Tuo kolmas kohta, antaa olla on aika armahtava. Siitä on hyvä jatkaa.

    Mukavaa viikonloppua ja onnittelut vielä täältäkin.

    VastaaPoista
  4. Hihi, todella hauska postaus! Ja kyllä, hämärässä on puolensa eikä mennyt aika palaa - onneksi, mieti jos vieläkin pitäisi kulkea vaaleanpunainen sifonkihuivi ranteessa... no ei tosiaan enempää siitä aiheesta.

    VastaaPoista
  5. Hauska postaus, tulvi itsellekin muistot mieleen :)

    VastaaPoista
  6. Hehee, mäkin töissä usein mietin miksen näytä yhtä hehkeältä kuin kotona kylppärin peilin edessä. :D

    VastaaPoista
  7. Juhannusruusu: Kiitos :)

    Saila: Ja niitä ohuita rannerenkaita tsiljoona sen sifonkihuivin vieressä...

    Jaana: Niin tulvi täälläkin :)

    Sissi: Heh :)

    VastaaPoista
  8. Mä heiluttelin dingohuiviani auton ikkunasta ja se lipesi kädestä. Koko perhe sitten etsi sitä Hanko-Hyvinkää-maantien varrelta jostain pusikosta...eikä muuten löytynyt:P

    Kampaamoiden valot on kamalat! Kävin just toissapäivänä. Pitäisi aina ennen sitä käydä meikattavana ammattilaisen luona....

    VastaaPoista
  9. Voi Ihana, olet pakettisi ansainnut;-)Kiva että se tuli perille näin nopeasti!

    "Lääkärinhoitaja!" sai kyllä nauruntyrskeet täällä aikaiseksi! Ihanan liikuttavaa, vähän niinkuin meidän esikoienn tuumi menneenä talvena haluavansa tulla "jäänharjaajaksi";-)

    Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Leena: Auts :D Ymmärrän tuskasi huivin takia. Tottakai sitä piti etsiä!

    Aamunkukka: No hei, ei se mun ammatti kaukaa hae tuosta lääkärinhoitajasta, sukunimen kun tiedät niin tiedät mikä hoitaja olen :DD
    Jäänharjaaja ei taida ihan pahimmista päästä ammatteja :) Pääsee sillä ainakin eduskuntaan torkkupeiton alle :D

    VastaaPoista
  11. ps. koin asiakseni kehuskella blogiasi ja linkittää sen oman blogini uusimmassa postauksessa:)

    VastaaPoista
  12. Ihanan paketin olet saanut :)
    Hehee, hyvä, että muillakin on samoja tuntoja kuin minulla ;DD
    Mukavaa viikonloppua! Ollaan kauniita kotona :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)