tiistai 2. marraskuuta 2010

Osta keittiökalusteet Ikeasta,

ja odota niiden saapumista luvatun kahden viikon sijaan kuusi viikkoa. Ystävällisesti sentään ilmoittivat asian tekstiviestillä ja yrittivät soittaakin. Korvista vieno sauhu nousten soitin heille ystävällisesti takaisin.
Pieni hyvitys moisesta olisi ihan paikallaan, heillä on kuulemma tapana antaa sellainen jos toimitus myöhästyy kuukauden. Ok. Nyt sitten odottelemme kolmea(!!) tammiovea joulukuun puoleen väliin asti. Toivon että saapunevat sentään jouluksi, saisi edes roskiskaapin piiloon.

Liian hyvin tämä vapaapäiväni sujuikin.
Olen ihan yksin talossa vain Kaapo seuranani. Sekin kehveli vain kuorsaa.
Osasin kyllä käyttää autuuan rauhan hyväkseni ja öljysin meidän uuden ruokapöydän.
Ei se pöytä oikeasti ole uusi, mutta siltä se näyttää kun sininen väri peitettiin ruskealla ja taso otettiin puulle.
 Pöydän laatikot otan mukaan entisöintiin ja korjaan siellä. Niistä puuttuu vetimet ja maalia pitää poistaa vielä aika rankalla kädellä. Taso on nyt vahattu Osmolla yhteen kertaan. Kalusteisiin suosittelivat 2-3 kertaa joten ihan vielä ei saada pöytää käyttöön kun vaha vaatii kunnollisen kuivumisajan ennen uuden kerroksen lisäämistä.
Kunnollisia ennen ja jälkeen kuvia on tulossa.

10 kommenttia:

  1. Kurjuus niiden ovien kanssa! Toivottavasti todellakin tulevat jouluksi! Hanan kanssa kävi ehkä hyvä tuuri, meidän piti nimittäin ostaa huvilan keittiöön Ikean hana, mutta asentajamme ilmoitti, että vaikka Ikea on parantanut laatuaan, yhä jotkut asentajat kieltäytyvät kokonaan asentamasta heidän hanojaan. Meille lupasi sellaisen asentaa, mutta päädyimme kuitenkin Orakseen, johon olen ollut tyytyväinen, vaikka se ehkä on hieman iso altaaseen verrattuna.

    Ihanaa, että olet jo päässyt nostelemaan tavaroita paikoilleen!

    Voimia loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, tosi kurjaa kun tavarat myöhästyvät noin paljon :(

    Kiva pöytä, kaunis väri :)

    VastaaPoista
  3. Kiva pöytä ja puusohva. Pöytään on vetolaatikot?

    VastaaPoista
  4. Vekarus: Mä luulen kans, että Oras on varmempi valinta. Ja tuleehan samalla tuettua kotimaista työtä :)

    Vauhtivekaroiden äiti: Samaa mieltä olen, kurjaa. Neljän viikon myöhästyminne kahden viikon toimistusajasta on aika paljon. Siitä kuitenkin pisteet Ikealle että ilmoittivat heti asiasta.

    Anne: Laatikot löytyy :D ne ovat niin karmean näköiset etten viitsinyt laittaa niitä kuvaan paikoilleen.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tupa on nyt kuules aivan liian arkinen nimitys tuolle huoneelle! Se on aivan ihana!! Kaikki näyttää tosi onnistuneelta.

    Muuten, mun mielestä Ikean hanat on ihan noiden isojen hanavalmistajien tekemiä. Tai siis ainakin sellainen käsitys mulla on.

    Ja siis hyvittääkö Ikea teille jotain nyt tuosta viiveestä?

    VastaaPoista
  6. IHANA tuo teidän ruokapöyrä minä haluaisin JUST samanlaisen ja sitten käsittelisin sen valkoiseksi, kun se sopisi meille! Kaunista tulee tuvasta:)

    VastaaPoista
  7. MIKSI IHMEESSÄ SINISTÄ VAIHDETTU RUSKEAKSI? Tästä aiheesta meillä riittää siis keskusteltavaa:P Hienon mallinen pöytä!
    Meidän lattiathan oli muuten just tollaset ruskeat...voi kamala...:D

    VastaaPoista
  8. Nanna: Tupa se on. Ainut että nyt sali näyttää ihan nuhruiselta ja kuluneelta :D
    Ikean hanoilla näytti olevan peräti viiden vuoden takuu, joten saattaahan ne olla ihan hyviä. Mies kyllä haki tänään sitten ihan perus hanan.
    Ikea hyvittää viivästymisen vasta sitten kun kaapin ovet saapuvat.

    MaMMeli: Valkoista mietittiin meilläkin tuon ruskean tilalle, mutta kun tämä talo on sellainen jossa ei ole koskaan ollut mitään valkoista ennen 2000-lukua niin ei laitettu sitä nytkään.

    Leena: Tämä tupa taitaa nyt olla ruskean voittokulkua. Mutta kolmessa huoneessa on siniset lattiat :D

    VastaaPoista
  9. Mä oon kovasti tykänny Ikean hanastani, ja oikein hyvin on toiminut. Ei muistaakseni ollut mitään merkkejä siitä kenen sen tekemä se oikeasti on, mutta kaikkihan ne ostaa alihankkijoilta, ja esim. kodinkoneethan on muistaakseni Whirlpoolia. Mutta toisaalta onhan se hyvä tukea suomalaista tuotantoa (vai tehdäänkös Orakset vielä Suomessa, kai?).

    Kaunista on jo:)

    VastaaPoista
  10. Kirsi: No en muuten ole täysin varma tehdäänkö Orakset Suomessa. Siinä luulossa olen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)