sunnuntai 29. elokuuta 2010

Piilossa on!

Pannukakun paistumista odotellessa kertoilen mitä tuolla koiranruokalaatikossa nyt sitten on. Päivällä pakkailin tavarat lootaan ja mies sen tuossa äsken painoi villojen sekaan. Remontin tämä vaihe tarkoittaa, että seuraavaksi tupaan palaa lankut lattiaksi, sitten lattialistaa, seinäpanelia ja paljon muuta...


Teiltä tuli todella hyviä ehdotuksia mitä laatikkoon voisi laittaa. Boksin koko tosin hiukan saneli mitä se sisäänsä syö. Muumimuki jäi ulkopuolelle, mutta mukaan pääsi pieni Arabian muumifiguuri. Kauppakuitti ei olisi kestänyt aikaa, mutta jospa kopio siitä kestäisi. Tämän päivän sanomalehti, viikonlopun asuntoliite, paikallislehti, seurakunnan oma lehti ja cittarin mainoslehtikin tuli laatikkoon laitettua. Kuten myös lehdet glorian antiikki ja meidän talo.

Ja tietenkin se Ikean kuvasto! Samoin laitoin Kalevalan korun kuvaston ja esitteen Nomination Muumi-koruista. Ne lienee aikalailla tätä aikaa kuvaavia korujen osalta. Postissa kulkenut postikortti. Se olikin homman vaikein juttu. Meille tuleva posti tuppaa olemaan aina ilman leimoja ja mielestäni nyt tarvittiin nimenomaan leimallista postia. Mukaan laitoin kaksi vanhaa postikorttia jotka ovat tulleet Arvilan perheeseen. Mäkkärin leluja en löytänyt, mutta pez-karkkikone löytyi lasten laatikoista. Nappasinpa sen yhden legoukonkin lattian uumeniin.

Eurokolikot ihan ehdoton, markka löytyi kun hetken pengoin lipaston laatikkoa. Kahden euron kolikko on kapselissaan kun on keräilemäni erikoiseuto. Kuvassa jäi väärinpäin, mutta kyseistä kolikkoa minulla on useita joten raaskin siitä luopua.

Lopuksi laatikkoon pääsi mummoni virkkaama pieni liina, tekemäni käpyenkeli, poikien pieni leikkiauto ja tyhjä lastenruokatölkki.

Eiköhän siinä ole riittävästi ihmettelemistä tuleville sukupolville. Perhekuvaamme eivät saaneet, mutta saivat kertomuksen vanhasta Arvilasta ja siitä millaista siellä oli elo vuonna 2010.

12 kommenttia:

  1. vaude vau, mahtava idea tuo "aarteitten" pakkaaminen maan uumeniin ja hieno kollaasi kyllä olikin nykyajasta! On siinä joillekkin ihmettelemistä kenties satojen vuosien päästä ;D

    -Anskuli

    VastaaPoista
  2. Huisia! :D Itse löysin villojen välistä lapsuudenkodin rempan yhteydessä lokeron, jossa oli Musta Pekka -kortit vuodelta kuokka ja Elvis, sekä pari vanhaa lehteä, postikorttia ja valokuvaa yhteen sidottuina. Cool.

    VastaaPoista
  3. Hienoja juttuja laitoit mukaan =)

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja laitoit piiloon, voin kuvitella miten seuraavat sukupolvet yllättyy ja ihmettelee:)

    VastaaPoista
  5. Oi, miten kattavan siitä teit! Hienoa! Toivottavasti joku sen joskus löytää. Itseä hieman harmittaa, että olen jo suunnittelemassa sen seinän purkamista, jonka sisään poika aikoinaan laittoi meidän tarinamme.

    VastaaPoista
  6. Anskuli: Toivottavasti on löytäjälleen mieluinen :)
    Minttu ja MaMMeli: Kiitos :)
    Vekarus: Jäi tuostakin pois monta kivaa juttua, kuten palat tapeteista. Mutta ajattelin että se laitetaan sitten viimeisen huoneen rempassa sen lattian alle. Tai jotain muuta uutta. Tän olis voinu tehdä vaikka joka lattiaan :)

    VastaaPoista
  7. Olisipa vinkeätä nähdä aarrearkun löytäjien ilmeet, sitten aikanaan;-) tosi kivoja juttuja laitoit sinne.
    Jaa-a, mistä sitä kuule tietää vaikka 50v:n päästä täällä olisi taas markat käytössä..vaikka sellaiset Nuevos Markkas;-)?

    Mukavaa viikkoa ja tsemppiä remontin keskelle!

    ps. mites pöytä?

    VastaaPoista
  8. Vau, hieno sisältö ja tosiaan on siinä jollakin ihmettelemistä kun laatikon löytää.

    VastaaPoista
  9. Voi miten vinkeetä :)
    Tekispä mieli olla tulevaisuudessa näkemässä miltä elämä on tänään näyttänyt ;D

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Ihanan aarrelaatikon teit! Tosi kekseliäitä juttuja. Kyllä niitä kelpaa sitten joskus tulevan sukupolven ihmetellä. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  11. Noitapa on sit kiva joskus aikojen kuluttua jonkun ihmetellä ja päivitellä, miten omituisista asioista silloin Herran vuonna 2010
    pidettiinkään!

    Hyvää loppukesää!

    Iiris

    VastaaPoista
  12. Aamunkukka: Pöytä on vaiheessa, runko ja laatikot on maalattu kertaalleen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)