perjantai 13. elokuuta 2010

Kääntötemppu

Aina kannattaa tutkia ennen hutkimista. Tuvan lattian alapinnan puolikkaat tukit näyttivät ensin täysin madonsyömiltä. Tarkemmissa tutkimuksissa ne osoittautuivat olevan edelleen täyttä terästä. Lukuunottamatta puulieden ja leivinuunin edustaa. No säälihän se olisi ollut kantaa teräspuuta roviolle. Miehellä välähti. Tehdään kääntötemppu.

Siis käännetään tukit toisin päin, sileä puoli lattiaan päin. Ensin kokeiltiin muutama tukki ja todettiin ratkaisu hyväksi. Nyt saadaan tukkien tasaisen puolen päälle paperi, tuulensuojalevy ja selluvilla. Villatilaa jää naftisti 30cm, mutta uskomme sen riittävän.

Ekaluokkalainen oli hetken iskän apuna lakaisemassa kannatinhirsiä puhtaiksi. Mukavaa oli myös hirrellä keikkuminen.

Täytyy sanoa, että parhaat ideat ovat ilmaisia. Tällä ratkaisulla säästettiin ihan mukavasti aikaa ja rahaa. Molemmat kun on kortilla tässä remontissa.

Ja vielä parasta, tuvassa on ihana puun tuoksu kun tukkeja pitää hiukan loveta sopimaan paikoilleen. Uskomatonta miten liki 120 vuotta sitten sahattu puu voi tuoksua kuin vastasahattu.
Huomenna homma jatkuu...

10 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea ja kyllä, tiedän tuon esiinkaivetun vanhan puun rutikuivan tuoksun; parempi kuin minkään uuden juuri sahalta tulleen. Tosin meidän puut ei ihan noin vanhoja ole, keski-ikäisiä paremminkin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea, kyllä kannatti vähän fundeerata. On se kyllä eri kiva kun tietää mitä lattian alla piilee. Meillä vaan ei puulattioita tähän kuuskytlukuiseen saa, vaan laminaateilla ja muovimatoilla mennään... :/

    Tänään käytiin katsomas taloa 1700-luvulta. Oh! Ihan mahtavaa että vielä tänä päivänä sai olla hetken niiden hirsien suojassa. Tosin talo on meille liian kaukana ja sitä myöten liian ison työn takana. Mut jospa sitä löytyis jostain lähempää jotakin vastaavaa. Ei ehkä 1700-luvulta, mutta jotakin muuta kuin tää nykyinen...

    VastaaPoista
  3. Oi voin vaan nuuskutella täältä ruudun takaa ja kuvitella tuon puun tuoksun. :)
    Ihan mieletöntä miten nuo talot on entisaikaan tehty ja varmasti vielä mielettömämpää kun saa asustaa sellaista. ;)

    VastaaPoista
  4. KARHIN KOULU: Kyllä noiden kääntelyä on ollut ilo katsella. Tasainen puoli on kuin äskettäin sahattua.

    Sissi: 1700-luvun talolla alkaakon olla jo ikää. Tällä on ikää "vasta" 118 vuotta.

    Mia: Tämä on kyllä nyt viidessä vuodessa todettu juuri oikeaksi taloksi meille :) Hienoa on ollut nähdä miten talon voi rakentaaa niin, että kaupasta ei osteta kuin rautanaulat. Enää se ei onnistu :D

    VastaaPoista
  5. Olettepa viisaita!

    Muistan sen puun tuoksun, kun me kaivettiin kaikki hirret esiin. Ihan kuin ne olisi olleet vastahöylätyt.
    Hetken sitä tuoksua jaksoi, mutta ei käy kieltäminen, että omien hajujen nurkkiin saaminen tuntui ihan hyvältä :)

    p.s. Kaivoin kaappeja kaikesta ylimääräisestä ja jotain sellaista tuli eteen, jonka haluaisin lähettää sulle. Tulit siitä jotenkin mieleen! Laita mulle meilillä osoitteesi

    VastaaPoista
  6. Ruusa: :)
    nanna: Älä vaan sano että se on viirinauha :D

    VastaaPoista
  7. Kiitti vinkistä! Vaikka minulla on kyllä ihan erilainen lattiarakenne...

    VastaaPoista
  8. No aattelinkin, että voivat alkuun näyttää huonoilta, tarkempi tutkiminen kannatti siis:) Pysyy ainakin eristeet hyvin ylhäällä, ei oo kantokyvyn suhteen ongelmia ja kyllä se 30cm on varmasti ihan riittävä paksuus, meillä taitaa olla vähän alle sen n. 27cm. Ja tiiveyden tärkeyden varmaan tiedätkin:). Ja se tuoksu on tosiaan ihan omanlaisensa ja ihana.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)