lauantai 1. toukokuuta 2010

Perinteitä

Alkaa tämmösen liki nelikymppisen vappuperinteet olla hiukan erilaisia kuin kaksikymppisen. Kuten viime vappunakin, nytkin oli vuorossa lasikuistin siivous kesäkuntoon. Aikaa ja rauhaa oli, sillä äitini haki nuorimmat pojat luokseen yöksi. Teini luuhasi kirkolla ja vanhin poika fillaroi kaverilleen.

Kuvan orvokit on kuopuksen valitsemat. Perhekerho teki viime viikolla tutustumisreissun puutarhalle jossa jokainen sai valita oman orvokin. Kuopus valitsi itselleen keltaisen ja isoveikalle valkoisen. Keskimmäisen orvokin sai istuttaa itse, kotona se siirrettiin ruukkuun jonka olen saanut joskus äitienpäivälahjaksi. Orvokkeja uskaltaakin pitää jo lasikuistilla yöpakkasista huolimatta.Lasikuistin ikkunoita en vielä pessyt, saattaa olla muutaman viikon päästä tulossa kaivinkone kaivamaan ihan tuohon ikkunoiden viereen. Sitten taas likaa ja pölyä riittää. Muutenkin olen yleensä pessyt ikkunat vasta kun koivun siitepölyaika on ohi. Pihapiirissämme on kymmeniä isoja koivuja joten sitä siitepölyä riittää.
Korituoli on aika vähällä istunnalla. Kissat siinä tykkää välillä lepäillä. Viltti on löytö kirpparilta.

Kun kerran aikaa oli, sain hiottua mummon kaapin. Kaikki vaneriosat, kuten taustalevyt, laatikoiden pohjat ja leivinlevy meni vaihtoon. Mies kävi ostamassa uutta vaneria ja nyt vain odottelen että hän saa ne sahatuiksi. Kyllä tästä vielä kaappi tulee :)

Sunnuntaina jos EI sada, ajattelin lannoittaa ja kalkita puutarhan. Vielä olisi vähän haravoitavaakin ja sitä ikuista kesäriemua, kitkemistä voisi jo aloitella.



12 kommenttia:

  1. Ihanalle näyttää! Nyt vois tulla kurkistamaan mun uutta blogin alkua;)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat kuistilta!
    Tällaisia kotipainotteisia ne nelikymppisten vappuriennot ovat, ja hyvä niin ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuisti!

    Noista ikkunoista tulikin mieleen että meidän talon ikkunat pitäs kaiketi pestä. Sitä ei oo tapahtunut viime kesänä eikä kyllä talvellakaan... Kehtaankin tunnustaa mutta olen niiden suhteen tosi laiska!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuisti ja varsinkin ikkunat! Meillä pölyä levittävät muutamat männyt ihan kauheasti...

    VastaaPoista
  5. Ihanat ikkunat! Voimia puurtamiseen!

    VastaaPoista
  6. Kuisti on kyllä kaunis, nuo ikkunat erityisesti kiinnitti huomion. Ja ikkunalaudalla olevat pullot, kun minäkin olen kerännyt verannan ikkunalle lasipullokokoelman. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Upeat kuistin ikkunat =) Olisi kiva saada itsellekin kuisti jossa juoda vaikka aamukahvia kesällä tai istuskella sateisena päivänä.Mutta nyt tyydyn ihailemaan muiden kuisteja.

    VastaaPoista
  8. Ihanat ikkunat teillä kuistilla :) Meillä on ihan normi pikkuruudut.

    VastaaPoista
  9. Aina on jottai puuhastelua, enemmän ja vähemmän.. :) Oletpa ahkera! Meilläkin oli ihan erilainen vappu kuin..no, sanotaan 5 vuotta sitten :D
    Mutta meillä on sen ansiosta suihku. Ehtii sitä juhlia vaikka ens viikonloppunakin :D
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Voi kun minua harmittaa kun meillä ei ole lasikuistia... Aivan ihana teillä :) Tekisi kyllä mieli jo ostaa tosiaan orvokeita...
    Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille. Tänään en tehnyt pihalla kovin kummosia, oli ihan mieletön tuuli. Levitä siinä nyt sitten pölyävää kalkkia :)
    Mutta eteinen on siivottu jokaista nurkkaa ja kaappia myöten!

    VastaaPoista
  12. Mä en kestä tätä teidän kuistia; se on NIIN ihana! Nuo ikkunat... voih! Pääsee mun uniin. :D

    -Päivi-

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)