lauantai 24. lokakuuta 2009

Rautakaupassa

Eräänä päivänä tässä taannoin kävin tekemässä tilauksen rautakaupassa. Ok, alkunihkeyden jälkeen sain asiani hoidettua ja tilauksen maksettua. Sitten tulikin jo muutaman päivän kuluttua soitto, voin noutaa tilaukseni. No minähän menin noutamaan, eduspeltia oli jo kaivattu.

Rautakaupan punaisista jättiovista sisään ja suunnaten tiskille jonne jätin tilauksen.
Minä: Hei, tulin noutamaan sen maanantaina tilaamani eduspellin.
Myyjä: Joo, sun pitää mennä tonne ulos noutoalueelle, siin on se pieni koppi, mee sinne.
Minä: Selvä, kiitos

Kävelen takaisin autolle ja ajan 100m noutoalueen porteista sisään ja pienen kopin viereen. Sisään kopin ovesta.

Minä: Hei, olen tilannut uunineduspellin josta tuli ilmoitus, että voin sen noutaa. Tilaus oli nimellä xxxxx.
Myyjä: Odota hetki (etsii hiukan, löytää paperin jonka ojentaa käteeni). Aja tuosta kulman takaa rakennuksen taakse, sinne missä lukee tulevat ja lähtevät.
Minä: Selvä, kiitos.

Ajan 100m sinne missä lukee tulevat ja lähtevät ja menen keskellä olevasta ovesta sisään. Sisällä lukeekin noudot. Ilmeisesti olen oikeassa paikassa. Paikalle tulee myyjä ja ojennan hänelle kopilta saamani paperit.

Minä: Hei, noudan tämän tilauksen.
Myyjä: Tässä se onkin, ole hyvä. Aja seuraavaksi kassalle, löytyy ulosmenoportin vierestä.

No minä ajan 50m kassalle joka on taas pieni koppi portin vieressä. Tässä vaiheessa kuuluu takapenkiltä iso ihmetys: Äiti, vieläkö sä jossain käyt. No äiti käy vielä kassalla joten poikien pitää vielä hetki odottaa. Sisään koppiin ja kassalle.

Minä: Hei, noudin tämän tilauksen, tässä kuitti ja muut paperit.
Myyjä: Kiitos (tarkistaa kuitin ja paperit ja antaa kulkuluvan portille) ja ole hyvä.
Minä: Kiitos!

Ajan ulos portista.

Ihan oikeasti, eikö yhden vaivaisen eduspellin noutoa voisi hoitaa pikkasen yksinkertaisemmin? Olenko ihan yksin ajatukseni kanssa, että on olemassa muunlaisiakin systeemejä. No, onhan se hienoa, että rautakauppa työllistää henkilökunnan lisäksi asiakkaankin. Eihän kotiäidillä muuta tekemistä olekaan kun ravata rautakaupassa luukulta toiselle.
Nyt pelti on paikoillaan ja vihonviimeiset listatkin. Maalaan listat vielä lattiamaalilla niin eivät pistä heti silmään. Uunin ympärillä oleva alue on betonia, puulattia loppuu listaan. Ilmeisesti talon edellisessä sijaintipaikassa talon kaikki uunit olivat tuollaisia nurkkamalleja ja vasta siirron jälkeen siihen tehtiin pönttöuunit. Tytön huoneessa on sama juttu, mutta siellä betonit purettiin huonon kunnon takia ja tehtiin tilalle puuta.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta!

    Kerran mulle kävi kyllä niinkin, että seisoin tiskillä remppatarvikkeiden kanssa varmaan 15 min, kun samaan aikaan kolme miesmyyjää nojaili tiskiin ja rupatteli keskenään välillä meitä katsellen.

    Olin liikenteessä työkaverini kanssa, joka myöskin oli nainen. Välillä miehet sujuvasti palvelivat muutamaa miesasiakasta. Viidentoista minuutin kuluttua sanoin työkaverilleni tarkoituksella kuuluvaan ääneen:
    -Katotaan kauanko menee ennen kun ne tajuaa, että naisiakin voi palvella.

    Vasta silloin yksi miehistä havahtui ja sekoitti meille maaliin haluamamme värisävyn.

    VastaaPoista
  2. Näin mullekin kävi kun kerran Starkilta hain tilaamiani tapetteja... Kyllä muistan kassalla manaavani...

    VastaaPoista
  3. =D Siis eikä! Kuullostaa jo joltain Jope Ruonansuun vitsiltä. No ei kai siinä muu sitten auta. ;)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihan meidän K-raudalta, siellä on ihan sama hyppyytyssysteemi.

    Pääasia, että sait haluamasi! =)

    VastaaPoista
  5. Joo, noi noutopihat on aivan hanurista! Itselläni kanssa alkaa pinna lyhenemään joka kerta kun sellaiseen tarvii mennä.

    Ymmärrän jos hakisin esim. jotain pitkää puutavaraa, mutta kun viimeksi hain kaksi säkkiä rakennuskalkkia niin ensin sain kävellä itse myymälän toiseenpäähän kuulemaan että hae joutopihalta ja tässä lappu jolla voit maksaa sen ensin kassalla.

    Miksei tuo sinunkin tilaamasi pelti olisi voinut olla siinä myymälässä koska ei ollut kumminkaan suuren suuri? Ei voi ymmärtää.

    Pahimpia ovat juuri tuollaiset noutopihat, jossa vielä joudut odottamaan että joku suvaitsee palvella sinua. Mielestäni erään toisen rautakaupan noutopiha on parempi, koska toimii itsepalvelu-periaatteella ja ulosmennessäsi maksat ostoksesi.

    VastaaPoista
  6. Juu, ikävä kyllä kuulostaa tutulle :)

    VastaaPoista
  7. Mä en ollutkaan pitkään aikaan tehnyt mitään tilausta kyseisestä kaupasta. Nyt taas tiedän miksi. Enemmän tykkään siitä vihreäovisesta jossa ei pompotella ihan näin pahasti. Ensi kerralla varmana sinne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)