tiistai 11. elokuuta 2009

Koulutieltä jääkaapille.

Tänään alkoi eskarilaisen opintie. Poika itse oli hiukan pettynyt siihen, että äiti vei eskariin, olisi halunnut mennä taksilla. Äiti lohdutti, että huomisesta alkaen saa kulkea taksilla kyllästymiseen saakka. Kyläkouluumme tulevat 0-2-luokkalaiset saavat taksikyydin tien vaarallisuuden takia vaikka matkaa olisi alle 3 kilometriä, kuten meillä on. Uusi reppu selällä, repussa uusi penaali ja sälät. Käsissä ehdottomasti sormikkaat, aamulla oli muka kylmä. Toisaalta jalassa piti olla ehdottomasti shortsit. Onnistui se ensimmäinen päivä näilläkin varusteilla.
Eskarilaisen tultua kotiin tuli kuvattua tuo jääkaappi sisältöineen. Kauppaan pitäisi päästä, mutta eilen ja tänään ei ehditty. Huomenna sitten. Löytyy sieltä kuitenkin jotain, eli ylähyllyllä tämän päivän ruoka, keittoa. Seuraavalla hyllyllä eilisen pannukakun jämät, keijua pari rasiaa ja juustoa. Sitten on purkki jotain, ilmaisesti sipulin loput ja kananmunia. Näitä alempaa löytyy lisää keijua, yksi siivu meetvurstia, purkissa pala jotain makkaraa jota vain mies syö, viili, jugurtti ja yksi vanukas. Taitaa olla kurkunkin palanen. Seuraavalla hyllyllä hilloja, yksi olut (miehen), suolakurkkuja ja kukkakaali. Ihan alhaalla mehuja, perunaa ja laatikossa porkkanaa.
Ovesta löytyy ruokakermaa (ei mahtunut kuvaan). Salaatinkastiketta ja miehen texmex yms. kastikkeita. Kaksi tölkkiä rasvatonta laktoositonta maitoa, ruokaöljyä, lisää kurkkua ja ketsuppia. Aika laiha sisältö :)


5 kommenttia:

  1. Reippaan näköinen eskarilainen! Ei tainnut jännittää yhtään :)

    VastaaPoista
  2. Heh, pitäähän ne sormikkaat olla! :D
    Meillä oli kanssa aikoinaan esikoisen kanssa sama juttu, olisi pitänyt heti päästä taksilla kouluun ja suuttui melkein kun eka päivänä äiti vei. ;)
    Kakkonen pääsikin pari vuotta myöhemmin ilman äitiä taksilla veikan kanssa, kun niin halusi.

    VastaaPoista
  3. Meillä on huomenna myös pojan eskaripäivä. Harjoitusta siihen on ollut viimevuonna, "viskarissa"!

    VastaaPoista
  4. Juu, ei jännittänyt eskarilaista, meni kuin vanha tekijä. Mia: Arvaa olikos poika pettynyt sitten tänä aamuna! Taksin kanssa sekaannusta ja minä jouduin viemään pojan koululle. Ilmoittikin aika tiukasti, että iltapäivällä sitten tulee taksilla. Kohta pitäisi kotiin tulla :)
    Meilläkin oltiin viime vuonna "viskarissa". Se varmaan auttoikin ettei poikaa pahemmin jännittänyt.

    VastaaPoista
  5. Voi meillä tuo on edessä vuoden päästä. Miten aika meneekin niin nopsaan. Onnea reippaalle eskarilaiselle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)