Tummat kalusteet on kyllä meidän makuun. Nyt jos maalaisin tuon lattia, tekisin siitä hiekan ruskean, juuri saman sävyisen kuin tapetissa oleva raita. Asumisvuodet ovat kyllä aika hyvin kuluttaneet lankkujen pintaa, joten voi olla ettei se uusi maali nyt niin kaukana ole.
Aurinkoista päivää kaikille! Nämä kuvat ovat otettu kello 9 aamulla. Sali kylpee jo näin hienossa valossa, vaikka se aurinko paistaakin ihan toiselta puolelta taloa.
Perhearkea maaseudun rauhassa peltojen ja metsien keskellä. Vanhan hirsitalon korjausta ja sisustamista, käsitöitä valmiina ja keskeneräisenä, kasvimaata ja perennoja, löytöjä kirppareilta. Tarinaa näistä aineksista kirjoittamassa viisikymppinen nainen.
tiistai 16. maaliskuuta 2010
Kerta kiellon päälle.
Piti olla päätös, että ei tule yhtään huonekalua tähän taloon ennenkuin edelliset on kunnostettu tai saaneet uuden kodin. Nyt vähän lipsahti. Sekalainen kasa kodinelektroniikkaa sai uuden paikan tästä kirpputorikaapista. Kaapin on valmistanut lahtelainen huonekalutehdas Häkli. Leimat löytyvät laatikoiden pohjasta. Pari koristelistaa uupuu ja lukoissa on uudet avaimet. Listaa ja paremman näköisiä avaimia varten täytyy tehdä löytöretki tänne. Muuten kaappi saakin olla tässä kunnossa. Vaan täytyy myöntää, että teimme tihulaisenkin töitä. Kaapista sahattiin jalat lyhyemmiksi ja alaristikko pois. Näyttää nimittäin sata kertaa paremmalta näin.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Minä ite!
Tämä meidän kuopus on aika minä ite-poikia. Varsinkin kaikki "aikuisten hommat" pitäisi saada tehdä itse. Kun äiti oli pyykkejä laittamassa, oli lapselle tullut nälkä. Oli sitten päättänyt tehdä itselleen voileivän. Minä ehdin mukaan työhän tässä kohtaa, katsomaan melkein valmista voileipää. No eihän siinä mitään, hyvä kun osaa itse.


Mutta ehkä tämä veitsen käyttö pitäisi jättää vielä äidille. Hienosti oli mennyt, ja hienosti oivallettu, että syönpäs ensin puolikkaan jos en vaikka jaksa enenpää. Ruuvimeisselit ja muut työkalut meillä täytyy nykyään olla yläkaapissa. Muuten tämä Herra Omatoiminen tekee remontitkin itse. Eikä välttämättä juuri siitä kohtaa mistä isä ja äiti oli ajatellut remontoida.
Mutta ehkä tämä veitsen käyttö pitäisi jättää vielä äidille. Hienosti oli mennyt, ja hienosti oivallettu, että syönpäs ensin puolikkaan jos en vaikka jaksa enenpää. Ruuvimeisselit ja muut työkalut meillä täytyy nykyään olla yläkaapissa. Muuten tämä Herra Omatoiminen tekee remontitkin itse. Eikä välttämättä juuri siitä kohtaa mistä isä ja äiti oli ajatellut remontoida.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Eräänlainen pyhiinvaellus.
Tuli käytyä Tilkkupäivillä Tampereella.. Suomen tilkkuyhdistys täyttää tänä vuonna 20-vuotta. Itse en ole kuulunut siihen läheskään niin kauan, vuosia kuitenkin. Tilkkupäivät järjestetään joka vuosi, paikkakunta vain vaihtelee vuosittain. Lauantai on pyhitetty Finn Quiltin jäsenille, mutta sunnuntaina kaikki on avoinna yleisölle muutaman euron pääsymaksua vastaan. Jos on mahdollisuus matkata huomenna Tampere-talolle, niin suosittelen.
Itselleni ostin ompelulankaa, uuden leikkuualustan, leikkurin ja kangasta. Mustan kassin saivat kaikki tilkkupäiville tulevat jäsenet.
Tässä muutama herkkupala Tampere-talon näyttelyistä. Tämä sininen työ on tehty paitakankaista. On iso peitto.
Itselleni ostin ompelulankaa, uuden leikkuualustan, leikkurin ja kangasta. Mustan kassin saivat kaikki tilkkupäiville tulevat jäsenet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)