tiistai 24. marraskuuta 2020

Vettä on riittänyt

Ikuisten sateiden syksy, märkyyden ylistys, loputon marraskuu. Vai yrittäisikö ajatella positiivisesti, pohjavesivarannot ovat saaneet täydennystä, lämmityskuluissa on säästänyt kun ei ole kovia pakkasia, kaivossa on riittänyt vettä ja puutarhaa ei ole tarvinnut kastella.

Niin tai näin, niin vettä on riittänyt. 

Lampi ja lammen kaislat eli viiruhelpi ja tulva-allas joka kerää kivipuron kautta ylimääräiset vedet. Aina täynnä.
Rodot ovat tykänneet kosteudesta. Tiukualppiruusu kukkinee myös ensi vuonna nupuista päätellen.
Elokuussa hankin Mustilan taimipäivästä kaksi piskuista alppiruusun taimea Tämä on alan harrastajan Hannu Saarilahden risteymä 'Haaga' x 'Makiyak'. Toivottavasti näen sen kukkivan sitten joskus puolen vuosikymmenen päästä. Uskoisin taimen juurtuneen sillä keskellä on ihan pieni vaaleanvihreä uuden lehden alku.
Tämä on sitten se todellinen näky. Jokainen alppiruusu on verkon tai lankakorin sisällä. Vierustat on peitetty halkaistuilla multasäkeillä jotta heinä kuolisi pois.
Lisää multasäkkejä on kaikkialla, tässä hävitetään pihlajan versoja.
Samaisesta taimimyynnistä ostettu alppikello on vielä hengissä vaikka jaoin ison taimen kahtia heti kotona. Ihan pienenä toiveena on nähdä alppikellon pieni ja hento kukinta omassakin puutarhassa.
Ötököiden vuokrakasarmille kuuluu hieman huonoa. Huligaanit iskivät tai mitkä lie terroristit ja kaikki putkilot on revitty verkon takaa pois. Ja niissä suurimmassa osassa oli asukkaat. Ihan pikkasen harmittaa.
Siinä ne pötköttää putkilot maassa kaikki ja ötökät niiden sisältä on syöty. Ensi kesänä pitää laittaa uudet putkilot ja tiheämpi verkko jonka läpi ei pääse repimään putkiloita pois. Harakoita tai naakkoja epäilen syylliseksi. Toinenkin arvoitus puutarhassa on. Mansikkamaan reunassa on isohkoja kiviä jotka on laitettu verkon päälle. Joku eläin on siirtänyt useimpia kiviä pois paikoiltaan. Se ei ole harakoiden tekoa, kivet ovat liian suuria joten ehkä asialla on ollut supi.

Enää kuukausi jouluaattoon, koitetaan pysyä terveinä.


19 kommenttia:

  1. Satteista on ollu ja vesivarannot täyttyy. Tintit on repiny nuo putkilot ötökkähotellista. Meillä sitä tihutyötä ovat montakertoo tehny ja talaveks suojataan kankaalla tuo. Verkosta on hyvä ottoo kiinni ja jaksii putkilot pois. Samoin ovat hyttysverkkoja repineet ja grilliltä suojahupun. Alareunasta sisälle pujahtivat ja nyhtivät pehmusteita. Nyt on meillä oppositio tinteille ja suavat tyytyy kauraan. Jos kovia pakkasia tulloo hellyn ja ostan rasvamakkaroita. Ovat runsastuneet ainakin meillä. Kaikkia tinttijä on kun tuo mehtä on iärellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan tintit vaikak ymmärrettävää että nälkä on siitäkin huolimatta että kannan niille kaupasta ruokaa säkkitolkulla. Meillä löytyi kerran kuollut tintti trampoliinin kehikon putken sisältä. Mitä lie mennyt etsimään sieltä.

      Poista
  2. No jopas on, olisi kiinnostavaa nähdä, kuka niiden kivien kanssa ähertää! Voi harmi tuota ötökkähotellin tihutyötä, hotelli on niin hieno ja oli mahtavaa nähdä, että sinne heti muutettiin! Toki täytyy ajatella niin, että luonnossa kaikelle on tarkoitus, joku on kaivannut kipeästi syötävää. Harakoita tuntuu tänä vuonna olevan paljon, ainakin täällä, ne heittelevät kompostini tavaraa sivuun etsiessään varmaan joitakin toukkia sieltäkin.
    Sateita on tosiaan ollut, enempi olen ollut kiitollinen, sillä uudet istutukset ovat saaneet hyvin kastelua ja kaivossa on vettä riittänyt; elokuussa se oli niin tyhjä, ettei vettä saanut keittiön hanaan. Lauha keli on myös aivan ihanaa oikeastaan kaiken kannalta, eilenkin vielä istuttelin ja jotakin aion ehkä vielä laittaa maahan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pari päivää olleet kivet rauhassa, ehkä on todettu ettei niiden alla ole syötävää. Nyt kun luen kommentteja niin tintit taitaa olla syyllisiä. Ensi vuodeksi pitää etsiä joku keino estää niiden tihutyöt. Lauha keli on ollut ihanaa, en kaipaa yhtään lunta ja pakkasia.

      Poista
  3. Harmillinen kohtalo ötökkähotellin asukkailla. Toivottavasti menivät nälkäisiin suihin. Meillä on 5-7 harakan porukka jatkuvasti talipötköjen kimpussa. Ehkä ovat teidänkin ötökkähotellin tärvelleet.
    Mikähän kumma ötökkä kiviä kääntelee? Riistakamerasta voisi olla apua.
    Joo, vettä on tullut ihan riittävästi. Nurmikolla käveleminen on kuin vetten päällä astelua. Onneksi aina välillä paistaa aurinko, kuten tänään.
    Tasan kuukausi jouluaattoon ja vielä vähempi talvipäivänseisaukseen. Johan tässä mennään vauhdilla kohti valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talipötköjen kanssa täällä on ongelmana naakat, syövät pötkön hetkessä. Meillä on ollut joskus riistakamera, pitääkin tarkastaa toimiiko se ja jos toimii niin laittaa kuvaamaan kiviä. Nurmikko on ihan mutavelliä, pitää väistellä pahimpia paikkoja ettei pilaa sitä.

      Poista
  4. Tuo vinkki, että laittaalankakorit jajätesäkit, niin rikaruohot kuolee. Vettäon satanut pohjanmaallakin. Viiruhelpi on myös isona tuppona penkissä minullakin. Ihan kiva pehkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiruhelpi on kaunis ja tuossa se saa levitä ihan rauhassa.

      Poista
  5. Tintit tuli mullekki het miälehen. Non ainaki meillä toristettavasti verelly putkiloota maahan. Saretton tullu meilläki, varsinki Lissun jäliiltä on kaikki ojat täynnä. Vois jo piisata, eiköhän kaikki maharolliset juurtumiset oo jo tapahtunu. Kovin elinvoimaaselta alappikello näyttää ja varmastikki kukkii keväällä, ihanin rimpsureunaasin kukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti taitaa olla syyllinen. Saisi jo piisata veden tulo, kaivovesi meni pitkästä aikaa taas kamalan väriseksi, ei kyllä muutenkaan juoda sitä mutta onhan se esteettisesti vähän ällöttävää.

      Poista
  6. Vettä on tullut mutta paljon on myös paistanut aurinkokin☀️ Ja harvinaisesti on ollut lauhaa ja aurinkoista. Yleensä aurinko on vaatinut selkeän ja kylmän sään. Aivan ihana syksy ja alkutalvi minun mielestäni.
    Harmi tuo hotellin kohtalo. Ehkä tosiaan tiiviimpi myyräverkko voisi olla ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania aurinkohetkiä on ollut vaikka eletään vuoden pimeimpiä aikoja. Tiiviimpi verkko tai sitten joku harso eteen talveksi.

      Poista
  7. Vettä on täälläkin tullut niin paljon, että nurmikko litisee jalan alla. Vähempikin olisi riittänyt, kun ei täällä kuivuudesta kärsitty muutenkaan koko syksynä. Nyt on vähän lunta maassa ja lämpötila lähes nollassa. Meillä tintit yrittävät päästä hyönteishotelliin käsiksi. Viime talvena hotellin päällä oli harso, tänä vuonna viskasin siihen rikkinäisen lakanan. Sinun pitää laittaa riistakamera mansikkamaan luo. Olisi aika metka nähdä, millainen otus ja millä tyylilllä se kiviä vierittelee. Tsempit pikkuruisille alppiruusuillesi ja alppikellon taimille! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harso tai joku vastaava pitää ottaa käyttöön. Puupalikka johon poika porasi koloja on saanut olla rauhassa ja siellä on vielä asukkaat tallessa. Yksi vaihtoehto on laittaa puupalikat putkiloiden tilalle. Voimakas otus pitää olla että jaksaa 1-2 kilon painoisia kiviä siirrellä.

      Poista
  8. Sadetta on tosiaan tänä syksynä riittänyt. Toivottavasti vähän ehtisi maa kuivahtaa ennen pakkasten alkua. Onpa ikävä tuo hyönteishotellin kohtalo! Olisipa jännä tietää, kuka niitä kiviä siirtelee. Hyvää marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade saisi riittää ja alkaa kuivemmat säät. Joku otus yrittää valloittaa pihaa, supia epäilen.

      Poista
  9. Märkää on, kuten yleensä syksyisin. Kohopenkit on kova juttu näissä oloissa. Pakkanen sitten kuivattaa, kunhan ehtii tulla tänne rannikollekin.

    Supia veikkaisin kans kivenkierittäjäksi. Ne yleistyvät jo kovaa kyytiä, kun on niin helppoja talvia sekä ruokaa tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohopenkkeihin pitää panostaa jatkossa enemmän, ei tästä muuten tule mitään kun syksyt ja alkutalvet on näin märkää. Supi on ennenkin yrittänyt asettua taloksi, silloin löytyi sen jätöksi, nyt en nähnyt yhtään kun yritin etsiä. Vaan on se silti voinut olla supi, linnut harvoin siirtävät kiviä.

      Poista
  10. Meillä hyönteishotellit siirretään aina alkusyksystä kylmään ulkovarastoon.
    Tämä juurikin sen vuoksi, että muutoin linnut käyvät syömässä hyönteisten toukat.
    Sitten keväällä nostan ne takaisin ulos.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)