keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Siskon joululahja

Siskoni tietää jo joululahjansa joten ei haittaa vaikka hän lukee tämän postauksen. Kuten aiemmin syksyllä kerroin, olin myöhässä ilmoittautumisesta jokusen minuutin ja jäin ilman verhoilukurssin paikkaa. Niinpä piti tehdä salamapäätös jostain muusta harrastuksesta ja päädyin vanhaan ja tuttuun huonekaluentisöintiin jossa ehdin käydä kahdeksan vuotta ennen verhoilun aloittamista.

 Kunnostin pari vuotta sitten liudan tuoleja siskolleni ja sarjan kaksi viimeistä jäi odottamaan kunnostusta hamaan tulevaisuuteen. Nyt se tulevaisuuden päivä koitti ja otin tuolit käsittelyyn. Ensimmäinen oli helppo, lakkauksen rippeet pois, hionta ja vähän liimausta. Toisesta tuolista piti poistaa huonokuntoinen maali ja liimailla vähäistä enemmän, koko tuoli piti purkaa osiin ja kasata uudelleen.
 Koululla jossa käyn kurssilla on hyvät välineet. Tässä odotellaan istuinosan liimauksen kuivumista.
Maalia tuolit vaativat kaikkiaan neljä kerrosta. Olin hiukan pihi ja käytin omasta kaapista löytynyttä Uulan ikkuna- ja ovimaalia jossa oli juuri passeli sävy siskon kotiin. Sitä maalia jolla olin maalannut edelliset tuolit ei löytynyt mistään.
Nyt on tuolit valmiina ja odottavat matkustamista siskoni luo. Toivottavasti joululahja on saajalleen mieluinen.

23 kommenttia:

  1. Kätevä emäntä! Todella hienot tuli!
    Luin viherpihasta jutun teiltä ja se oli oikein mukava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuoleihin olen itsekin tyytyväinen. Sisko tykkää kun tuolisarja on vihdoin ja viimein valmis. Viherpihan juttu oli kiva.

      Poista
  2. Oi, aivan ihana ja erityinen lahja. Arvelen, että se on saajalleen erityisen mieluinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluinen on, sisko jo hurrasi tuolien valmistumisesta.

      Poista
  3. Hienot tuolit, varmasti mieluinen lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne ovat, ja odotetut, pari vuotta olivat varastossa odottelemassa vuoroaan.

      Poista
  4. Vau, ihana lahja! Mahtava lahja, olet monta tuntia puurtanut noiden parissa siskoasi ajatellen.

    VastaaPoista
  5. Upea lahja! Arvokas kuin mikä!

    Blogissani on sinulle haaste :) Osallistu, jos hyvältä tuntuu.

    VastaaPoista
  6. Tuoleista tuli kauniit ja siskosi tulee saamaan sinulta hienon lahjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meillä on vielä periaatteena että mitään joululahjoja ei hankita toisillemme mutta joka vuosi on jotain pientä.

      Poista
  7. Ihana lahja ja varmaan vielä tärkeämpi kun on oman siskon entisöimät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen näin olevan ja siskolle voi aina kiikuttaa takaisin kun tuntuu että tuolit tarvitsevat huoltoa.

      Poista
  8. Ihan varmasti ovat mieluisia ja vielä oman siskon tekemänä. Olet taitava tuunaaja :)

    VastaaPoista
  9. Ihanista ihanin lahja. Kurssi onkin kätevä siinä mielessä, että löytyy nuo kaikki tarvittavat välineet ja työkalut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä yksi syy miksi en tykkää tehdä kotona, koulu missä käyn kurssilla on ihan uusi. Mahtavat puitteet tehdä vaikka ja mitä.

      Poista
  10. Varmasti siskosi ilahtuu ja ihastuu lahjastaan, upea lahja! Olet tosi taitava!!

    VastaaPoista
  11. Ihana lahja, kauniisti ajateltu! Ja tosi hienot niistä tuli. Kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)