tiistai 13. maaliskuuta 2018

Tomaattitilanne

Viikonloppuna ajattelin kylvää loputkin tomaatit, kylvämättä on pari viikkoa sitten Virosta tuodut lajikkeet. Ikkunan alle mahtuu, vaikka näyttää siltä että aiemmat kylvöt ovat toistaiseksi onnistuneet yli odotusten.
 Osa siemenistä oli jo niin vanhoja että kylvin yhteen pottiin varmuuden vuoksi useamman siemenen. Siemenetpä näyttivät voimansa ja itivät lähes sataprosenttisesti. Nyt pitäisi muka raaskia kitkeä osa pois.
 Itämättömiä potteja ei ole kuin muutama. Näistä on hyvä valita vahvimmat taimet jatkoon. Minulla ei ole varsinaista kasvilamppua mutta virittelimme valon tomaattien päälle josko sekin auttaisi taimien vahvistumisessa.
 Blogivoittoina tulleista perennan siemenistä on osa itänyt ja osa ei. Kovin suttuinen kuva mutta huono kamerani ei suostunut tarkentamaan pieniin taimenhitusiin. Nämä taitavat olla valkohanhikin alkuja. Toinen itänyt on tähtilija.
Iines oli kovasti apuna taimen kanssa touhutessa. Sitten alkoi kiinnostaa ikkunasta näkyvät tirppapaistit liikaa. Eipä kuitenkaan tohtinut hypätä taimipöydälle lintuja seuraamaan, sen verran monta kertaa olen puuhan estänyt.

25 kommenttia:

  1. Iines on todella upea kisuli, tosi kaunis! Silityksiä <3 Kivasti on tomaatit lähtenyt kasvuun. Hiphei, on ne vaan niin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines Iikkunen on aika söpöläinen. Silitelty on :)

      Poista
  2. Oi, oi miten menestyksekäs itävyystilanne. Mä oon aina niin säälivä kaikkien pienten taimien kanssa. Pitää aina oikein komentaa itseään harventamaan taimia. Vaikeaa, vaikkakin tärkeää se on.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvennus on niin vaikeaa. Onneksi on ystäviä ja tuttavia ja työkavereita joille kantaa ylimääräiset taimet.

      Poista
  3. Kokemukseni mukaan tomaatinsiemenet säilyttävät itävyytensä pitkään. Täällä vasta aloitellaan esikasvatuspuuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IIhmeen pitkään pysyvät itämiskykyisinä, lähestulkoot ikuisuuden.

      Poista
  4. Suuren määrän kans päriää aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi sitä pärjää vaikka jossain vaiheessa on tiukkaa tilan kanssa.

      Poista
  5. Hyvin ovat itäneet. Kyllä tavallinen lamppukin auttaa. Mitä kirkkaampi ja mitä kylmempi valon sävy sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sellainen kylmä ja kirkasvalo on nyt viritelty kasvien päälle ja minusta tuntuu että jo silläkin on vaikutusta. Heti loppui varsien holtiton venyminen.

      Poista
  6. Mä laitoin kokeeksi tomaatin siivun multaan ja hyvin on itäneet...saas nähdä miten sitten jatkokasvu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, olen joskus lukenut että tomaattia voisi kasvattaa noinkin. Eivätköhän kasva hyvin.

      Poista
  7. Karsiminen ei ole helppoa. Harva kuitenkaan tarvitsee kymmeniä varataimia. Minä laitoin myös vanhoja siemeniä purkkiin samalla idealla, mutta itäminen on ihan alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenet varataimet ovat hivenen liikaa :D mutta nyt niitä on. Pitää jakaa ahkerasti eteenpäin ja viedä loput taimivaihtoihin.

      Poista
  8. Minullakin itivät tomaatit ihan kivasti, mutta tuntuu, että valo ei vain riitä, vaikka ovatkin ikkunalaudalla. Pitäisi varmaan käydä hankkimassa se kasvivalo...🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaa kasvivaloa kaipaan minäkin, vaikea vaan päättää millaisen hankkisi.

      Poista
  9. En ole vielä "uskaltautunut" itse lähteä tomaatteja idättelemään. Menen helpommalla tyylillä, eli ostan taimet, mutta toivottavasti saan sen tehtyä tänä vuonna ajoissa. Viime vuonna jäi tekemättä ja olihan tuo kesäkin aika kylmä, joten voi olla, että oli hyvä ratkaisu, kun sitä kasvihuonettakaan ei vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostotaimet ovat oikein hyvä, ja saa yleensä varman päälle hyvät taimet. Viime kesä oli avomaatomaattien kanssa erityisen surkea, meillä ei yksikään kypsynyt. Kasvihuoneenkin satoi jäi alhaiseksi.

      Poista
  10. Hienot taimet ja noita nimilappuja edelleen ihailen. Söpö kisuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on muutama jogurttiämpäri leikattuna. Huomenna pitää askarrella lisää kun kylvän loput tomaatit.

      Poista
  11. Tomaatit kylvettynä, vasta muutama päivä sitten, joten satoa joutuu vielä odottelemaan tovin. kaikenlaista muuta kyllä jo löytyy, joten tilanpuute uhkaa jo nyt! Sinulla on niin siistit ja hyvin merkityt kylvökset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko merkitä hyvin, olen muuten hukassa mikä on mikäkin taimi. Ja tuo muovitikku on kätevä laittaa taimen mukana viimeiseen istutusastiaan saakka.

      Poista
  12. Minäkin ajattelin viikonloppuna kylvää tomaatteja multaan. Eikö Iines ole kiinnostunut taimista vai saavatko kasvaa rauhassa? Meillä kissat kävivät jo tuhoamassa chilin taimia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välitä kissat taimista täällä. Pääsiäisruohoja maistellaan mutta kaikki muut istutukset saa olla rauhassa.

      Poista
  13. Voi tuota Iinestä, ihan juuri samanlainen kuin meidän kissakin! Imatralla asuessaan tytär sen alun perin hankki ja olemme aina ajatelleet, olisiko siinä jotain vivahdusta venäläisestä metsäkissasta. Sekarotuinen kylllä on, äärettömän herttainen ja ihmisrakas. Tomaatit meilläkin ovat jo kasvussa, hiihtoloma on perinteisesti se kylvöajankohta.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)