perjantai 29. tammikuuta 2016

Kuume nousee

Varma kevään merkki on nähty, remonttikuume iski ja nousee pahaenteisesti. Siihen kaveriksi puutarhakuume niin tämä nainen ei malta odottaa kevään saapumista.

Puutarhatöitä voin tehdä yksin ja miten huvittaa mutta remonttia meillä tekee aina kaksi henkilöä, mies ja minä. Ja koska remontit on miehen päävastuulla, saa hän päättää mitä tehdään ja milloin. Mutta sehän ei estä minua haaveilemasta ja kuumeilemasta.

Talon sisäpuolelta on enää kaksi huonetta remontoimatta, vanhempien valtakunta ja isännänhuone. Niistä jälkimmäinen on kipeämmin remontin tarpeessa.
 Kylppärin oven kittasin tällä viikolla. Nyt se on enää hiontaa ja maalausta vailla. Kissatalouden näkee oven vierestä, mokomat terottavat kynsiään vanhaan huokolevyyn. Ja lisäksi tapettia on revitty ympäriltä muutenkin. Suoraan sanoen en enää oikein jaksa tuijotella seitsemän vuotta sitten tilapäiseksi maalattua seinää. Vihreä maali on paikoin todella likainen eikä sitä voi pestä. Aikoinaan tilapäiseksi tarkoitettu maali valittiin täysin hinnan perusteella, kaupan halvinta.
 Tuvan oviaukossa häiritsee karmilistat joita jouduttiin siirtämään, oikealta pilkistää vanhaa tapettia joka maalattiin tilapäisesti yli sillä kaupan halvimmalla maalilla. Sähköjohto on puoliksi irti ja oikeastaan listatkin on ihan turhaa, ovi karmeineen on poistettu tuvan remontissa. Lattialistoja ei ole.
 Takan edessä kulkevat vesijohdot viettivät viime syksynä 10-vuotis synttäreitään. En haluaisi että ne näkevät tuossa 11. syntymäpäivänsä. Siitäkin huolimatta, että kymmeneen vuoteen meillä ei ole vesiputket jäätyneet. Remontissa kun menisi eristeet lattiassa uusiksi ja putket saa sen jälkeen lankkujen alle piiloon.
 Yhdessä nurkassa kököttää remonttiarsenaalia. On maalia, ruuveja ja kaikkea muuta mikä odottaa käyttöä. Ja tuo muovimatto, haluan siitä eroon. Kulunut, likainen ja ruma.
 Tämä kohta kylppärin ja vanhempien valtakunnan ovien välissä, se se on huoneen kaunistus. Lattiaa avattiin pätkä kun vesiputket jäätyivät silloin 10 vuotta sitten. Putket nostettiin pintaan ja samalla jouduttiin tuhoamaan lastulevyä ja muovimattoa jotka peittävät alkuperäisen lankkulattian. Tahtoisin niin saada lankkulattian esiin, sillä kuka oikeasti haluaa elää tämän näköisen sisustuksen kanssa?
Katto, se revitään ensi tilassa alas kun remontti joskus alkaa. Pahvikaton alla on kaunis panelikatto, eikä se tarvitse kuin pestä ja maalata puhtaaksi. Remontti on suunniteltu mielessäni ja budjetoitukin. Aloitetaan katosta, purkaminen ei maksa mitään, kittiä ja maalia löytyy edellisistä remonteista jääneinä. Seinät, niistä puretaan vanhat levytykset pois. Yläosaan uusi huokolevy ja tapetti joka on jo ostettu. Alaosaan tulee panelointi ja joko maali tai petsi. Sen kustannus on arviolta 300e.
 Suurin ja kallein on lattia. Siitä puretaan pois muovimattokerrokset ja lastulevy. Lankut nostetaan pois, hionta ja maalaus sen jälkeen. Kustannus n. 100e. Eristeet nähdään vasta lankkujen poiston jälkeen mutta jo nyt tiedämme, että sieltä löytyy alkuperäistä eristettä ja myöhemmin lisättyä lasivillaa. Toivomme selviävämme vain uuden eristeen lisäämisellä ja lasivillan poistolla, kustannus n. 500e. Eli koko huoneen remonttibudjetti on n. 1 000e. Jos tulee yllätyksiä voi hinta tuplaantua.

Huoneen kalustus on sitten asia erikseen. Kirjahyllyt menee uusiksi, ja kuvista pois rajatut kolme kiinteää lastulevykomeroa pitää uusia. Ne joudutaan jokatapauksessa purkamaan lattiaremontin tieltä pois. Uusia komeroita varten etsin jo nyt kolmea samanlaista vanhaa kaapinovea karmeineen ja yläkaappeineen.

Haaveita, haaveita, niitä pitää aina olla vaikka eiväthän ne yhtään kuumetta helpota.

18 kommenttia:

  1. Meillä vanha rintamamiestalo ja samat tunnelmat. Pitäisi purkaa takka ja tehdä pintaremonttia. Mutta toisaalta inhoan olla remontin seassa olemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousee hiki pintaan silkasta ajatuksesta että mihin nuo kaikki huonekalut ja tavarat sitten joskus kun remontti alkaa. Pelkästään työpöytä on niin suuri ettei sitä saa sijoitettua koviin moneen paikkana talosta. Ehkä se on taas se hetki kun karsitaan tavaraa rankalla kädellä.

      Poista
  2. Tuossa tosiaan sormet syyhyää! Toivottavasti pääsette remppaamaan tuota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyhyää mutta olen vielä hillinnyt itseni etten ala repimään mitään pois.

      Poista
  3. Eikö olisi hyvä aloittaa nyt remontoimaan niin sitten keväällä ja kesällä ehdit olla puutarhassa. Vaihe kerrallaan, heti ei tarvitse olla valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nyt olisi sopiva aika, miehen mielestä kesä on parasta. Ja koska mies tekee raskaimmat työt niin on menty hänen päätöksen mukaisesti. Purkaminen on nopeaa paitsi lastulevy, lattian kanssa menee aikaa ja samoin seinäpaneloinnin kanssa.

      Poista
  4. Tiedän tunteen. Meidän pitäisi tehdä keittiöön pieni muutos, että saadaan kissoille järkevämpi ruokapaikka. Ei iso juttu, jotain kaappia pitää ottaa pois ja toista siirtää ja vähän lisätä tapettia ja pistorasioita. Tuon takia en ole varmaan vuoteen pitänyt minkäänlaista järjestystä yllä laatikoissa ja kaapeissa ja just tänään meni hermot pariin kuivatarvikelaatikkoon, kun ne pursuaa yli ja ties mitä vanhaksi mennyttä sieltä laatikon pohjalta löytyy. Ilmoitin Kimmolle, että nyt viikonloppuna tehdään, haluan tän jo kuntoon. Antaa nyt nukkua yön yli, katsotaan onko huomenna keittiöremonttipäivä vai meneekö se tonne laajennukselle.

    Kyllähän tän kaiken epämääräisen keskeneräisen kanssa elää, mutta olis kiva kun joskus valmistuisi. Noi teidän vesijohdot uunin edessä ovat kyllä aivan valloittavat. Ja just sellasesta huomaa, miten nopeasti aika menee. Onneksi olkoon kymmenenvuotiaalle :D

    PS. Meiltä löytyy myös noita kiinnittämättömiä sähköjohtoja ja vanhan tapetin kurkkauksia jostakin raosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella valloittavat vesiputket :D
      Ja se muuten on niin totta että remonttia odottavia tiloja ei viitsi edes siivota kunnolla. Isännänhuoneen kaapit pitäisi minun käydä läpi, siirrän ja siirrän hommaa kun minusta sen voi tehdä vasta sitten kun huone rempataa. Nyt varasin kirpparille paikan ja sitä ennen on vähän siivottava nurkkia.

      Poista
  5. Remontin valmistumisen odottaminen kysyy kyllä kärsivällisyyttä varmaan ihan jokaiselta. Lopputulos kuitenkin aina sitte palkitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä jo kohta 11 vuotta remontoitu, eikä loppua näy. On vähän elämäntyyli :)

      Poista
  6. Onneksi ei mitään pahempaa kuumetta. Lisääntyvä valo saa kaikenlaista aikaan....mulla myös puutarhakuume nostelee päätään, remppaa ei nyt ole tiedossa. Tsemppiä puuhasteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei mitään oikeaa kuumetta. Ihan varmasti valon syytä :)

      Poista
  7. Niinpä - kissatalous! Saman näkee meilläkin. Tapetit on koetuksella vähän siellä ja täällä. Teillä on muuten ihan presiis samanlaiset lattialankut väriä myöden muovimaton alla kuin oli meilläkin. Ja pahvikatto oli täälläkin, mutta paneelit oli poistettu alta. Valo kun lisääntyy, niin remppainnostus nostaa heti päätään. Ja niin kuin sanoit vanhassa talossa asuminen remonttihommineen on elämäntyyli. Aina on jotain laitettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetteja täällä ei ole muualta revitty, siksi olen antanut kynsien käydä kylppärin oven vieressä, remonttiin menee kuitenkin. Yksi matto on toinen lempipaikka kynsiä. Musta tuntuu että harmaan sävyä on ollut myynnissä tasan yksi sävy, se mitä on noissa lankuissa.

      Poista
  8. Meilläkin miehen mielestä kesä on parasta remonttiaikaa. No niitä kesiä on tässä eletty jo varsin useita - ei vain taida sattua sopivaa kesää kohdalle. Taidan aloittaa tapettien repimisen jostain nurkasta vaivihkaa, ehkä jotain alkaa tapahtuakin....ainakin olisi tarpeen.

    VastaaPoista
  9. Täälläkin suunnitellan vaikka mitä ja eteisen remonttikin on vielä kesken :) Mutta kyllä tuo remppaaminen on kallista, teki vaikka ihan pienesti vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallista on, etenkin maalit. Litralla ei paljoa maalaa ja litran hinta jo lähemmäs 30 euroa. Omaa makuuhuonetta varten on onneksi jo löytönurkan edullisia maaleja odottamassa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)