lauantai 29. elokuuta 2015

Saunaan

Sauna on tavattu siivota juhannukseksi. Tänä(kin) vuonna sauna on siivottu vasta elokuussa. Jostain syystä saunarakennuksen siivoaminen vaatii kauniin sään. Sohvatyynyt pitää tuulettaa, matot pestä ja verhot vähintään puistella pihalla.
 Saunan ulkopuoli on puoliksi siivottu eli pesty painepesurilla. Uuden maalin saa pintaansa vielä tänä syksynä. Pientä tekohengitystä elinkaarensa päässä olevalle rakennukselle.
 Sisään astutaan kauniista peiliovista. Kuistin lattialla on vielä toistaiseksi puhdas matto. Laitan aina kaksinkertaisen maton josta voi kääntää jossain kohtaa talvea puhtaan puolen esiin.
 Pukuhuoneen mäntypanelointi ei ole ihan sitä sisustamista josta pidän. Menettelee kuitenkin tarkoituksessaan, pukuhuoneessa ei yleensä oleskella kuin hetki.
 Tulitikkuteline on taas täynnä tikkuja, ei tarvitse kipaista päätalosta jokaista askia. Saunassa sekä vesipata että kiuas lämpenee puilla.
 Saunomisen jälkeen oleskelu tapahtuu tuvan puolella. Toisesta ikkunasta on kaunis näköala puutarhaan ja aitalle. Ikkunalla olevat vanhat pullot olen saanut isältäni.
Saunatuvan kalustus on sekalainen kokoelma haalittuja huonekaluja. Sohvakaluston jättivät edelliset asukkaat. Pöytänä toimiva lihatukki on edellisestä kodistamme joka oli vanha osuuskauppa. Puupöllit toimii varajakkaroina. Vasemmassa alakulmassa pilkottava vanha tuoli on tarkoitus kunnostaa jossain kohtaa. Tuolissa on kaksi jatkopalaa jolla siitä saa pienen sängyn. Matto ja verhot ovat kirpparilta.

Maton levitin paikoilleen eilen, saunatuvassa on nyt ihana mäntysuovan tuoksu. Kelpaa saunoa tänäkin lauantaina.

24 kommenttia:

  1. No voi sentään. Ihana kaikkinensa juuri näin! Ja hulppea lihatukki, tuollaisesta olen haaveillut!
    Leppoisaa lauantai-saunaa! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihatukki on hulppea, sitä on monasti yritetty ostaa mutta ei ole myynnissä :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aikoinaan kun etsittiin vanhaa taloa kodiksi niin pihasauna oli yksi ehdoton vaatimus. Monesta oltiin valmiita tinkimään mutta ei siitä. Ja onneksi ei tingitty, on tuo ihana paikka.

      Poista
  3. Voi, miten sympaattinen sauna, kyllä tuolla kelpaa kylpeä ja vilvoitella löylyjen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympaattinen :) sauna saa ja ehkä vähän pitääkin olla sekalainen kokoelma, sellainen nukkavierun kodikas.

      Poista
  4. Pihasauna on elämän eliksiiriä. Luksusta ja aitoa tunnelmaa. Minä en siivoa vielä omaa pihasaunaani. Sipulit ovat nyt vuorostaan lämmittelemässä, eli kuivumassa siellä. Jos en ehdi tälle syksylle siivota, niin sitten keväällä vasta. Pihasaunaa en jouluksikaan siivoa, sillä saunan hämärässä ei sotkut näy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pihasauna on luksusta. Sipulien kuivatusvinkkejä etenkin saunan otetaan vastaan, etteivät paistu kypsiksi. Olen kuivatellut pihalla sateensuojassa mutta hidasta on kuivuminen.
      Pihasaunassa on tosian se hyvä ettei sitä tarvitse pestä jouluksi.

      Poista
    2. Olen laittanut sipuli saunaan kuivumaan sitten kun naatit ovat ensin pihalla kuivahtaneet. Eli pari viikkoa pihalla. Saunomisen jälkeen nostan laatikot lauteille ja sieltä sitten saunan lämmittäjä nostaa ne pihalle lämmityksen ja saunomisen ajaksi. Keskiviikkona nostin sipulit saunaan ensimmäisen kerran, ja silloin tuntui kyllä melko kuumalta siellä. Mutta kun eilen hain sieltä sipuleita tomaattisoossiin, niin ihan kovia olivat. Siis laitan saunan jälkilämpöön kuivumaan. Muutaman kerran teen näin ja sitten putsaan sipulit ja otan sisälle. Kevät talvella kyllä joudun laittamaan joitakin pehmenneitä pois, mutta ihan pari pussia sipulia ostin loppukeväästä, Toivottavasti tästä sepustuksesta on sinulle apua.

      Poista
    3. Oli iso apua! Meillä on kuivattu aina aitan rappusilla mutta nyt on niin sateista jo ettei pysty. Hätäratkaisuna letitin sipulit ja ripustin lasikuistille kuivumaan. Ja aina meilläkin saa heittää pehmenneitä pois.

      Poista
  5. Näitä kuvia katsellessa tuli ihan hirmuinen kaipaus päästä saunaan. Siis Oikeaan Saunaan, niin kuin tuo teidän! Sama kaipuu tuli katsellessa matkailuohjelmaa, jossa alkuperäiskansan luona vieraileva matkaopas rentoutui peseytymällä jättimäisessä saavissa, jonka vesi höyrysi ihanasta ikkunattoman huoneen hämärässä. Tuli lapsuuden kesät rantasaunoineen mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea sauna on onni ja autuus, rakastan sen pehmeitä löylyjä. Keho ja mieli rentoutuu :)

      Poista
  6. Voi kun ihana sauna! Kyllä tuolla kelpaa kylpeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunamökki on tämän pihan parhaita rakennuksia, ja erittäin ahkerassa käytössä :)

      Poista
  7. Kiva saunareissu! Oletko käyttänyt koskaa sytyspaloja uunin sytyttämiseen? Me olemme suorastaan tykästyneet niihin. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla käytetty sytytyspaloja kuin satunnanisesti, ne maksaa :) Käytetään tuohta, maitotölkkejä, pahveja, käpyjä yms. sytyttämiseen. Eipä sitten juurikaan viedä kartonkeja keräysastioihin.

      Poista
  8. Ihana tuo pöytä. Kaunis! Voitko joskus tehdä postauksen hyötykasveistasi? Vaikka kukat onkin ihania olisi joskus kiva nähdä kasvimaa/hyötykasvien kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä hyötykasvipostauksen! Ensi viikolla heti jos on sateeton päivä, huomenna en ehdi.

      Poista
    2. Jes. Ei kiirettä. Sitä odotellessa. :)

      Poista
  9. Onpa ihana pihasauna, ja vielä noin iso saunatupa! Mutta miksi sauna on elinkaarensa päässä, oletteko aikeissa purkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna on tarkoitus purkaa, mutta ei vielä lähivuosina, ehkä 20 vuoden päästä tai kuinka kauan kestää. Saunaa on joku joskus korjannut aivan väärin, takaseinä on puoliväliin niin mätä ettei sitä edes kannata korjata. Hirret on maalattu lateksilla jne. Eli jos saunaa lähtisimme korjaamaan, saisi siitä vaihtaa uusiksi enemmän kuin jää. Sitä myöten todennäköisempää on että rakennetaan uusi sauna mutta nykyisenlainen. Tuosta saunasta kyllä uusitaan vielä katto, sillä saadaan rakennus kestämään vielä sen 20 vuotta.

      Poista
  10. Saunarakennushan on kuin pieni suloinen torppa! Tiedätkö, onko se alunperin ollutkin asuinrakennus? Kyllä tuolla on varmasti ihana saunoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onaivan kuin pieni torppa. Saunaan on aikoonaan menty kuistilta eikä nykyisen mukaisesti tuvasta. Silloin tupa oli asuinpaikka. On siinä kuulemma asunut karjalan evakoita ja venäläisiä sotavankejakin. Sauna on rakenettu hirren merkinnän mukaan 1930. Ja tosiian siellä on maailman parhaat löylyt.

      Poista
    2. Mielenkiintoinen historia, arvokasta tietoa. Mä en tiedä meidän talon historiasta juuri mitään. Yksi kuva on talon perustamisvaiheesta. Pihamaalta maahan haudattuna löytää jatkuvasti dumpattuna milloin mitäkin viilipurkkia, lusikoita, vaatetta jne. Nyt viimesimpänä löysin rautasen härpättimen joka on hoitanut vedenpumppaamista sisällä. Tulee se historia näemmä vastaan kun pihamaata myllertää :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)