lauantai 15. elokuuta 2015

Hyvä kysymys

Mieheni kysyi tänään kysymyksen jota jäin pohtimaan loppupäiväksi. Vaikka ei kysymystä esitetty arvosteluna tai moitteena, niin se oli silti hyvä kysymys.

Oletko miettinyt montako lajiketta puutarhaan on tänä vuonna tullut.

Enpä ollut miettinyt siinä vaiheessa, mutta nyt olen. Voin kertoa teillekin että lajikkeita on lukemattomia, kaikkia en edes muista. Ja aamulla, ennen kysymyksen esittämistä tulin kotiin kauppareissulta muutaman taimen kanssa jotka ostin yhden puutarhaharrastajan kotipihasta. 
 Ostin harrastajalta viisi japanin kelta-angervon taimea. Kotona laitoin taimet kylpyyn kotiloiden pois saamiseksi ja samalla jaoin taimet niin että ne riittivät arboretumin kivipuron yhteen reunaan. Angervot on minulle kasveja joita olen vähän vierastanut, mutta japaninkelta-angervossa on niin mahtava väri, että sitä olen halunnut jo pitkään. Kivipuron teon yhteydessä tiesin heti että tämä angervo on oikea kasvi puron reunaan. Muita tänä vuonna puutarhaan istutettuja pensaita on lumipalloheisi,  ruusu (noin 10 erilaista), pensasmustikka, karhunvadelma ja köynnöshortensia.
 Kivipurosta on valmiina 1/3 eli 10 metriä. Toiset 10 metriä pitäisi tehdä tässä syksyn mittaan jos saan luvan hakea naapurin pellolta kiviä puinnin jälkeen. Uskon kyllä että lupa heltiää. Kivipuro laskee tähän kivikaivantoon joka toivottavasti tulee olemaan jatkossakin keväisin täynnä vettä. Kaivannon ympärille on tulossa perennoja, odottamassa on jo keltapäivänliljaa ja viiruhelpeä.
 Arboretum on tarkoitus laajentaa kivipuron takana olevaan maahan. Se muokataan parin vuoden sisään ja sitten tarvitaan taas taimia. Lähinnä puita, mutta ehkä perennojakin. Ja miksei myös pensaita. Tänä kesänä pihaan on laitettu kaksi luumupuuta, yksi kirsikkapuu, kolme koristeomenaa, muutama koivu, muutama kuusi, kolme mäntyä ja neljä tammea. Sekä rusokirsikka, kolme erilaista syreeniä pihasyreenin ja unkarinsyreenin lisäksi. Istuttamista odottaa vielä ainakin kolme serbiankuusta, mustilanhortensia ja kaksi omenapuuta.
Sekä nämä kaksi verivaahteraa jotka ostin samasta paikasta kuin japanin kelta-angervotkin. Tänä vuonna hankittuja perennoja en edes viitsi luetella. Ei niiden määrällä ole merkitystä. Kun puutarhaa perustetaan niin taimien hankinta on välttämätön paha. Onneksi niitä saa ystäviltä, voi hankkia vaihdossa, ostaa edullisesti toiselta harrastajalta tai vähän enemmällä rahalla taimistoilta. Vastapainoksi voi jättää ostamatta saunasiiderin, uuden kirjan, viimeistä huutoa olevan käsilaukun tai talvitakin. Ja ystävän sanoin, taimista on iloa monta vuotta. Olen samaa mieltä.

20 kommenttia:

  1. Taimia on kiva ostaa ja saada ystäviltä, moniin liittyy mukava muisto siitä, mistä ne on hankittu. Aika mahtava projekti tuo kivipuro ja arboretum! Tuonnehan mahtuisi salainen hortensiapolku johonkin kulmaan ;-) Syyshortensioista tulisi sellaista korkeutta, että niiden alla voisi kulkea.

    VastaaPoista
  2. Taimia on kiva ostaa ja saada ystäviltä, moniin liittyy mukava muisto siitä, mistä ne on hankittu. Aika mahtava projekti tuo kivipuro ja arboretum! Tuonnehan mahtuisi salainen hortensiapolku johonkin kulmaan ;-) Syyshortensioista tulisi sellaista korkeutta, että niiden alla voisi kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimet joilla on tarina ovat parhaita. Viimeisin ruusu jonka sain on tällainen. Sain sen mökiltä jonne ruusu oli viety kymmeniä vuosia sitten tästä lähettyviltä, ja mökille on matkaa ihan reilusti. Oli jotenkin hauska että osa ruususta siirtyi taas näille seuduille.
      Salainen hortensiapolku kyllä muuten sopisi hyvinkin arboretumin takanurkkaan.

      Poista
  3. Onpa hieno projekti! Taimia on tosiaan aina kiva hankkia, minä vein perjantaina kaverille kukantaimia ja sain vaihdossa seljan taimen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia on kiva hankkia ja niiden kasvun seuraamine on vielä mukavampaa. Meillä ei kasva minkäänlaista seljaa puutarhassa, on vain yksi seljapihlaja.

      Poista
  4. Minä en mennyt tänä vuonna eräille festareille (joille olin suunnitellut meneväni), kun laitoin lipun hinnan taimiin. Minulla ei kuitenkaan ole ihan kamala määrä uusia hankintoja, tänä vuonna vain yksi puu ja ihan vain pari muuta perennaa. Siltä ainakin itsestä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä kesä on selkeästi ollut taimien kesä, niitä on laitettu saman verran kuin parina viime vuonna yhteensä. Mutta todennäköisesti ensi kesänä ei sitten laitetakaan paljon mitään. Hoidetaan vaan jo istutettuja :)

      Poista
    2. Meillä tämä kesä on selkeästi ollut taimien kesä, niitä on laitettu saman verran kuin parina viime vuonna yhteensä. Mutta todennäköisesti ensi kesänä ei sitten laitetakaan paljon mitään. Hoidetaan vaan jo istutettuja :)

      Poista
  5. Joo, kyllä noita uusia lajeja tulee hamstrattua. Tilasin pari viikkoa yhdeksän uutta ja sain puutarhaystävältä kolme uutta.

    VastaaPoista
  6. Voi miten hieno kivipuro. Olen myös puuhastellut tänä kesänä kivien parissa - se on hauskaa kuntoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipuron kohdalla valui ennen keväisin vesi, nyt vähän jännään meneekö vesi ensi keväänä puroani pitkin vai lilluuko jossain ihan muualla. Kivipuro suunniteltiin että vesi olisi siellä ja tuo märkä alue sen myötä vähän kuivempi.

      Poista
  7. Huh, se on hyvä että sulla riittää puhtia vielä näin elokuussa. Mun puhti on poissa ja samalla haluaisin tehdä hurjasti!
    Mun suurin työ on ehdottomasti ollut mansikkamaan perustaminen ja sen ylläpitäminen. Pitäisi yhtä iso alue raivata tiilistä ja tiilen rippeistä, jotta saisi tilaa ensi vuonna kasvimaalle. Vaan onpa koulujen alkaminen sen verran syönyt voimia, että ensi vuoteen jää tulevan kasvimaan paikan raivaaminen. Mukavaa alkavaa viikkoa, aurinkoakin on luvattu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vaihtoehtona on aitan maalaaminen ja tikkailla keikkuminen. En pelkää mitään enempää kuin korkealla oloa! Jos sen vaihtoehtona on puutarhatyöt niin ei vaikea arvata kumman valitsen :D
      mansikkamaassa on yllättävän paljon työtä. Minulla on kuollut osa alkukesästä laitetuista taimista, osan vei kuivuus, osan harakat. Kunhan rönsyt on valmiita niin siirrän niistä tilalle. Aika mahtavaa säätä luvassa!

      Poista
  8. Mahtava idea tuo kivipuro! Verivaahterasta tulee aikanaan komea väriläiskä vihreiden puiden joukkoon. Edellisessä pihassamme oli sellainen ja tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksoin vaahteroista niin vähän (yht. 3e) että otin varmuuden vuoksi kaksi, jos toinen kuolee savimaahan niin jospa toinen sinnittelisi. Vielä en istuttanut, paikka pitää harkita tarkkaan. Verivaahtera on puiden aatelia :)

      Poista
  9. Hyvältä näyttää tuo kivipuro. Keltajapanin angervot ovat mun lemppareita. Niiden keltaiset lehdet tuovat valoa koko kesän ja niissä on ihana vaaleanpunainen kukinta.
    Puita joutuu kyllä arboretumiin hankkimaan. Älkää istuttako liian tiheään. Nekin nimittäin kasvavat yllättävän nopeasti ja levittäytyvät todella laajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahaa pelkään että puut ovat jo liian tiheässä, arboretum tulee olemaan lopulta metsä :) Mutta sellaisen minä haluan, puut saavat koskettaa toisaan, välissä pensaita ja vain polut missä kuljetaan. Sellaisen puolivillin ja huolettoman olen nähnyt haaveissani.

      Poista
  10. Kaunis kivipuro<3 Kyllä niitä kasveja tulee yhden kauden aikana aika paljon hankittua, vaan minkäs teet kun aina tulee vastaan ohittamattomia ihanuuksia! Itselläni on vielä hurjasti taimia istuttamattakin, toistaiseksi olen kyllä saanut lähes kaikki taimet istutettua talveksi paikoilleen, katsotaan miten tänä vuonna käy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ohittamattomia ihanuuksia, ja kasveja joista ei ole koskana kuullutkaan. Minäkin pyrin laittamaan kaikki talveksi maahan, voi olla että niitä sitten seuraava vuonna siirrellään, mutta sellaista se on :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)