keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tahmea loppu

Tänään vietin piiiitkästä aikaa vapaapäivän jolle ei ollut mitään ennalta suunniteltua tekemistä. Aika harvinainen tilanne, sillä en muista milloin viimeksi olisin saanut sellaisesta päivästä nauttia. Yleensä vapaapäivilläni tapaan ystäviä, käyn kampaajalla, vanhempainvarteissa tai muilla asioilla eli olen pois kotoa.

Aamulla söin aamupalani rauhassa jonka jälkeen alkoi syksyn ensimmäisten tulien viritys talon uuneihin. Sää ulkona ei houkutellut ulkohommiin ja nostamaan kasvimaalta viimeisiä porkkanoita. Ei hätää, sisälläkin riittää puuhaa. Poikien huone on kaivannut jo pitkään lelu- ja vaatetilanteen päivitystä. Ja siinä kuulkaas päivä menikin, aivan täysin. Kävin kaikki lelut ja tavarat läpi, ja sama vaatteiden kanssa. Roinaa yksi säkki suoraan roskiin, ja yksi kierrätykseen. Vaatteet kirpparipinoon. Ja löytyipähän samalla kasa Pez-hahmoja joita kinutaan kauppareissuilla lisää, kun kotona ei kuulemma ole yhtään. Ähäkutti, eipä onnistu enää.
 Siinä lomassa leivoin suklaakakun joka on imelyydessään ja tahmeudessaan vailla vertaa. Linkki ohjeeseen löytyy tästä kun selaat postausta vähän alemmaksi. Vähän sovelsin ja siksi oma versioni on tässä:
1pkt suklaakakkuainesta
100g voita
1 iso tai 2 pientä munaa
tarvittaessa 1-2 tl kylmää vettä tai kahvia. 
Sekoita kaikki keskenään ja painele tahmainen taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle.

Murenna päälle n. 50g tummaa suklaata ja n. 50g valkoista suklaata tai käytä valmiita hippuja.

Sekoita hyvin keskenään tölkki makeutettua kongensoitua maitoa, 120g tuorejuustoa (jos tekisin kakun uudestaan, laittaisin sen koko paketin tuorejuustoa eli 200g) ja 0,5 tl vaniljasokeria. Kaada kakun päälle. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoile kylmänä, minusta tämä saattaisi olla parasta levättyään yön yli jääkaapissa.


Tahmean verkaiseen vapaapäivän täydellinen lopetus oli pala tahmaistakin tahmeampaa suklaakakkua ja muki teetä. Tätä todellakin riitti se yksi pala.

Lopuksi vielä iso kiitos alemman postauksen kommenteista ja onnitteluista.

12 kommenttia:

  1. OOh nam minkä näköinen kakku! Ja kuulostaa vielä paremmalta ;-)
    Sää on todellakin mennyt ihan siperialaiseksi viime päivinä. Tänään luulin, että autoni lämpömittari on rikki kun se pysyi itsepintaisesti 5 asteessa vielä yli yhteentoista aamupäivällä. Hyrrr!
    Lämmintä vapaapäivän iltaa sinne :-)

    VastaaPoista
  2. Kakku oli ja on hyvää :)
    Siperialainen sää kuvaa hyvin tämän päivän tilaa. Iltapäivästä rakeitä, välillä räntää ja siihen väliin aurinkoa. Ja perään vielä vettä, ja hyytävän kylmää tuulta. Onkohan huomenna laitettavan toppatakki ja pipo päälle?

    VastaaPoista
  3. No just katsoin säätiedotuksen ja sinne jonnekin Etelä-Suomen mantereelle luvattiin pakkasta aamuksi! Ääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kääk! En ole levitellyt harsoja porkkanoille. Enkä kyllä lähde viemään niitä enää tomaateillekaan. Talvi tuli vähän liian nopeasti. Suoraan shortseista toppikseen!

      Poista
  4. Kaksi jätesäkillistä tämän päivän saldona. Ei huono tulos!
    Aina löytyy noita hukattuja aarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkit oli sellaisia minisäkkejä, mutta kuitenkin, mistä ihmeestä sitä tavaraa kertyy??

      Poista
  5. noi hahmot on kivoja...vielä niitäki löytyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy vielä, Angry Birdsit taitaa olla uusimmat.

      Poista
  6. Voi miten ihania uutisia alemmassa postauksessa :) Oikein sylin täydeltä onnea! Minä tosin eka luulin, että sinä itse odotat :D Kakku on varmasti herkullinen!

    VastaaPoista
  7. Vapaapäivä jolloin ei tarvi lähteä mihinkään, ihanaa! :)
    Kovan työn oot tehnyt.
    Meillä ainakin lasten kaappeihin ja huoneisiin yleensäkin, kertyy mitä ihmeellisimpiä juttuja ja aarteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sinne tosiaan oli kertynyt, ja säästelty pitkään risoja leluja jos joku joskus tavitsee. Nyt vihdoin laitettiin pois.

      Poista

Kiitos kommenteista :)