tiistai 3. syyskuuta 2013

Ongelmasta toiseen (saapasostoksilla)

Olen etsinyt jo pari vuotta sopivia ruskeita saapikkaita. Mielessä kun oli tietynlaiset ja juuri minun jalkaan tehdyt, ei etsintä ollut helppoa. Mutta nyt ruskeat nahkasaappaat omassa garderoobissa. Väri sopivan tummanruskea ja vaihteleva, pituus hyvä, ajaton malli, ja solki. Hintakin vielä ihan siedettävä. Saapikkaat 149e Kookengästä.

Toinen etsintäkohde on olleet citykumpparit. Niiden suhteen ei ollut kovin kummoisia vaatimuksia edullisen hinnan lisäksi. No, piti ne olla yksiväriset. Hunterit olisin ostanut tietenkin jos eivät vain maksaisi ihan liikaa. Nämä lilat kaunottaret löysin ruokaostoksilla Lidlistä melkein pilkkahintaan.
                         
 Tänä syksynä kelpaa saapastella.

 Tykkään kun saappaissa on aina joku piste i:n päälle. Näissä ruskeissa se oli solki. Solki siksi, että minun mustissakin saappaissa on solki. Niinku mätsäävät toisiinsa vaikka ei näitä yhtäaikaa pidetä.
 Ja sitten tietysti pakollinen asukuva uudet saappaat jalassa. Naama on meikitön, mutta niin se on kuulkaa aina. Hiukset ponnarilla, kuten ne on taas aina. Se siitä hyvästä lupauksesta opetella joku muu kampaus. Jakku on Espritin alesta, huivi ostettu kesällä yhtäaikaa harmaan Creamin topin kanssa jonka helma vilkkuu takin alta. Jalassa on tehtaanmyymälästä ostetut farkut jotka on maailman parhaat päällä. Eikä niissä ole reikää vaan reiteni kohdalla on peilissä tahra.
Myös sadepäivän look piti kuvata. Apulaisena saappaita haistelemassa tällä kertaa pennuista harmaaraidallinen Viiru. Takki on merkkiä Icepeak, Prisman lastenosastolta -50%. Toimii ulkoilutakkinani ja väri aika hyvä uusien kumisaappaitten kanssa. Nieleskelkää, mutta näillä vaatteilla käyn välillä täällä kirkolla kaupassa. En nimittäin oikeasti raaski laittaa kaatosateessa ylemmän kuvan vaatteita päälle jos ei ole ihan pakko. Joku etu sentään siitä että asuu maalla.

Ja kun otsikon mukaan päädyin tämän myötä ongelmasta toiseen, niin se on ihan totta. Ruskeat saappaat vaatii ruskean laukun, eikä minun laukkutangosta löydy kuin mustia. Se valkoinen virkattu mummokassini vielä menisi, mutta mummokassia en käytä kuin kesäisin. Ruskean käsilaukun toivon tulevan vastaan ihan itsestään, sillä sen etsimiseen en aio käyttää kyllä mitään kahta vuotta.


20 kommenttia:

  1. Tosi kivat saappaat oot löytänyt. Kotiäitinä en kyllä raaski ostaa noin kalliita, mut oottakaas ku oon takas töissä :D Ja hei, mä kans aina meikitön & tukka ponnarilla ja kauppavaatetuskin vastaavanlainen. Ei vaan meikäläinen taitu suorat housut&bleiseri linjalle vaikka kuin yrittää.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisii minäkään ostanut kotiäitivuosina, nyt kun saa itsekin palkkaa niin raaskin kuluttaa itseen ihan eri lailla. Ja oikeasti kengille on tarvetta kun kaikki vanhat jäivät laihtumisen seurauksena suuriksi.
      Suoria housuja en omista, enkä halua omistaa :D

      Poista
  2. Täydellisten saapikkaiden metsästyskausi on myös täällä käynnistynyt, ei oo vaan vielä tärpännyt... Sulle sopii kyllä upeasti nuo molemmat löydöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itse molemmista saappaista. Nyt kiireesti se uusi laukku, mutta vaatimuksista en tisgi. Saappaiden värinen, tietyn muotoinen ja tietyt ominaisuudet pitää olla.

      Poista
  3. Jollei mulla olisi jo punaisia saappaita isolla rusetilla, minäkin ostaisin nuo Lidlin lilat saappaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlin saappat on yllättävän hyvät jalassa. Ja lapun mukaan uv-säteilyn kestävät sekä lämmön ja kylmän kestävät.

      Poista
  4. Kyllä nyt kelpaa tepastella! Hienoja jalkineita olet hankkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kelpaa, oikein harmitti kun tänään piti mennä entisöintikurssille rönttävaatteissa eikä saanut saappaita jalkaan kun ei edes satanut :D

      Poista
  5. Ihanat ruskeat nahkasaapikkaat! Ja kumpparit tosi hyvät - mulla on samat vaalean ruskeina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaalean ruskeat olin ajatellut ostaa, mutta lilat vei voiton.

      Poista
  6. No hei, mä oon tuttu näky lähikaupassa maalipisaroita täynnä olevissa housuissa ja vähän revenneessä takissa.. ;) Paitsi eilen ostin uuden takin, hah! :D

    Kiva kumpparit, mukava väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkiasiat mulla on aika hyvässä mallissa, ei puutu kuin se ruskea laukku :)
      Lähikauppaan saa mennä maalihousuissa :D

      Poista
  7. On kuule upeet nuo ruskeat!!!

    Voi kuule kun näkisit meikäläisen "tyylin" tuolla ulkona liikkuessa, varsinainen lähiöprinsessa toisinaan liikenteessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä malttamattomina odotellaan ruskeiden saappaitten keliä, +19 astetta on turhan paljon :D

      kauppareissuilla tyyli ei kyllä ole se tärkein seikka.

      Poista
  8. Takin ja kumppareiden yhdistelmä on lyömätön! Hyvä väri syksyn piristykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takin ostin ihan värin perusteella viime vuonna. Syksyn harmaudessa piristää kummasti.

      Poista
  9. Jumakekka! Oiskohan meidän Lidlissä noita kumppareita vielä. Olen nääs sellaisia vailla! Tosi kivat molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaisesti tarkastamaan, meidän Lidlistä taisi mennä ekana liilat, mun jälkeen jäi yksi pari kun mustia ja vaaleita oli useita.

      Poista
  10. Helou,

    mullakin on noi Lidlin kumpparit vaalean ruskeanharmaina. Niissä on mustat nauhat. Ihastuin heti kun näin kuvastossa. Musta ne on oikean tyylikkäät kaupunkikumpparit. Metsälle mulla on sitten omansa....
    Ihanat ovat noi sun nahkasaappaasikin...väri on just mun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on puutarhakumpparit erikseen, niillä ei muualla kehtaa liikkuakaan metsän lisäksi :))

      Poista

Kiitos kommenteista :)