keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ei syksyä ilman omenapaita

Liityn minäkin niiden blogien joukkoon jotka julkaisevat syksyllä sen pakollisen omenapiirakkaohjeen. Tämä omenapai nyt vaan on niin hyvää, että suosittelen kokeilemaan.

Tällä kertaa jouduin vähän soveltamaan koska jääkaapissa ei ollutkaa kermaa. Vaihdoin tilalle purkin ranskankermaa ja hyvää tuli.
 omenapai (ikivanha Valion ohje)
150g  pehmeää voita
3dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
2rkl vettä
Sekoita keskenään, taputtele 2/3 taikinasta pyöreän vuuan pohjalle ja reunoille. Laita loput taikinasta jääkaappiin.

 4 omenaa (n. 600g)
kanelia
250g maitorahkaa
2 kananmunaa
1dl kuohukermaa (ja siis ranskankermakin käy)
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
Kuori ja lohko omenat, asettele lohkot pohjataikinan päälle. Ripottele kanelia päälle oman maun mukaan. Sekoita rahka, munat, sokerit ja kerma ja kaada omenoiden päälle. Kauli lopputaikina jauhotetulla pöydällä kanneksi ja nosta täytteen päälle. Painele reunat tiiviisti kiinni esim. haarukalla. Voitele kananmunalla ja pistele muutama reikä kanteen. Paista kiertoilmalla 175 asteessa 30-40 minuuttia.
Tästä omenapiirakasta tulee aina mieleen Aku Ankan piirakat joita Mummo Ankka leipoo. Niissä kun on aina kansi päällä. Hyvää oli, vain vaniljajäätelö puuttui!

14 kommenttia:

  1. nams,tuota pitäs kokeilla :)itellä vakio-ohjeella tehty omenapiirakka parhaillaan uunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vaihtuu omenapiirakan ohje tiuhaankin, mutta tätä tulee tehtyä aina välillä. Ihan herkkua kuumana vaniljajäätelön kanssa.

      Poista
  2. Tämä olikin selainen ohje mitä en ole kokeillut koskaan, pitää leipoa viikonloppuna, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa jäädä tänä syksynä tähän yhteen piirakkaan. Omenaa saatiin vain yksi ämpärillinen ja muutakin on tullut niistä tehtyä niiden lisäksi jotka on syöty ihan sellaisenaan.

      Poista
  3. Taannoin pelasin Scrabblea Sulon ja anopin kanssa, ja kirjoitin siihen sanan omenapai. Molemmat pelitoverini nostivat kauhean äläkän, että pai ei ole mikään suomenkielen sana, vaan se on englantia ja kirjoitetaan pie! Moukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta! Jos Valio käyttää sanaa omenapai niin kyllähän sen pitää Scrabbleenkin kelvata. Minulle pai on ollut aina sellainen piirakka jossa on kansi.

      Poista
  4. Totta! Akkarissa oli aina omppupiirakat pyöreitä, niiden kannessa oli pyöreät reiät ja ne tottakai höyrysivät oikeen puhisten! :D

    Mulla on reseptikirja 1860-1920 -luvulta, jossa on mukana omenapai ameriikan tapaan. Omenapai on siis ihan oikea sana ollut käytössä ja sillä on mitä ilmeisimmin viitattu juuri siihen, että se omppupiirakka on tehty "ameriikan" tapaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit että himoitsen itselleni sellaista vanhaa keittokirjaa. Kirppareilta ei ole tullut vielä vastaan, mutta ehkä joku päivä tulee :)

      Pai taitaa tulla siitä pie-sanasta joka täällä pohjolassa sitten kirjoitettiin niin kuin lausuttiin.

      Poista
    2. Arvaapa vaan! Tuo mun reseptikirja on ihan oikea, aito reseptikirja, jota jotkut (olisiko äiti ja tytär tai vanha emäntä ja uusi emäntä) on kirjoittanuut vuorollaan vuosien 1860 ja 1920 välillä. Löysin sen kirppikseltä vuosia sitten. Se ei siis ole painettu kirja, vaan käsin raapustettu.

      Pie/pai on varmasti juuri noin. Vastaavia lainasanamuunnoksia on meillä tosi paljon kielessä. Osa vaan on niin yleistyneinä muokkautuneet puhekieleen, ettei niihin kiinnitä huomiota. Ketsuppi, sinappi, torttu, kinkku, juusto, ryyni, riisi..

      Poista
  5. Nam, onpa herkullisen näköinen piirakka...

    VastaaPoista
  6. Onpa hyvän näköistä! Blogissasi näyttää muuten olevan hyviä reseptejä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen ruokasivut ja blogit internetistä. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)