lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valmista

Tuvan viimeisetkin remppahommat alkaa olla valmiina. Vielä muutama päivä sitten näytti puulieden tienoilla tältä.
 Muutaman listan kiinnityksen jälkeen näky on ihan eri.
 Puunpalasilla ja tilkalla maalia saa ihmeitä aikaan. Allaskaapiston alla on nyt juuri sellainen peitelevy kuin halusinkin, tyyliin sopiva.

 Eikä leivinuunin ja puulieden edustalla retkota enää kuluneet teipit.
 Tärkeintä oli saada piiloon kalusteita kannattelevat rumat muovijalat. Kumma, ettei niiden tilalle ole kehitetty mitään esteettisempää vaihtoehtoa. On tietysti ne metallijalat, mutta eivät nekään käy tuohon. Kodinhoitohuoneessa metalliset on ihan kivat. Puisia tukijalkoja ei taida olla massatuotannossa missään, joten muoviset meni piiloon.
Kuvien ottamisen jälkeen leivoin ja paiston yli 100 peruna- ja karjalanpiirakkaa. Himoissani söin useamman piirakan melkein suoraan uunista. On ne hyviä tuoreina voin kanssa. Piirakoiden jälkeen laittoi mies uuniin lihapadan hautumaan päivän ruuaksi. Tänään herkutellaan ihan kunnolla!

21 kommenttia:

  1. Yritin saada tolkkua tuosta sähköuunistasi. Ihan tuollaiset perustiedot voisit antaa ja käyttäjän kommentit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kaikki paistui leivinuunissa, mutta toimii tuo sähköuunikin tarvittaesaa. Punaisena näkyvät numerot on kello, ja tarvittaessa ajastin. Ajastinta olen käyttänyt vain pari kertaa. Uuni on ihan normi kiertoilmauuni, nappulat saa työnnettyä sisään jolloin lapset ei niitä pyörittele. Tykkään itse, että uuni ja liesitaso säätyvät perinteisesti tuosta luukun yläpuolelta. Hipaisukytkimet ei toimi meillä, tai toimii turhankin kun kissa menee hellalle tai laitan siihen jotain. Yksi levyistä nimittäin suurenee hipaisemalla ja menee todella herkästi päälle, saa olla tarkkana! Nykyuuniksi siis ihan perusversio :))

      Poista
  2. Hienoa, kuulostaa niin kotoisalta noiden piirakoiden paisto leivinuunissa. Vaikka varmasti aikamoinen urakkakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakan takia teen ison erän kerralla. Ei niitä ihan joka päivä tekisi, se on aika tappavan tasaista rutiinia vääntää niitä piirakoita :D

      Poista
  3. Voi miten hieno peitelevy! Ja kaunis kokonaisuus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän sitä pitkään mietitiin millä peittää muoviset tukijalat.

      Poista
  4. Peitelevyä ihastelen minäkin ..siis tuollaisia saa valmiina?!
    Tuskin voin kuvitella vastapaistetut piirakat, en oo koskaan päässy maistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa valmiina :D
      Minä piirsin ensin paperille mallin ja jäljensin sitten mallin laudalle. Mies sahasi ja hioi, ja minä taas sitten maalasin. Ja mies laittoi levyn paikoilleen. Eikä se edes ollut iso urakka vaikka laitto kesti 2,5 vuotta :D

      Poista
    2. Kaunista j kotoista, onneksi ette repineet puuhellaa irti :)

      Poista
    3. Ei tullut mieleenkään repiä hellaa pois. Siinä valmistuu näin talvisin joka päivä ruuat.

      Poista
  5. Puustellilla ainakin on tammisia kalustejalkoja. Sellaiset on meillä saaressa eteisessä :-)

    Mutta nuo sopivat niin loistavasti teidän keittiöön. Tosi hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli niitä on! No toisaalta voin kuvitella että yhden Puustellin jalan hinnalla saatiin tuo kokonainen levy :))
      Mutta hyvä tietää jos vielä tulee tarvetta.

      Poista
  6. No niin, pikku hiljaa valmistuu :) Meillä edelleen keittiö(kin) odottelee listoja... huoks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus listahomma kestää, 2,5 vuotta meni noiden listojen kanssa.

      Poista
  7. Pienet jutut tekee ihmeitä. Tuo jalustahan on hieno! Tulikin mieleen, että pitäisi ostaa lattiapeltiä. Talolla ei ole yhdessäkään tulipisteessä kekälesuojaa. Ei niillä vielä kiire ole, mutta ovat sitten valmiina kun lattiat on laitettu. Mistä te ostitte tuota peltiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuohon altaan alle ei vain millään sopinut suora peitelevy, nykyisen malli on otettu tuvan muista kalusteista. Nuo isot pellit on teetetty ihan peltiliikkeessä, hintaa niille tuli yhteensä 125e. Muut tulisijojen pellit on ostettu Starkilta, mutta sinne ne ovat tulleet Pislalta. Pisla ei myy suoraan, mutta heidän nettisivuiltaan näkee valikoiman. Ja ainakin Lahden Starkki tilaa juuri sen pellin minkä haluaa vaikka ei olisi heillä muuten myynnissä.

      Poista
  8. Lahdessa Launeella on (tai ainakin on ollut) sellainen paikka kuin Kankurin ilo. Siellä myyvät mattoja ja saattavat tehdä tilauksestakin. Kangaspuitakin on kahden salin täydeltä, jos mielii itse paukuttaa. Itse tein joskus useammankin maton siellä, ennalta ei tarvinnut mitään osata ja apua ongelmiin löytyi. Suosittelen vilkaisemaan!

    -Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankurin ilo on tuttu paikka! luulen etten tohdi itse paukutella vaan tilaan taitavalta tekijältä matot.

      Poista
  9. Heitin sitten kommenttini väärään postaukseen kun edellisessä mattoasioista oli puhe, mutta väliäkö tuolla. Tullee se näinkin perille.

    Annu

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)